Syksy on Emmi Brownielle kiireistä siideriaikaa
Syksy on perniöläisellä Lepolan tilalla aina mielenkiintoista aikaa. Syksyn omenasato määrittelee sitä, millainen siiderivuosi on tulossa.
– Tänä vuonna emme ole vielä aloittaneet siidereiden puristamista, mutta mitä olen lähellä olevien omenatarhojen kanssa puhunut, niin ihan hyvä vuosi on tulossa. Meidän vuoden kiireinen työvaihe alkaa nyt, jotta päästään ensi vuonna helmi-maaliskuussa pullottamaan siidereitä, Emmi Brownie kertoo.
Emmi ja hänen miehensä Aaron Brownie ovat valmistaneet aitoa siideriä muutaman vuoden ajan. Ensimmäiset Lepolan siiderit ilmestyivät kauppojen hyllyille kesällä 2018.
Siiderin valmistaminen oli pariskunnalle suhteellisen vaivaton päätös.
– Kotimaisuus ja paikallisuus oli meille tärkeitä asioita. Omena on vahvasti paikallinen raaka-aine. Olemme myös molemmat enemmän siideri-ihmisiä kuin vaikkapa olutihmisiä. Siiderin valmistus tuntui monella tapaa luontevalta, Emmi Brownie kertoo.
Vaikka siideriä on tehty vasta vajaan kymmenen vuoden ajan, Lepolan tilalla on pitkät perinteet. Frans Lindstedt rakensi Lepolan Meritalon maille vuonna 1927. Meritalosta Lepola lohkottiin omaksi talokseen 1980-luvulla. Ennen kuin Browniet Lepolaa alkoivat kunnostaa, ehti rakennus olla vuosikymmeniä tyhjillään.
Meritalon brändin alla hilloja ja mehuja on tehty 1990-luvun puolivälistä. Mehut ja hillot tulivat Emmillekin tutuksi jo lapsuudesta.
– Niitä on tehty käytännössä koko lapsuuteni ajan. Ei minua ja sisaruksiani mitenkään ruokatalouden pariin ole työnnetty, ja olemme ehtineet muutakin tehdä, mutta jokin on myös vetänyt alan pariin, Brownie toteaa.
Meritalo on Emmin vanhempien perustama yritys. Perheyrityksen lisäksi ympäristö on vetänyt Emmiä ja Aaronia Perniön seudulle.
– Kumpikaan meistä ei ole kaupunki-ihmisiä. Se on varmasti yksi tekijä siinä, että tällainen rauhallisempi paikka on tuntunut omalta.
Yksi syksyn kohokohdista on Omenapäivän siiderifestivaali Kemiönsaaressa syyskuun viimeisenä lauantaina, jossa Lepolakin on mukana. Vuosittain tuhansia ihmisiä keräävän tapahtuman yksi tärkeimmistä päämääristä on nostattaa suomalaisen aidon siiderin tunnettuutta.
– Suomessa tehdään erinomaista aitoa siideriä, mutta monesti ihmisillä on edelleen väärä mielikuva siideristä puhuttaessa. Aito omenamehusta käyttämällä valmistettu siideri on ihan eri asia kuin ne omenaviinistä tehdyt siiderit, Brownie muistuttaa.
Kolme siideriä
❶ Hoppy humalasiideri. Omista siidereistä yksi suosikeistani.
❷ Hallomäen hallon. Naapurimme vadelmalla maustettu.
❸ Mr Plúmen vintage. Latvialainen, ehkä Baltian paras.
Ilkka Lappi



















