Maskussa käynnistyy uusi kykykilpailu

Maskulainen taikuri Leevi Lehtisalo tuomaroi lastensarjoja. Maskulainen taikuri Leevi Lehtisalo tuomaroi lastensarjoja. Kuva: Maskun kunta

Maskussa toteutetaan keväällä Maskun Tähti -kykykilpailu, joka kokoaa yhteen maskulaista osaamista ja huikeita esityksiä monipuolisesti. Ilmoittautuminen ensimmäiseen kilpailuun aukeaa tammikuun alussa, ja on avoinna helmikuun puoliväliin saakka. Kilpailun karsinnat järjestetään Kurittulan koululla 3.–4. maaliskuuta.

Karsinnoissa loistaneet mittelevät suuressa finaalissa lauantai-iltapäivällä 18. huhtikuuta Kurittulan salissa. Finaali on avoin yleisötapahtuma, johon on vapaa pääsy. Finaalin juontavat “MaPSin miehet” Jari "Ilmiö" Oksanen ja Rene Ahonen.

Maskun Tähti on kaikenikäisille esiintyjille. Kilpailussa on omat sarjansa lapsille, varhaisnuorille, yläkoululaisille ja aikuisille. Yksilöesitykset kilpailevat omassa sarjassaan ja kahden tai useamman esiintyjän esitykset ryhmäsarjassa. Lastensarjojen päätuomarina on maskulaistaikuri Leevi Lehtisalo. Aikuisten sarjan tuomari paljastetaan myöhemmin talvella.

Toiveena on, että Maskun Tähti tuo lavalle hyvin monipuolisesti esityksiä, esimerkiksi musiikkia, akrobatiaa, sirkusta, tanssia ja komiikkaa. Jokaisen sarjan yksilö- ja ryhmävoittajille on luvassa houkuttelevia palkintoja.

– Osaaminen on aina muodissa, ja Maskussa on valtavasti osaajia, todennäköisesti vielä paljon enemmän kuin arvaammekaan. Sitä paitsi elämässä on liian vähän juhlia ja hauskanpitoa, ja tällainen show on niitä molempia parhaimmillaan. Osallistukaa kilpailuun. Mitä enemmän esityksiä ja mitä enemmän erilaisia taito- ja taidelajeja, sen hauskempaa”, kannustaa Maskun hyvinvointi- ja kehitysjohtaja Maija Leino.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaukolämmön talvihinta laskee hieman edellisvuodesta

Turku Energian myymän kaukolämmön talvihinta (joulukuu–helmikuu) on julkaistu. Talvihinta laskee hieman edellisvuoden talvihinnasta ja on verottomana 83,08 euroa megawattitunnilta (€/MWh). Vuosi sitten hinta oli 83,13 €/MWh ja verollisena 104,27 €/MWh (104,33 €/MWh). Talvihinta astuu voimaan 1. joulukuuta alkaen.

Kymmenille tuhansille taloyhtiöille pakollinen velvoite – vain pienimmät vapautettu

Remontti- ja lainatietojen ilmoittaminen on lakisääteistä kaikille taloyhtiöille.

Isännöintiala, pankit ja Maanmittauslaitos tekevät parhaillaan taloyhtiöiden tietojen ylläpidossa merkittävää digisiirtymää Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään. Isännöitsijöille tämä tarkoittaa uutta tehtävää: heidän täytyy ilmoittaa taloyhtiön remontti- ja lainatiedot järjestelmään ensimmäisen kerran kesäkuun loppuun mennessä.

Tulehduksellisten suolistosairauksien diagnoosit kasvussa

IBD-diagnoosien määrä Suomessa on lähes kolminkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. IBD-viikolla 1.–7. joulukuuta lisätään tietoisuutta tulehduksellisista suolistosairauksista (IBD). Vuoden teemana on Ennakkoluuloja rikkomassa.

Maskussa käynnistyy uusi kykykilpailu

Maskulainen taikuri Leevi Lehtisalo tuomaroi lastensarjoja.

Maskussa toteutetaan keväällä Maskun Tähti -kykykilpailu, joka kokoaa yhteen maskulaista osaamista ja huikeita esityksiä monipuolisesti. Ilmoittautuminen ensimmäiseen kilpailuun aukeaa tammikuun alussa, ja on avoinna helmikuun puoliväliin saakka. Kilpailun karsinnat järjestetään Kurittulan koululla 3.–4. maaliskuuta.

Piparkakkukilpailussa viisi taideteosta

Suuri piparkakkukilpailu järjestetään kolmatta kertaa. Viisi keskustan alueen yritystä on luonut jouluiset piparkakkutaideteokset, joita pääsee ihailemaan 1.–16. joulukuuta. Kierros vie jouluisen keskustan läpi Vähätorilta Seurahuoneelle. Omaa suosikkiteostaan pääsee äänestämään jokaisessa toimipisteessä QR-koodin avulla.

Airisto Segelsällskap i Åbo nimettiin vuoden purjehdusseuraksi

Vuoden veneilytapahtumana palkittiin 8mR-luokan MM-kilpailut Turussa.

