Vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmä: Turun taisteltava tavoitteellisemmin asunnottomuutta vastaan
Häädöt ovat rajussa kasvussa ympäri Suomen. Elokuuhun mennessä Suomessa tehtiin 35 976 häätöä, 15 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Osassa kaupungeista kasvu on vielä tätä suurempaa, esimerkiksi Turussa 23 prosenttia ja Tampereella 44 prosenttia. Turussa asunnottomuus on väestöön suhteutettuna maan suurinta.
Vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmä on jättänyt valtuustossa 21. lokakuuta aloitteen, jossa edellytetään, että Turku selvittää häätöihin johtaneet syyt ja vastaa tehokkaasti sekä kiireellisesti asunnottomuuden lisääntymiseen. Vasemmistoliitto esittää, että Turku panostaa voimakkaasti asunnottomuuden vastaisiin toimiin. Turun on rakennettava kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja tuettava paikallisesti toimivia asunnottomuutta vastaan toimivia järjestöjä.
– Suomen asuntopolitiikka on pitkään ollut kansainvälisen ihailun kohde ja menestystarina asunnottomuuden vähentämisessä. Nyt vuosikymmenten työ on valumassa hukkaan, todetaan aloitteessa
– Asunnottomien palveluihin on hakeutunut nyt uutena asiakasryhmänä pienituloisia työssäkäyviä ihmisiä. Samaan aikaan hallitus leikkaa kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta, puolittaa asumisneuvonnan resurssit ja leikkaa asumistuesta. Samalla hallitus leikkaa myös rahoitusta asunnottomuuden vähentämisen ja ennalta ehkäisyn puolesta työskenteleviltä sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä. Suomen tavoite poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2027 mennessä ei toteudu, sillä hallituksen politiikka ajaa ihmisiä pois kodeistaan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)