Ensimmäisellä luokalla koulussa istutettiin tammenterho jukurttipurkkiin. Opettajan ohjauksessa kastelimme luokan ikkunalaudalla rivissä nököttäviä purnukoita. Jossain vaiheessa oman taimen sai viedä kotiin. Hoidin sitä koko talven, ja keväällä hento vihreä puun alku istutettiin omakotitalomme pihalle.

Ensimmäisinä kesinä isä ajoi taimen yli ruohonleikkurilla ja talvisin rusakot söivät sen lumen alta esiin pilkistävän varren lukemattomia kertoja. Sen ympärille laitettiin kanaverkkoa, ja puu jatkoi kasvamistaan.

Lapsuudenkotini pihalla edelleen kasvava tammi on jo yli kolmekymmentä vuotta vanha. Tuntuu huimaavalta katsella monta metriä korkeaa, paksurunkoista puuta ja ajatella, että joskus sen siemen on mahtunut lapsen nyrkin sisään. Nyt lapset voivat kiipeillä sen oksilla.

Monissa kulttuureissa tammi symboloi elämää ja pitkää ikää. Puu voi elää useita satoja vuosia. Elokuussa 1990 istuttamani tammi on siis vasta taapero.

Vaikka tammen elinkaaressa kolmekymmentä vuotta ei ole paljon, ihmisen elämässä se on. Minä olen varttunut näiden vuosien aikana pikkulapsesta aikuiseksi. Olen aika päiviä sitten muuttanut pois kotoa, mutta aina siellä käydessäni ihailen itse istuttamaani puuta.

Nyt lapsuudenkotini on myytävänä. Tietenkin koko talo on minulle rakas ja siihen liittyy paljon muistoja, mutta tammesta luopuminen tuntuu erityisen haikealta.

Tammi tuo mieleeni Antoine de Saint-Exupéryn teoksen Pikku prinssi, jossa hoivataan ruusua. Kun pikku prinssi näkee ruusutarhan, jossa on tuhansia samanlaisia kukkia kuin hänen oma ruusunsa, jonka hän oli luullut olevan ainutlaatuinen, hän oivaltaa: ”Tietenkin joku tavallinen ohikulkija voisi luulla, että minun ruusuni on samanlainen kuin te. Mutta se yksinään on teitä kaikkia tärkeämpi, koska minä olen juuri sitä kastellut. - - Koska juuri se on minun ruusuni.”

Pelkään, että talon seuraava asukas haluaa kaataa istuttamani puun; Se seisoo hieman typerässä paikassa keskellä pihaa, koska rehellisyyden nimissä emme istutushetkellä arvanneet, että hedelmäpommipurkista puutarhan multiin kipattu verso tulisi ikinä saavuttamaan sellaisia mittasuhteita.

En tiedä, oliko ekaluokan opettajallani tammenterhojen istuttamisessa jokin syvällisempi tavoite kuin demonstroida, miten siemen itää. Mutta minulle tammi on opettanut kaksi asiaa. Ensinnäkin: Ihmisen elinkaari on mitätön verrattuna puun elinkaareen, ja siksi puihin pitäisi suhtautua kunnioituksella. Toinen tammelta oppimani asia on konkreettisempi. Jos istuttaa puun, sen paikka kannattaa harkita tarkkaan.

Maria Helstola