Perinteiset vuoden valinnat julkistettiin Suomen Purjehdus ja Veneilyn kaudenpäätösjuhlassa. Vuoden seuraksi valittiin Airisto Segelsällskap i Åbo. 160-vuotisjuhliaan viettävä seura järjesti erittäin onnistuneet 8mR-luokan maailmanmestaruuskilpailut yhteistyössä lähialueen muiden seurojen ja toimijoiden kanssa. ASS ja 8mR-kilpailut innostivat myös nuoria klassikkopurjehduksen pariin. 8mR-luokan MM-kilpailut voitti myös Vuoden veneilytapahtuma -yleisöäänestyksen sekä Vuoden markkinointiteko -palkinnon.

Aikuisiän akne vaivaa jopa kolmasosaa 35-vuotiaista suomalaisista naisista

Aikuisiän akne on yleisempää kuin usein ajatellaan. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan noin 31 prosentilla 35-vuotiaista suomalaisista naisista on aknea kasvoissa tai selässä. Silti moni ei tunnista oireitaan, ja usein akne jää kokonaan hoitamatta.

Paluun lavoille tekevä The Ark esiintyy Logomon Terassikesässä

The Ark on Logomon Terassikesän ensi kesän ensimmäinen artistijulkistus.

Ensi kesänä jo seitsemättä kertaa järjestettävä Logomon Terassikesä saa lentävän lähdön ensimmäisen artistijulkistuksen osalta. Ruotsalaisyhtye The Ark aktivoituu kesällä ja saapuu tähdittämään Logomon Terassikesää. Turun tapahtumakesän yhdeksi kohokohdaksi nouseva keikka koetaan tiistaina 4. elokuuta.

Keskustan puistot, juomavesi ja katuvalaistus saavat parhaat arvosanat naantalilaisilta

Muun muassa keskustan puistoalueiden hoito sai asukkailta hyvät arviot.

Naantalilaiset ovat tyytyväisiä yhdyskuntateknisiin palveluihin, selviää tuoreesta yhdyskuntateknisten palveluiden vertailututkimuksesta. Parhaat arvosanat saivat keskustan puistot, juomavesi ja katuvalaistus. Kehitettävää löytyy erityisesti asuinkatujen kunnossa ja suurten jätteiden kierrätyksessä.

Aleksi Suro Varsinais-Suomen SDP:n puheenjohtajaksi

Varsinais-Suomen SDP valitsi 30. marraskuuta piirikokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi Aleksi Suron . Suro on 23-vuotias raisiolainen toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Varhassa hän toimii ikääntyneiden palvelulautakunnan jäsenenä. Hän on myös Raision SDP:n puheenjohtaja.

Pyhä Katariinan Kirkossa tunnelmoidaan todellista joulua

Jyrki Korhonen, Maria Kettunen ja Pirkko Hyttinen.

Pyhän Katariinan kirkossa (Kirkkotie 46) valmistaudutaan sunnuntaina 7. joulukuuta kello 17 joulunaikaan konsertissa Tulkoon Joulu Todellinen . Juhlamieltä tarjoavat oopperalaulajat Maria Kettunen , mezzosopraano ja Jyrki Korhonen , basso. Säestäjinä ovat Pirkko Moliis-Hyttinen , piano ja Timo Ekqvist , saksofoni ja Teemu Suominen , urut.

Suomen järvien hiilivarastot kasvavat nopeasti, mutta suurin osa hiilestä vapautuu yhä takaisin ilmakehään

Laaja tutkimus 208 suomalaisesta järvestä osoittaa, että eloperäistä hiiltä hautautuu järvien pohjasedimentteihin nykyään paljon nopeammin kuin edellisten vuosituhansien aikana. Muutos johtuu lisääntyneestä eloperäisen hiilen kulkeutumisesta valuma-alueilta vesistöihin. Vaikka hiiltä varastoituu pysyvästi enemmän, suurin osa karkaa takaisin ilmakehään hiilidioksidina ja metaanina tai jatkaa kulkuaan mereen. Järvet eivät siis ole yksiselitteisesti hiilinieluja, vaan niiden rooli hiilenkierrossa on kaksijakoinen.

Punaviini, glögi, kinkku ja laatikot pitävät pintansa jouluna

Noin 65 prosenttia vastaajista kuvaili jouluaan perinteiseksi korostaen tuttuja rituaaleja.

Alkon tuore kysely paljastaa, että suomalainen joulu rakentuu vahvoista perinteistä. Tutut makumuistot tekevät joulusta joulun – punaviini, glögi, kinkku ja laatikot pitävät pintansa. Rinnalle nousevat kuitenkin myös kasvisvaihtoehdot, kansainväliset vivahteet ja perinteisistä poikkeavat juomat. Lähes neljä viidestä vastaajasta kertoo käyttävänsä joulun juomiin saman verran rahaa kuin aiemmin. Lahjapullo saa maksaa 15–30 euroa.

Lasse Ikonen jatkaa TPS:n keskikentällä ensi kaudella

Lasse Ikonen.

