Debatti: Santala vs. Isomöttönen

Millaisia ajatuksia Charlie Kirkin salamurha herätti?

Isomöttönen: Ristiriitaisia. Poliittinen väkivalta on järkyttävää ja täysin tuomittavaa.

Santala: On ylipäätään vaikea miettiä, miten tästä asiasta haluaa puhua. Poliittinen väkivalta ei ole koskaan oikeutettua. Siitä puhuminen antaa myös tarpeetonta näkyvyyttä asialle.

NI: Hän itse sanoi, että aseiden vapauden vuoksi on hyväksyttävä uhreja. Hänen kohtalonsa on surullinen esimerkki, mihin polarisaatio ja kärjistyminen voi johtaa.

SS: Tavallaan tässä ei ole kyse edes yhden ihmisen hengestä vaan laajemmasta pelon lietsonnan ilmapiiristä. Ja tämä keskustelu ja Kirkin mielipiteet asioista ovat kaksi eri keskustelua.

NI: Tämä oli myös esimerkki siitä, että uhka ei välttämättä tule aatteellisesti toisesta suunnasta. Tässäkään tapauksessa ampuja ei ollut vasemmistoradikaali.

SS: Ihmiset myös ajattelevat melko varmasti, että jossain vaiheessa tulee raja, jolloin tappaminen on oikeutettua. Luulen esimerkiksi, että aika monen mielestä Hitler olisi ansainnut kuolla. Mutta mikä on se raja, jonka jälkeen jonkun tappaminen on oikeutettua.

NI: Tuohon myös aika vaikuttaa. Nykyajasta tarkasteltuna moni varmasti olisi hyväksynyt Hitlerin tappamisen, mutta hänen aikanaan olisi ollut vaikeampi sanoa, missä kohtaa se raja ylitettiin. Toisinajattelijoita yllyttävä retoriikka väistämättä koettelee sitä rajaa ja saattaa provosoida ihmisiä tekoihin. Se on todella vaarallista ja pelottavaa.

SS: Aika on todella hyvä pointti, myös Hitleriin liittyen.

NI: Kirkin tapauksessa murha ei missään tapauksessa ollut oikeutettu, vaikka hänen oma retoriikkansa olikin kärkevää.

SS: Kirkin tapauksessa suurin uhri on demokratia, vaikka se kuulostaakin ylevältä lauseelta. Sen vuoksi, että tämä tapaus luo pelon siitä, ettei saa puhua mielipiteistään. Minusta uhri on nimenomaan demokratia, ei sananvapaus. Sananvapaudellakin on rajansa ja tämä tapaus menee sen yli.

NI: Juuri näin. Tuollainen tapahtuma omiaan lisäämään vastakkainasettelua, mutta se on omiaan myös vähentämään keskustelua.

SS: Keskustelua pitäisi käydä, paitsi siitä mitä on ok sanoa, myös siitä, miten on ok sanoa.

Ilkka Lappi

Varsinais-Suomeen 49 000 euroa työelämän kehittämisrahaa Kevalta

Kevan myöntämää työelämän kehittämisrahaa saa tänä vuonna yhteensä 17 julkisen alan hanketta ympäri Suomea. Varsinais-Suomen alueelle rahoitusta myönnettiin yhteensä 49 000 euroa Raision kaupungin sekä Ruskon kunnan hankkeille. Keva myönsi työelämän kehittämisrahaa 547 000 euroa eri puolille Suomea.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen alueellinen suunnittelu käynnistyy Varsinais-Suomessa

Valtiovarainministeriö on pyytänyt Varsinais-Suomen liittoa koordinoimaan valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen alueellisen suunnitelman valmistelun. Uudistuksen tavoitteena on kehittää valtion asiakaspalvelua ja toimitilaverkkoa kokoamalla käyntiasiointi yhteisiin Suomi-pisteisiin sekä tehostamalla toimitilojen käyttöä.

Nostotyö katkaisee liikenteen Kauppiaskadulla keskiviikkona

Nostotyö katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Kauppiaskatu 9: kohdalta keskiviikkona kello 8–16.

Raision nuorisopalvelut tuo nuorille aikuisille uusia mahdollisuuksia kohdata ja saada tukea

Yhä useampi nuori aikuinen kokee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta arjessaan. Raision nuorisopalvelut vastaa haasteeseen tarjoamalla maksutonta, matalan kynnyksen toimintaa, jossa 16–29-vuotiaat voivat löytää seuraa ja mielekästä tekemistä sekä tukea tulevaisuuden suunnitteluun. Uusi toiminta rohkaisee nuoria rakentamaan yhteisöä ja vahvistamaan hyvinvointiaan yhdessä.

Artukaisten harjoitusjäähallille haetaan rakentamislupaa

Havainnekuva harjoitusjäähallin sisäänkäynnistä.

Artukaisten harjoitusjäähallille haetaan rakentamislupaa torstaina kokoontuvalta rakennus- ja lupalautakunnalta. Ehdotuksena on, että lupa myönnetään.

Syyskuussa pantiin vireille 289 konkurssia

Tilastokeskuksen mukaan syyskuussa pantiin vireille 289 konkurssia, mikä on 15 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 1 074, mikä on 144 henkilötyövuotta vähemmän kuin vuoden 2024 syyskuussa.

Ukrainaan hyvin varusteltuja pelastusajoneuvoja Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta

Viis Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta vapautunutta käytettyä paloautoa on lahjoitettu Ukrainaan.

Ukrainaan saapui lokakuussa Suomesta viisi hyvin varusteltua pelastusajoneuvoa kalustoineen. Ne ovat Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta vapautuneita käytettyjä, mutta hyväkuntoisia paloautoja, jotka pelastuslaitos kunnosti ja varusteli asianmukaisella pelastuskalustolla. Lahjoituksen tekijä on LähiTapiola Vahinkoyhtiö ja sitä koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.

