Kansainvälisen tutkimusryhmän tutkijat havaitsivat, että muurisisiliskoilla reviiritaisteluiden voittoon vaikuttavat enemmän liskojen eleet kuin niiden koko tai väritys. Tutkimustulos syventää käsitystämme liskojen sosiaalisesta elämästä.

Tuore tutkimus osoittaa, että muurisisiliskokoirailla tietyt eleet vaikuttavat kokoa ja väritystä enemmän siihen, miten niiden väliset reviiritaistelut ratkeavat. Tummemman väriset muurisisiliskokoiraat ovat aggressiivisempia ja ne voittavat kilpailijansa usein, mutta niiden väri ei kuitenkaan näytä vaikuttavan siihen, miten kilpailijat niihin reagoivat. Väritystä ja kokoa enemmän taistelutilanteisiin vaikuttavat liskojen eleet: koiraat osoittavat olevansa valmiita taistelemaan kyyristämällä selkänsä ja ojentamalla kurkkunsa, kun taas jalkaansa heiluttamalla liskot viestivät alistuvansa ja välttävänsä aggressiivisuutta.

Tutkimuksen toteuttaneeseen kansainväliseen ryhmään kuului tutkijoita Turun yliopistosta, Valencian yliopistosta Espanjasta ja Ranskan Station d’Ecologie Théorique et Expérimentale -asemalta. Tutkijat tarkkailivat 180 muurisisiliskon (Podarcis muralis) sosiaalista käyttäytymistä keinotekoisissa aitauksissa.

– Luonnontieteilijöitä on jo pitkään hämmentänyt se, että koiraat harvoin taistelevat kuolemaan asti. Voisi olettaa, että kilpailu rajallisista resursseista olisi kiivasta, mutta eläinten taistelut ovat pikemminkin teatteria kuin tappelua. Todellinen taistelu olisi riskialtista molemmille osapuolille, joten kumpikin hyötyy siitä, jos kiista ratkaistaan ilman fyysistä yhteenottoa. Tässä signaaleilla on tärkeä rooli, sanoo tutkija Javier Abalos Valencian yliopistosta tiedotteessa.

Yksi heikosti tunnettu alue eläinten välisissä taisteluissa on se, että monilla lajeilla aggression taso liittyy enemmän taistelun häviävän osapuolen kokoon ja signaaleihin kuin vastustajien väliseen epäsuhtaan.

– Voisi kuvitella, että heikommat yksilöt vetäytyisivät taisteluista aiemmin ja samanlaisilla ominaisuuksilla varustetut vastustajat taistelisivat pidempään ja agressiivisemmin. Silti toteamme yhä uudelleen eri lajien kohdalla, että häviöllä olevat jatkavat taistelua, kunnes ne saavuttavat tietyn itse määrittelemänsä rajan, johon ei vaikuta epäsuhta taistelijoiden välillä, toteaa tutkija Guillem Pérez i de Lanuza Valencian yliopistosta.

Syynä tähän saattaa olla se, miten eläimet välittävät taistelun aikana tietoa erilaisin signaalein. Väritäplät, jotka vakiintuvat eläimen tullessa aikuiseksi, kuten punarinnan oranssi rinta, sopivat hyvin signaaleiksi, jos ne liittyvät yksilön pysyviin piirteisiin, kuten kehon kokoon, voimaan tai hormonitasoihin. Sen sijaan käyttäytyminen näyttää soveltuvan paremmin muuttuvien ominaisuuksien viestintään, kuten yksilön motivaatioon taistella.

– Tutkimuksessamme vertasimme näiden kiinteiden piirteiden ja joustavien käyttäytymismallien vaikutusta liskojen taisteluiden lopputulokseen ja intensiteettiin. Tutkimme myös, miksi signaalien ja taistelun intensiteetin välillä vaikuttaa usein olevan epäsuhta, kertoo tutkija Océane Liehrmann Turun yliopistosta.

Pyreneiden vuoriston alueella eläville muurisisiliskokoiraille kevät merkitsee taisteluiden alkua, kun ne kilpailevat kiivaasti parhaista auringonottoalueista, suojapaikoista ja hyönteisrikkaista kasvillisuuksista.

– Näissä taisteluissa koiraat käyttävät kiehtovia signaaleja: ne esimerkiksi paljastavat piilotettuja väriläiskiään ja tekevät erilaisia eleitä. Aikuisilla muurisisiliskokoirailla – ja myös joillakin naarailla – on vatsansa sivuilla sinisiä täpliä. Kun koiraat lähestyvät toisiaan, ne ottavat usein kyyristyneen asennon, ojentavat eteenpäin kurkkunsa ja selkänsä sekä litistävät ruumiinsa. Lisäksi ne tekevät nopeita eturaajojen liikkeitä ilmassa. Mielenkiintoista on, että nämä taisteluihin liittyvät eturaajojen liikkeet ovat liskoille vain yksi tapa viestiä jalkoja heiluttamalla: osa viesteistä on tarkoitettu muille liskoille ja osa mahdollisille saalistajille, kertoo tutkija Enrique Font Valencian yliopistosta.

