Väitöstutkimus osoittaa, että koronakriisi korosti aluksi valtioiden alueellista suvereniteettia, mutta yhteistyöstä ei luovuttu. Väitöskirjatutkija, VTM Johanna Ketola Turun yliopistosta tarkasteli väitöstutkimuksessaan monitasoista demokraattista hallintaa koronakriisin alkuvaiheessa vuosina 2020–2021. Hän halusi ymmärtää nykyaikaisten kriisien hallinnan dynamiikkaa uudenlaisella, hätätilojen leimaavalla aikakaudella. Tutkimuksessa tarkasteltiin koronakriisin hallintaa kansainvälisen järjestelmän, Euroopan unionin, Pohjoismaiden ja Suomen tasoilla.

– Kriisit ovat pohjimmiltaan vallankäyttöön liittyviä tilanteita. Ne rakentuvat poliittisesti, niitä tulkitaan poliittisesti, niitä hallitaan poliittisesti ja niiden seurauksia arvioidaan poliittisesti. Tästä syystä koronakriisin tutkiminen politiikan tutkimuksen piirissä on oleellista, Ketola sanoo.

Hänen mukaansa väitöstutkimus murtaa kaksi keskeistä myyttiä.

– Ensinnäkin sen, että kriiseissä autoritaarisuus lisääntyy vääjäämättä demokraattisuuden kustannuksella ja toisekseen sen, että teknokraattinen, ongelmanratkaisukeskeinen hallintatapa olisi automaattisesti ongelma.

Ketolan mukaan kansainväliset säännöt, sopimukset ja instituutiot ohjasivat maiden käyttäytymistä ja korostivat osaltaan valtiokeskeistä toimijuutta. Tutkimuksesta selviää, että koronakriisin alkuaikoina valtioiden alueellinen suvereniteetti korostui.

– Tämä näkyi selvästi rajatoimenpiteissä, joilla rajoitettiin pohjoismaista vapaata liikkuvuutta ensi kertaa sitten 1950–luvun ja rajamuodollisuudet vaikeuttivat tuhansien ihmisten arkea, Ketola kertoo.

Tutkimustulosten mukaan päätöksentekijät eivät kuitenkaan toimineet yksin eikä yhteistyötä hylätty. Sen sijaan koronakriisin toimikenttä oli laaja ja toimijuus jaettua. Terveyskriisien yhteiseen hallintaan liittyvistä puutteistaan huolimatta esimerkiksi EU sääntöineen, instituutioineen ja toimintatapoineen rajasi toiminnan reunaehtoja ja yhteiset rakenteet määrittivät jäsenmaiden kansallista itsekkyyttä.

Vaikka usein autoritaariset taipumukset voimistuvat kriisejä hallittaessa, tulosten mukaan Pohjoismainen esimerkki osoittaa, ettei näin vääjäämättä tapahdu. Suomessa mutta myös EU-toimielimissä valtaa keskitettiin vain hetkellisesti. Oikeusvaltio, teknokraattinen kriisinhallintaorientaatio ja eurooppalainen toimintakehikko hillitsivät toimivallan käytön ylilyöntejä.

Tutkimuksessa vahvistui lisäksi käsitys, että eliiteillä on keskeinen rooli kriisien rakentumisessa. Ketola muistuttaa tutkimuksen korostavan, että kriiseissä mitataan kansalaisten luottamusta demokraattiseen hallintaan laajemminkin.

– Hyväksyttävyyden ja luottamuksen kokemuksilla kriisissä voi olla seurauksia myös pitkällä aikavälillä. Suomessa sekä luottamus terveydenhuoltojärjestelmään että kokemus yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta laskivat koronan aikana.

Helmikuussa 2022 alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa nousi myös esiin tutkimuksessa: sota muutti terveyskriisinä alkaneen tilanteen luonnetta ja merkitystä Euroopassa. Institutionalisoidut yhteistyön rakenteet pitivät EU:n yhdessä ja vahvistivat sitä tärkeänä ajankohtana ennen täysimittaisen sodan alkamista Ukrainassa.

Koronapandemian hallinnassa EU osoitti teknokraattisen eli asiantuntijalähtöisen kyvykkyytensä, kun nyky-Unionin toiminnan normatiivinen peruskehikko ei horjunut vaan vahvistui pandemiassa merkittävällä hetkellä ennen turvallisuuspoliittista kriisiä. Siinä missä terveyskriisi erotti Pohjoismaita, turvallisuuspoliittinen kriisi yhdisti niitä, korosti yhteiskuntien samankaltaisuuksia ja antoi aihetta vahvistaa yhteisiä kriisinhallintarakenteita.

Tutkimuksen mukaan demokraattisen kriisinhallinnan ongelmaksi pandemiassa muodostui tiedollinen epävarmuus ja ennaltaehkäisevän poliittisen toiminnan puute eri tasoilla: valmiita toimintamalleja tai kattavaa tietopohjaa, joille päätökset voisi perustaa, ei ollut. Tässä tilanteessa EU-maat päätyivät kriisin alkuvaiheessa matkimaan toistensa toimintaa, koska parempia malleja ei ollut tarjolla.

– Valmiiden toimintamallien puute ei johtanut koronan alkuvaiheessa politiikkojen harmonisointiin, mikä näkyi erityisesti rajasulkutoimenpiteissä, Ketola sanoo.

Vapaa tiedonvälitys paikkasi koronakriisissä demokraattisen yhteiskunnallisen punninnan ja kollektiivisen toiminnan aukkoa, joka syntyi aikapaineessa ja toimintavaihtoehtoihin liittyvässä epävarmuudessa.

– Tutkimus korostaakin vapaan ja avoimen tiedonvälityksen merkitystä kriisien aikana, Ketola sanoo.

Hänen mukaansa globaalin mittakaavan saavuttaneessa koronakriisissä kukaan ei ollut eikä toiminut yksin. Sen sijaan hallinnot pyrkivät kansainväliseen yhteistyöhön toimivaltuuksiensa ja resurssiensa puitteissa.

– Kriisin opetuksena tulisikin olla kriisitoimintavalmiuden vahvistaminen ylirajaisesti, Ketola pohtii.

Ketola esittää väitöskirjansa Demokraattinen hallinta kriisien aikakaudella: Monitasoinen näkökulma toimijuuteen ja toimintaan COVID-19-pandemiassa julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 29. marraskuuta kello 13 (Turun yliopisto, Educarium, Edu2-luentosali, Assistentinkatu 5).

Vastaväittäjänä on dosentti Johanna Vuorelma (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Henri Vogt (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on valtio-oppi.

Väitöskirja on Turun yliopiston julkaisuarkistossa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)