Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa alkaa laajakaistainvestointien teemahaku
Varsinais-Suomen ELY-keskus käynnistää maaseudun laajakaistahankkeiden teemahaun, jonka valintajakso on 1.10.2024–28.2.2025. Teemahaulle ei ole asetettu erillistä rahoituskiintiötä, vaan laajakaistahankkeet rahoitetaan EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvien hanketukien kiintiöstä.
EU:n maaseuturahoituksella tuetaan kyläverkkojen rakentamista sellaisille alueille, joille huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ei markkinaehtoisesti rakennu. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen maaseutuyksikön rahoitusasiantuntija Heli Raitamäki kertoo, että laajakaistahankkeiden tuki on 65 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista.
– Rakennettavan verkon tulee taata yhden gigabittisekunnin (1 Gbit/s) nopeudella toimiva yhteys. Kyläverkko jää tuensaajan omistukseen ja tuensaaja sitoutuu pitämään verkon käytössä tuen ehtojen mukaisesti.
Rahoitusta laajakaistainvestointeihin voivat saada yksityis- ja julkisoikeudelliset yhteisöt, esimerkiksi kyläyhdistykset tai muut yhdistykset, kunnat, osuuskunnat ja paikallisoperaattorit.
– Tukea haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa, mutta kannattaa olla ELY-keskukseen yhteydessä jo ennen hakemuksen jättämistä. Neuvomme hakijoita mielellämme jo hakemusten valmistelussa, sanoo Raitamäki.
Laajakaistojen tukihakemukset käsitellään ja ratkaistaan valintajakson päätyttyä. Tukiehdot täyttävät hakemukset arvioidaan valintaperusteiden perusteella.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