YTK: Työttömyys laski syyskuussa, nuorten työttömyys väheni eniten

YTK Työttömyyskassan jäsenten työttömyysaste laski syyskuussa 5,5 prosenttiin elokuun 6,1 prosentista. Mitattu työttömyysaste on kuluvan vuoden tähän mennessä alin.

Itäinen Rantakatu suljettu moottoriajoneuvoliikenteeltä tiistaina aamupäivällä

Itäinen Rantakatu on nostotöiden vuoksi suljettu moottoriajoneuvoliikenteeltä Myllysillan ja Auransillan välillä tiistaina 21. lokakuuta kello 9–11.

Varsinais-Suomen työttömyys trendinomaisessa vähäisessä laskussa syyskuussa

Varsinais-Suomen työttömyys laski syyskuun aikana hieman mutta vuodentakaiseen vastaavaan ajankohtaan verrattuna on työttömien määrä noussut 13 prosentilla. Huolestuttavinta kehityksessä on ollut pitkäaikaistyöttömyyden voimakas nousu, joka kohdistuu erityisesti nuoriin ikäluokkiin. Avoimien työpaikkojen määrä on myös pienempi kuin vuosi sitten, mutta talouden käänteestä positiivisempaan on nähty vahvoja signaaleja, joka alkanee näkyä kohta myös työpaikkamäärissä.

Avain Asunnot kasvattaa Turun vuokra-asuntotarjontaa kahdella uudiskohteella

Havainnekuva Hovineidonkatu 7:stä.

Avain Asunnot jatkaa kasvuaan Turussa kahdella uudella vuokratalohankkeella. Herttuankulman Hovineidonkatu 7 valmistuu lokakuun lopussa ja Iso-Heikkilän Ruissalontie 12 ensi kesänä. Hankkeet tuovat Turkuun 122 uutta vuokra-asuntoa.

Joka toisessa konkurssiyhtiössä kohonnut harmaan talouden riski

Konkurssien määrä on kasvanut selvästi, ja samalla lisääntyvät harmaan talouden riskit. Joka toisessa konkurssiyhtiössä harmaan talouden riski on kohonnut, ja ainakin 8 prosentilla konkurssiyhtiöistä on viitteitä yrityksen saattohoidosta juuri ennen konkurssia.

Talviuinti lisää suosiotaan, mutta vaaratilanteita tapahtuu yhä

Uintipaikan ylläpitäjän pitää huolehtia opasteista, pelastusvälineistä, turvallisista ja valaistuista kulkureiteistä, avannon merkitsemisestä ja huollosta.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Suomen Latu muistuttavat, että talviuintipaikkojen turvallisuusvastuiden on oltava selkeitä ja jokaisen uimarin tulee tuntea sekä uintipaikan ohjeet että etiketti.

Merikaupungin ja Petreliuksenportin kaavat läpäisivät kaupunginhallituksen syynin

Kaupunginhallituksen hyväksyi maanantaina Turku 800 -juhlavuoden konsepti, jota käsitellään kaupunginvaltuustossa 27. lokakuuta. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että juhlavuoden toteutusta koordinoi Turku 2029 -säätiö.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Työntekijä sai sähköiskun, kun nostopuomi osui voimalinjaan Raisiossa – päätoteuttajan edustaja sai sakot työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 15. lokakuuta antamassaan ratkaisussa virolaisen rakennusalan yrityksen edustajan 40 päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Samaa rikosasiaa käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa neljän muun vastaajan osalta jo syksyllä 2024, jolloin käräjäoikeus hylkäsi syytteet heidän osaltaan.

Itävaltalainen multi-instrumentalisti ja laulaja Claudia Schwab esiintyy Bar Ö:ssä

Claudia Schwab.

Itävaltalainen multi-instrumentalisti ja laulaja Claudia Schwab esiintyy Bar Ö:ssä 21. lokakuuta. Tarjolla on kokeellista kansanmusiikkia, jodlausta ja maailman ääniä.

Urheilu

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.

Otteluanalyysi: FC Lahti nousi kolmen maalin takaa tasoihin ja juhli Kupittaalla

Soihdut paloivat läpi ensimmäisen puoliajan. Kuvakaappaus Ruutu+:n lähetyksestä.

FC Lahti nousee jalkapalloilun Ykkösliigasta Veikkausliigaan ja TPS karsii liigapaikasta mutta toisistaan joukkueet eivät saaneet selvää kolmessa kohtaamisessa. Kaksi ensimmäistä peliä päättyi numeroihin 2-2, kolmas 3-3. TPS meni ensimmäisellä jaksolla jo 3-0-johtoon mutta sekään ei kestänyt. FC Lahti tuli takaa ja tasoitti ottelun viime hetkillä. Lahtelaisten juhlat saattoivat alkaa.

Laitahyökkääjä Vilho Huovila Interin väreihin

FC Inter ja FC Lahti ovat päässeet sopimukseen Vilho Huovilan siirrosta Turkuun. Interin ja hyökkäyksen laidalla pelaavan Huovilan sopimus on voimassa kauden 2027 loppuun ja se sisältää seuran option myös kaudesta 2028. Nuorena pelaajana Huovila saa edustaa Interiä Veikkausliigassa jo kuluvalla kaudella.

Puukkokatsomo: Lässähdys uhkaa turkulaista jalkapallokautta

Vielä muutama viikko sitten näytti siltä, että kausi 2025 voisi olla tarunhohtoinen turkulaiselle jalkapallolle.