Mökit pantava kohta talvikuntoon
Syksy on vielä lämmin, mutta mökillä ennakoidaan jo myrskyjä ja pakkasia. Vaikka kovat myrskyt ovat Suomessa harvinaisia, puita kaatuu täälläkin. Pohjola vakuutuksesta vinkataan huolehtimaan, etteivät puut mökkitontilla aiheuta vaaraa.
– Mökillä kannattaa siirtää suojaan kaikki omaisuus, joka voi lentää kovien tuulien mukana. Suosittelen myös tarkistamaan vähintään kerran vuodessa ja aina isompien myrskyjen jälkeen, että rakennusten kattopellit ovat kunnolla kiinni. On myös tärkeää huolehtia, ettei pihassa ole lahonneita puita, omaisuuskorvauspalveluiden johtaja Markus Uimonen muistuttaa.
Viime talvena putkistovahinkovuodot olivat yleisiä, joten niihin kannattaa varautua. Putket tyhjennetään ja tonttivesijohdon sulkuventtiili sekä vesipumppu suljetaan, jos mökkiä ei lämmitetä talvella.
– Vaikka mökin haluaisi pitää ympärivuotisesti lämmitettynä, ilmalämpöpumppua ei tule koskaan jättää ainoaksi lämmönlähteeksi. Laite saattaa jäätyä ja mennä rikki, jolloin vesiputket pääsevät jäätymään. Ylläpitolämpötilaksi suosittelemme vähintään 12 astetta, Uimonen neuvoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















