Pääkirjoitus: Budjetista pormestarisovun koetinkivi
Turun kaupunki laatii ensi vuoden talousarviota melkoisessa ahdingossa. Taloutta on sopeutettava ja siitä huolimatta tehdään alijäämäistä eli velkavetoista budjettia.
Pormestariohjelmaan, jossa kaikki pääpuolueet ovat mukana, on kirjattu, että ”lähtökohtaisesti Turussa pidättäydytään kunnallis- ja kiinteistöveron muutoksista sopimuskaudella” ja ”sote-uudistukseen sopeutuminen pyritään toteuttamaan ilman veronkiristystä”.
On jo selvää, ettei tätä kirjausta kunnioiteta. Kansliapäällikkö Tuomas Heikkisen budjettiesitys on neuvottelujen lähtökohta. Siihenkin sisältyy jo 0,2 prosenttiyksikön korotus kunnallisveroon. Se nousisi 6,9 prosentista 7,1 prosenttiin. Kuvaavaa on, että veronkorotuksia henkeen ja vereen aina vastustava kokoomus antautui jo ennen neuvottelujen alkua. Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmä ilmoitti sopeutuvansa kansliapäällikön esitykseen, mikäli säästöistä ei tingitä.
Kaikille tämäkään korotus ei riitä. Vihreät toi jo huutoäänestykseen esityksen, jolla kunnallisveroa nostettaisiin 7,3 prosenttiin eli 0,4 prosenttiyksikköä nykyisestä. Se toisi vihreiden laskelmien mukaan kaupungin kassaan 8,8 miljoonaa euroa lisää. SDP:n valtuustoryhmä pitää kattona 7,4 prosenttia.
Kyse ei ole enää siitä, nostetaanko veroa vaan siitä, kuinka paljon sitä nostetaan. Kokoomus pelkää vallankaappausta. Kokoomuksella ja kristillisdemokraateilla on yhteensä 19 valtuutettua. SDP:llä (13), vihreillä (10) ja Vasemmistoliitolla (9) on yhteensä 32 valtuutettua. Mikäli nämä ryhmät löytävät toisensa, ne ovat kahden äänen päässä enemmistöstä.
Korkotason nousu iskee nyt lujaa, vaikka korot ovat jälleen laskussa. Turun kaupungin korkomenot kasvavat ensi vuonna 7,2 miljoonaa euroa eli 20 miljoonasta eurosta 27,2 miljoonaan euroon.
Korkomenojen arvioidaan olevan vuonna 2028 jo lähes 54,4 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 korkoja maksettiin kuusi miljoonaa euroa. Muutos on melkoinen. Jostakin tämäkin on pois.
Lasse Virtanen