Seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainoa pakenevat turvapaikanhakijat ovat vaarassa kohdata epäsuoria stereotyyppisiä käsityksiä, kun heidän uskottavuuttaan arvioidaan. Viranomaisilla on tapana olettaa, että rehelliset hakijat voivat antaa yksityiskohtaista tietoa seksuaali-identiteetistään, mutta turvapaikkapuhutteluissa esitetyt kysymykset eivät aina kannusta kuvaamaan kokemuksia vapaasti ja oikein, kertoo tuore Åbo Akademin väitöskirja.

Tutkimus on ensimmäinen Suomessa, joka tarkastelee hakijan seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvia turvapaikkatutkintoja psykologisesta näkökulmasta. Se perustuu laajaan analyysiin 130 turvapaikkapuhuttelusta ja Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Analyysi osoittaa, että seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvissä turvapaikkatutkinnoissa kiinnitetään usein enemmän huomiota hakijoiden seksuaalisen suuntautumisen uskottavuuden arviointiin kuin heidän konkreettisiin kokemuksiinsa uhkailusta ja vainosta. Lähes 70 prosentissa hylätyistä päätöksistä nimenomaan seksuaalista suuntautumista pidettiin epäuskottavana sen sijaan, että päätöksissä kyseenalaistettaisiin hakijan kotimaata koskevat uhkakuvat.

Jos hakija kertoi seksuaalisesta suuntautumisestaan viiveellä, vaikutus päätökseen oli usein kielteinen. Näin tapahtui, vaikka hakija olisi antanut viiveelle kohtuullisia syitä, kuten sen, ettei hän tiennyt seksuaalisen suuntautumisensa olevan turvapaikkapäätöksen kannalta olennaista, huolen lausuntojensa tulkinnasta tai pelon tiedon leviämisestä eteenpäin.

– Näemme selkeän eron siinä, miten turvapaikanhakijat itse kuvaavat seksuaalista suuntautumistaan ja mitä viranomaiset odottavat kuulevansa. Osa viranomaisista vaikuttaa seuraavan länsimaista tarinamallia, joka perustuu häpeään, sisäiseen konfliktiin ja asteittaiseen vapautumiseen – olettamuksiin, joita tutkimus ei tue ja joita ei aina voi soveltaa eri kulttuureihin. Kun uskottavuusarviot perustuvat näyttöjen sijaan kulttuurikohtaisiin uskomuksiin, riski todellisen suojelun tarpeessa olevien henkilöiden hakemusten hylkäämisestä kasvaa, sanoo psykologian tutkijatohtori Hedayat Selim Åbo Akademista tiedotteessa.

– Haluan korostaa, että tämä ei johdu viranomaisten haluttomuudesta. Päinvastoin, Maahanmuuttovirasto on osoittanut poikkeuksellista halukkuutta tehdä yhteistyötä tutkijoiden kanssa ja jakaa aineistojaan. Meillä tutkijoilla on vastuu antaa tietoa ja näyttöön perustuvaa koulutusta, joka voi tukea viranomaisia heidän vaikeassa tehtävässään arvioida turvapaikkahakemuksia, myös sellaisia, jotka perustuvat seksuaaliseen suuntautumiseen, Hedayat Selim sanoo.

Analyysi osoitti myös puutteita haastattelutekniikoissa. Vaikka useimmat puhuttelut toteutettiin tukea tarjoten ja empaattisesti, niitä hallitsivat suljetut kysymykset, mikä voi rajoittaa vastausten pituutta ja sisältöä. Avoimet kysymykset, joissa oli tilaa yksityiskohtaisemmalle ja vivahteikkaalle selonteolle, muodostivat vain 12 prosenttia kysymysten kokonaismäärästä.

Tulokset osoittavat, että psykologiseen tietoon perustuvaa haastattelutekniikoiden koulutusta on parannettava. Hakijan oikeusturva turvapaikkatutkinnassa edellyttää myös syvempää ymmärrystä siitä, miten kulttuuriset erot, psykologiset tekijät ja käytännön esteet vaikuttavat siihen, miten ihmiset kertovat elämästään.

Hedayat Selim väitteli psykologian tohtoriksi Åbo Akademissa 22. elokuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)