Tutkimuksessa liskojen keinotekoiset aitaukset oli asetettu niin, että ne edistäisivät koiraiden alueellista käyttäytymistä. Tutkijat asettivat jokaiseen aitaukseen kuusi puulavaa ja loivat kolme korkealaatuista ja kolme huonompilaatuista aluetta vaihtelemalla kivien, tiilien ja puiden määrää. Kokeen aikana ilmeni selviä eroja koiraiden ja naaraiden käyttäytymisessä: 80 prosenttia naaraista valitsi korkealaatuiset alueet, kun taas vain 20 prosenttia koiraista teki saman. Ne koiraat, jotka valtasivat nämä parhaat paikat, voittivat enemmän taisteluja, olivat useammin vuorovaikutuksessa naaraiden kanssa ja tuottivat enemmän jälkeläisiä kuin ne, jotka olivat huonompilaatuisten alueiden hallitsijoita.

Koirasliskojen välisissä taisteluissa eleet, kuten eteenpäin kurottuva asento tai jalan heiluttaminen, olivat ratkaisevampia taisteluiden lopputuloksen kannalta kuin liskojen väriläiskät. Tutkijoiden mukaan oli mielenkiintoista, että vaikka ne koiraat, joilla oli enemmän mustaa väritystä, olivat taipuvaisempia aggressioon ja menestyivät taisteluissa, niiden väritys ei näyttänyt vaikuttavan siihen, miten kilpailijat niihin reagoivat.

– Musta väritys oli ainoa kiinteä piirre, joka liittyi voittamiseen, mutta sen vaikutus oli paljon pienempi kuin liskojen eleiden. Musta väritys näyttää olevan yhteydessä aggressioon, mutta ei signalointiin; tummat koiraat olivat aina aggressiivisia, vaikka ne kohtasivat vielä tummempia koiraita. On mielenkiintoista, että löysimme vain vähän todisteita siitä, että siniset täplät vaikuttaisivat taistelun lopputulokseen, vaikka ne ovat yhteydessä liskojen puremisvoimaan ja näkökykyyn. Tämä herättää kysymyksiä niiden merkityksestä — ehkä ne välittävät kategorista tietoa, kuten liskon sukupuolen tai kypsyyden. Tällainen tieto voisi auttaa liskoja arvioimaan potentiaalisten kilpailijoiden uhkaa jo ennen taistelun alkamista, Abalos sanoo.

Tutkimus osoitti, että liskojen eleillä on vaikutusta taisteluiden lopputulokseen, koska ne aiheuttavat erilaisia reaktioita vastustajissa. Liskot, jotka käyttivät eteenpäin kurottuvaa asentoa, voittivat huomattavasti todennäköisemmin taistelun, ajoivat kilpailijansa pakoon ja provosoivat vastustajiaan puremaan. Sen sijaan jalan heiluttaminen liittyi huomattavasti suurempaan häviämisen todennäköisyyteen, mutta se myös vähensi mahdollisuutta tulla purruksi tai takaa ajetuksi vetäytymisen jälkeen.

– Tämä viittaa siihen, että eteenpäin kurottava asento ja jalan heiluttaminen toimivat uhka- ja sovittelusignaaleina, jotka auttavat liskoja arvioimaan toistensa aikomusta kiihdyttää yhteenottoja ja välttää niitä, kertoo tutkija Alicia Bartolomé Valencian yliopistosta.

– Tutkimuksen tulokset vaikuttavat laajasti ymmärrykseemme eläinten käyttäytymisestä ja signaaleista. Ne haastavat ajatuksen siitä, että eläinten kilpailut ratkaistaisiin kiinteiden ominaisuuksien, kuten värin tai koon perusteella. Sen sijaan eläimet käyttävät tiettyjä eleitä, joiden avulla on mahdollista arvioida toisen aikomuksia ja vetäytyä, jos toinen on päättäväisempi jatkamaan taistelua, sanoo Fabien Aubret Station d’Ecologie Théorique et Expérimentale -asemalta.

Tutkimusryhmä toivoo, että heidän tutkimuksensa muuttaa ihmisten käsityksiä usein yksinkertaisina ja armottomina pidettyjen liskojen sosiaalisesta elämästä.

– Luonnossa liskot vuorottelevat usein asukkaan ja tunkeilijan roolien välillä. Evoluutio on antanut niille hienostuneen joukon sosiaalisia signaaleja, joilla ne voivat viestiä taisteluiden aikana ja navigoida monimutkaisessa sosiaalisessa ympäristössä. Tämä nyanssinen ymmärrys paljastaa, että liskot ovat paljon monimutkaisempia kuin usein ajatellaan, ja niiden sosiaalisen vuorovaikutuksen syvyys on alkanut vasta paljastua, Abalos toteaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)