Raision Vasemmistoliitto nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa
Raision Vasemmistoliitto nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa.
– Raision Vasemmistoon on kesän ja kuluvan syksyn aikana liittynyt runsaasti uusia jäseniä, joista monet lähtevät ehdolle. Upeasti sujuneet eurovaalit osoittivat selkeästi, että vasemmistolaisella politiikalla on tilausta sekä kansainvälisillä että paikallisilla areenoilla, hehkuttaa puheenjohtaja Eveliina Tyyskänen tiedotteessa.
Raision Vasemmistoliiton valtuustoryhmän kaikki nykyiset jäsenet (Emma Lindqvist, Aarre Lehtonen, Eveliina Tyyskänen ja Juha Jormanainen) lähtevät hakemaan jatkokautta
– Olemme on kuluneella kaudella puolustaneet erityisesti lasten ja nuorten asemaa. Ansiostamme kaupungissa on toteutunut esimerkiksi koululaisten kesäaikainen sopparuokailu ja koulunkäynninohjaajien määrää on lisätty tuntuvasti. Aloitteita olemme jättäneet muun muassa Raisionjokilaakson virkistyskäytöstä ja yksityisteiden ylläpidosta, summaa Raision Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Lindqvist.
Mukaan mahtuu esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä, ay-aktiiveja, yrittäjiä ja opiskelijoita ja eläkeläisiä.
– On erityisen hienoa huomata, että ehdokkaamme tulevat joka puolelta Raisiota, eli pystymme huomioimaan hyvin eri alueiden tarpeet politiikan tekemisessä. On vahvuus, että ehdokkaidemme joukossa on koko ikänsä Raisiossa asuneita, paluumuuttajia ja täysin tuoreita raisiolaisia, Tyyskänen toteaa.
Raision Vasemmistoliiton nimeämät ehdokkaat ovat Fikret Mujkic, Aaro Hallamurto, Juha Jormanainen, Aki Kaarnisto, Seppo Kalliotie, Annika Karvonen, Eveliina Korpela, Aimo Koskela, Aarre Lehtonen, Emma Lindqvist, Jarmo Merinen, Oili Niittynen, Maria Pere, Valtteri Rautalin, Leena Rihko, Eveliina Tyyskänen ja Mari-Johanna Vähäsarja.
Ehdokkaiden nimeäminen tehtiin Raision Vasemmistoliiton syyskokouksessa, jossa valittiin puolueosastolle myös uusi johtokunta. Puheenjohtajana jatkaa Eveliina Tyyskänen ja varapuheenjohtajana Juha Jormanainen.
Johtokunnan jäseniksi valittiin Aaro Hallamurto, Seppo Kalliotie, Annika Karvonen, Eveliina Korpela, Aimo Koskela, Ernesti Jormanainen, Emma Lindqvist, Leena Rihko ja Risto Rihko. Johtokunnan varajäseniksi valittiin Afsin Veisi, Kari Vesasto ja Kiira Lasarov-Pernaja sekä Oili Niittynen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















