Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2019 voittanut runoilija, FM Jouni Teittinen on tutkinut väitöksessään post-apokalyptista kirjallisuutta. Genre tarkastelee nykyaikaa tulevaisuuden menneisyytenä. Se kysyy, mitä meistä tulee jäämään jäljelle, mitä emme vielä ole menettäneet ja millainen merkitys on avoimella tulevaisuudella.

Zombit ja sivilisaation tuholla mässäily. Tämä tulee kenties ensimmäisenä mieleen post-apokalyptisestä fiktiosta. Tosiasiassa genre tarjoaa myös otollisen alustan monien ajankohtaisten ja ajattomienkin kysymysten tarkasteluun.

Aiheeseen on syventynyt kirjallisuustieteen väitöskirjassaan ma. yliopisto-opettaja ja runoilija, FM Jouni Teittinen. Hän voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon esikoisteoksellaan, Sydäntasku-nimisellä runokokoelmalla vuonna 2019.

Väitös tarkastetaan Turun yliopistossa lauantaina 2. marraskuuta.

Teittinen tarkastelee tutkimuksessaan tarkemmin viittä pohjoisamerikkalaisesta romaania: Denis Johnsonin Fiskadoron (1985), Cormac McCarthyn teoksen The Road (2006), Brian Francis Slatteryn teoksen Lost Everything (2012) ja Emily St. John Mandelin teoksen Station Eleven (2014).

– Mihin tekomme johtavat, mitä jälkiä meistä jää ja miltä nykyinen kulttuurimme näyttää, kun sitä tulevaisuudessa muistellaan? Nämä kysymykset ovat olleet keskeisiä sekulaarissa post-apokalyptisessa fiktiossa läpi sen noin 200-vuotisen historian. Kiinnostus ihmisen jättämiin jälkiin ja nykyhetken tarkastelu niiden näkökulmasta ei siis ole uutta.

Teittisen mukaan se on kuitenkin korostunut nykykulttuurissa uudella tavalla.

Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten elämää taltioidaan puhelimen kuva-arkistoon ja sosiaaliseen mediaan. Se näkyy myös keskustelussa antroposeenistä eli aikakaudesta, jota määrittää ihmisen vaikutus ekosysteemeihin ja geologisiin kerrostumiin.

Post-apokalyptisen fiktion ytimessä on usein kuvitteellisesta tulevaisuudesta menneeseen suunnattu katse. Perspektiivin voi kiteyttää futuurin perfektin käsitteeseen – ei vain aikamuotona vaan narratiivisena ja eksistentiaalisena näkökulmana. Keskeinen kysymys on: mitä tulee olemaan ollut?

Genre on Teittisen mukaan kiinnostava, kun pohditaan useita tämän hetken tärkeitä kysymyksiä, esimerkiksi kulttuurisen muistin merkitystä, nostalgialle rakentuvaa ihanneyhteiskuntaa tai ihmislajin suhdetta muuhun luontoon.

– Tällaiset kysymykset tulevat terävästi esiin, kun niitä katsoo ikään kuin kuvitellun, tulevan tuhon tuolta puolen.

Teittisen tutkimuksen keskiössä ei siis ole tuho itse, vaan tuhosta käsin avautuva kontrasti tämänhetkisen maailman ja post-apokalyptisen fiktion maalaamassa tulevaisuudessa.

Nykyhetken lähestyminen tästä näkökulmasta voi herättää surua siitä, että yhteisöt, kulttuurit, teknologiat, joiden varaan rakennamme olemassaolomme ja sen mielekkyyden ennen pitkää tuhoutuvat tai ratkaisevasti muuttuvat. Kyse on myös käynnissä olevasta massiivisesta, ihmisen yhä kiihdyttämästä luontokadosta.

– Katoavaisuuden tuntu ei toki liity vain post-apokalyptisiin skenaarioihin, mutta näiden jäsentyminen tuhon ympärille alleviivaa sitä.

– Tätä kautta post-apokalyptiset fiktiot nostavat pintaan koko modernille ajalle olennaisia eksistentiaalisia kysymyksiä. Kaiken katoavaisuus saattaa näkökulmasta riippuen joko kyseenalaistaa asioiden todellisen arvon tai korostaa hauraan hetkellisyyden merkitystä.

Post-apokalyptinen fiktio ei anna valmiita avuja sen pohtimiseen, loppuuko maailma huomenna tai ylihuomenna, tai miten tuhoisia kehityskulkuja saadaan mahdollisimman tehokkaasti torpattua. Teittinen ei myöskään usko apokalyptisen ja post-apokalyptisen fiktion voivan enää näytellä sellaista varoittavaa roolia, joka sillä vielä 1980-luvulla oli suhteessa suurvaltojen välisen ydinsodan uhkaan.

Ympäristökatastrofin lisäksi teknologisen kehityksen kiihtyvät loikat sekä Ukrainan ja Lähi-idän tilanteet lisäävät uhkia ja epävarmuutta, mutta kulttuurimme on Teittisen mukaan jo pitkälti turtunut kauhuskenaarioihin.

Suoraan varoittavan funktion sijaan post-apokalyptinen kirjallisuus tarjoaa tilaisuuden pysähtyä sen äärelle, mitä ei vielä ole menetetty. Tätä kautta se voi auttaa hahmottamaan, mitä maailmanloppu oikeastaan kullekin tarkoittaa – ja miten tulevat tapahtumat rakentavat tämänhetkisten tekojemme ja kokemustemme merkitystä.

Teittinen esittää väitöskirjansa The Shape of Past To Come: Post-Apocalyptic Fiction and the Future Anterior julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 2. marraskuuta kello 12 (Turun yliopisto, Arcanum, Aava-sali, Arcanuminkuja 1).

Vastaväittäjänä on apulaisprofessori Pieter Vermeulen (Leuvenin katolinen yliopisto, Belgia) ja kustoksena professori Hanna Meretoja (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on yleinen kirjallisuustiede.

Yleisön on mahdollista osallistua väitökseen myös etäyhteydellä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)