Keskikenttäpelaaja Lasse Ikonen , 22, jatkaa uraansa Turun Palloseurassa Veikkausliigan kaudella 2026. Ikonen ja TPS ovat allekirjoittaneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Yhä harvempi nainen jää leskeksi

Leskeytyminen on vähentynyt Suomessa ja tapahtuu yhä vanhemmalla iällä, etenkin naiset jäävät leskeksi harvemmin kuin 30 vuotta sitten. Tämä käy ilmi Helsingin yliopiston väestötieteen ja väestön terveyden instituutin ja Max Planck -keskuksen tuoreesta tutkimuksesta .

Valmistuvien ryhmänäyttely valokuvataiteilijoiden ryhmänäyttely yhdistelee valokuvan perinteisiä ja kokeellisia ilmaisutapoja

Anna K Greus, Kaleidoskooppikasvisto Berteroa incana.

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian Valokuvataiteen YAMK -koulutusohjelmasta valmistuvien ryhmänäyttely Valmis.Kesken. yhdistelee valokuvan perinteisiä ja kokeellisia ilmaisutapoja. Mukana olevat taiteilijat tarkastelevat valokuvan olemusta ja mahdollisuuksia tässä ajassa.

Tuontikalan kulutus kasvoi, kotimaisen kalan kulutus väheni

Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että runsaat kaksi kolmasosaa kulutetusta kalasta tulee ulkomailta, ja erityisesti norjalainen lohi on tyypillinen valinta ruokapöytään. Tilaston mukaan viime vuonna suomalaiset kuluttivat yli kahdeksan kiloa tuontikalaa ja hieman alle neljä kiloa kotimaista kalaa henkeä kohti.

Turun filharmoninen orkesteri viettää joulua viimeistä kertaa Turun konserttitalossa

Sellisti Katja Kolehmainen.

Turun filharmoninen orkesteri virittäytyy jouluun juontaja Ella Kannisen kanssa torstaina 4. joulukuuta kello 19. TFO Leffassa -sarjassa koetaan 9.–10. joulukuuta nostalginen Lumiukko-animaatio elokuvakonserttina ja 16. joulukuuta orkesterin voi tavata kauppakeskus Myllyssä. Tapahtumia on vauvoille ja lapsille. TFO vie joulukuussa musiikkia myös vanhainkoteihin.

Urheilu

Airisto Segelsällskap i Åbo nimettiin vuoden purjehdusseuraksi

Vuoden veneilytapahtumana palkittiin 8mR-luokan MM-kilpailut Turussa.

Perinteiset vuoden valinnat julkistettiin Suomen Purjehdus ja Veneilyn kaudenpäätösjuhlassa. Vuoden seuraksi valittiin Airisto Segelsällskap i Åbo. 160-vuotisjuhliaan viettävä seura järjesti erittäin onnistuneet 8mR-luokan maailmanmestaruuskilpailut yhteistyössä lähialueen muiden seurojen ja toimijoiden kanssa. ASS ja 8mR-kilpailut innostivat myös nuoria klassikkopurjehduksen pariin. 8mR-luokan MM-kilpailut voitti myös Vuoden veneilytapahtuma -yleisöäänestyksen sekä Vuoden markkinointiteko -palkinnon.

Lasse Ikonen jatkaa TPS:n keskikentällä ensi kaudella

Lasse Ikonen.

Keskikenttäpelaaja Lasse Ikonen , 22, jatkaa uraansa Turun Palloseurassa Veikkausliigan kaudella 2026. Ikonen ja TPS ovat allekirjoittaneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Puukkokatsomo: Fatos Durmishin huikea painiura päättyi

Yksi luku suomalaista ja turkulaista urheiluhistoriaa tuli päätökseensä 18. marraskuuta, kun Janakkalassa kisattiin vapaapainin Suomen mestaruuksista. 61-kiloisten sarjassa Suomen mestaruuteen paini Fatos Durmishi (kuvassa).

Laitapakki Oscar Häggström jatkaa TPS-paidassa

Oscar Häggström.

Jalkapalloilun Veikkausliigaan noussut Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen laitapuolustaja Oscar Häggströmin , 21, kanssa. Jatkosopimus pitää Häggströmin Turussa kauden 2027 loppuun.

Suomalainen jääkiekko historiallisen päätöksen kynnyksellä

Pelaavatko TPS ja Tuto ensi kaudella samalla sarjatasolla? Kuva on vuodelta 1995.

Suomalaisessa jääkiekossa eletään parhaillaan päiviä, jotka saatetaan muistaa vielä pitkään. 27. marraskuuta, kuluvan viikon torstai, on tuomionpäivä, jolloin tulevaisuuden sarjajärjestelmästä pitäisi päättää.

Tuttuja turkulaisnimiä Helmareihin

Ria Öling.

Jalkapalloilun naisten A-maajoukkue päättää vuotensa harjoitusmaaotteluilla Itävaltaa ja Belgiaa vastaan 27. marraskuuta ja 1. joulukuuta. Vaikka Helmareissa on tuoreitakin kasvoja, turkulaistaustaisista pelaajista mukaan mahtui kokeneempaa kaartia. Maajoukkuepaidan pukevat jälleen päälleen Vittsjö GIKiä edustava Julia Tunturi sekä SC Bragan Ria Öling .