Pääkirjoitus: Kauppapaikoista kova kisa
Ruoka on kallista Suomessa. Tämän kertovat vertailut. Yhtenä syynä on pidetty kilpailun vähäisyyttä päivittäistavarakaupassa. Markkinoita hallitsevat S-ryhmä ja Kesko. Lidl on tuorein haastaja mutta sekin joutuu tyytymään noin kymmenen prosentin markkinaosuuteen. Eikä se ole kasvussa.
Kilpailua kuitenkin on, jopa hintakilpailua. Marketit reagoivat kilpailijan hinnanmuutoksiin, kuten kuluttajat huomaavat. Suurempi ongelma lienee se, että tukkukauppa on suurten käsissä. Hintakilpailua johtavat S-ryhmä ja Lidl. Kesko on keskittynyt laajaan valikoimaan ja palveluun. Se on menettänyt markkinaosuutta.
Kilpailua käydään etenkin kauppapaikoista. Lidl on valittanut, ettei se saa kiinnostavia kauppapaikkoja. S-ryhmä on perinteisesti ollut erityisasemassa, sillä sen paikallishallinnossa istuu paikallispolitiikkoja. Niitä samoja, jotka päättävät kaavoituksesta ja siis myös kauppapaikoista. Ikuisuuskysymys on, missä määrin eturistiriita on niin ilmeinen, että se olisi ongelma.
Kesko on vastannut pestaamalla osaajia julkishallinnosta. Varsinais-Suomen aluejohtajaksi nimitettiin ensin Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna, joka on siirtynyt jo Porin kaupunginjohtajaksi. Tilalle aluejohtajaksi nostettiin Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtaja Janne Virtanen. Heidän vahvuuksiaan on se ollut se, että he tuntevat päättäjiä ja päätöksenteon kiemurat.
Turun asukasluku on kasvussa. Myös uusia kauppoja tarvitaan. Hypermarketit vievät yhä suuremmat siivun kaupasta. Uusia megamarketteja ei ole tiedossa mutta entisiä ehostetaan. Turun Osuuskauppa remontoi Myllyn Prisman. Seuraava mielenkiintoinen kohde on Kupittaan Citymarket. Mooriankunnaan asemakaava kasvattaa Citymarketin 24 000 kerrosneliömetriin laajennuksineen. Autoliikenteelle avataan uusi liittymä Kaskenkadulta parkkihalliin.
Uudet asuinalueet kiinnostavat kaupan keskusliikkeitä. Linnakaupunkiin kuuluva Herttuankulma saa K-Supermarketin. TOK on kiinnostunut Kupittaan kannen alueesta.
Lasse Virtanen













