Naapurisopu sijaa antaa
Turkuun on viime vuosina syntynyt uusia asuinalueita enemmän kuin vuosikymmeniin. Asuntojen markkinoinnissa on korostettu taloryppäiden yhteisöllisyyttä. Turun Sanomissa julkaistiin kesällä artikkeli, jossa toimittaja lähti tätä yhteisöllisyyttä etsimään, havaiten sen lähinnä loistavan poissaolollaan.
Mistä yhteisöllisyys sitten syntyy? Useissa eri kerrostaloyhtiöissä elettyjen vuosien jälkeen voisin kokemuksella sanoa, ettei siihen riitä yhteiset tilat kuntosalista saunaan. Päinvastoin koronavuosien eristäytymisen seurauksena moni treenaa pienillä saleilla mieluiten yksinään. Eikä naapurin kanssa välttämättä haluta hikoilla alasti yhdessä saunassa.
Yhteisöllisyyden avainsana ovat ihmiset, jotka kokevat paikan kodikseen ja haluavat edesauttaa asumisviihtyvyyttä. Vanhanaikaista ajattelua tai ei, mutta kokemukseni mukaan yhteishengelle potentiaalisempia ovat vuokratalojen sijaan omistusasuntopohjaiset talonyhtiöt. Naapurusto voi pysyä samana vuosia tai vuosikymmeniä. Ja kun oma rahapussi on ojassa, viihtyvyyskin on yhteinen asia. Mutta ennen kaikkea tarvitaan puuhakkaita ja ystävällisiä ihmisiä. Olivat he sitten osakkeenomistajia tai vuokralaisia. Yksi yhteisöllisyyden astemittari on jo naapureiden tervehtiminen.
Oma onni on ollut löytää koti sellaisessa talonyhtiössä, jossa naapurien kanssa voidaan kohdatessa höpötellä ja vaihtaa kuulumisia. Ja tarvittaessa apuakin uskaltaa pyytää. Bestiksiä ei tarvitse olla ja istua joka ilta yhdessä grillaamassa, ellei niin halua. Ja huonona päivänä on ihan ok luikkia naapuria pakoon pitkin nurkkia.
Ihanat naapurini ovat muun muassa huoltaneet polkupyöräni, auttaneet auto-ongelmissa ja painavien tavaroiden roudaamisessa. Lemmikkejä on myös hoidettu puolin ja toisin. Ja hoitipa eräs sairaanhoitaja kerran jopa leikkaushaavaani.
Avuliaan naapuruston ja yhteisöllisyyden merkitys kasvaa myös väestön ikääntyessä. Kun yksin asuvaa vanhusta ei enää pihapiirissä näykään, ovikellon soitto ja avun tarjoaminen voivat olla tervetulleita. Ollaan ihmisiä ja naapureita toisillemme!
Hannele Sivonen