Grus Grus Teatterin toiminnanjohtajaksi kulttuurituottaja Sanna Soni
Grus Grus Teatterin uutena toiminnanjohtajana on lokakuusta alkaen aloittanut kulttuurituottaja Sanna Soni.
– On hienoa hypätä porukkaan, jonka taiteellista toimintaa olen jo vuosia seurannut. Aloitan työskentelyn taiteesta tinkimättömän ja nykyteatterikenttää eteenpäin vievän voiman kanssa hyvin inspiroituneena! Grus Grus Teatteri on hyvin ajan hermolla, teatteri on jo vuosia kehittänyt toimintamalleja jotka tukevat taiteilijoiden työskentelyä ja kehittävät työtapoja kestävämmäksi – aina kuitenkin taiteen ehdoilla.
Soni on työskennellyt viimeisen vuosikymmenen vapaan kentän tuottajana ja viimeisimmäksi nukketeatteritaiteilijoiden yhteistyöverkostossa Aura of Puppetsissa nukketeatteriagenttina ja -tuottajana.
–Maailma muuttuu nopeasti ja välillä ennalta-arvaamattomasti. Kokeneena muuttolintuna Grus Grus navigoi uusilla ilmavirtauksilla ja kehittyy niiden mukaan. Kuluvaan vuoteen on mahtunut uusia jäseniä, teatterin sisäisiä työryhmiä ja työtapoja sekä esitystaiteen kokeiluja. Viimeisimpänä (muttei vähäisimpänä!) vahvistuksena joukkoomme on liittynyt Sanna Soni, joka on aloittanut toiminnanjohtajana lokakuun alusta. Sanna tuo mukanaan – paitsi erinomaiset hallinnon, tuotannon sekä sosiaaliset taidot – myös kansainvälisen esitystaiteenverkoston osaamista, jolla tulee olemaan yhä merkittävämpi osuus Grus Grusin toiminnassa tulevina vuosina, Grus Grus Teatterin hallituksen puheenjohtaja Ishmael Falke kommentoi tiedotteessa.
Grus Grus Teatteri on monikielinen nomaditeatteri, joka on erikoistunut paikkasidonnaiseen monitaiteiseen nykyteatteriin. Teatterin seuraava ensi-ilta, Puoliaika, nähdään Turun kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 7.3.2025.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)