Turun kaupunki kaipaa palautetta uudesta verkkosivustostaan
Turun kaupunki on julkaissut ensimmäisen avoimen version kehitteillä olevasta uudesta verkkosivustostaan. Turun kaupunki toivoo kaupunkilaisten ja muiden asiakkaiden kommentteja ja näkemyksiä sivuston kehitysversion toimivuudesta. Sivustoa kehitetään eteenpäin nimenomaan käyttäjiltä saatujen kommenttien perusteella.
Palautetta voi antaa sivustolla olevan linkin kautta.
Verkkosivu-uudistuksen projektipäällikkö Mira Koivumäki-Lindholm kannustaa kaikkia testaamaan sivustoa ja antamaan palautetta.
– Olemme kehityksen alkuvaiheista lähtien testanneet sivuston eri versioita pienemmillä kohderyhmillä. Tämä on ensimmäinen laajempi ja kaikille avoin testaus- ja palautteenantomahdollisuus. Kun testaat sivuston kehitysversiota, autat meitä luomaan käyttäjäystävällisen, saavutettavan ja selkeän kokonaisuuden, joka palvelee Turun asukkaita ja vierailijoita, kertoo Koivumäki-Lindholm.
Sivuston kehitysversioon tutustuessa kannattaa huomioida, etteivät kaikki toiminnallisuudet ole vielä saatavilla. Esimerkiksi sivuston hakutoiminto, käännökset ja osa sisältökokonaisuuksista ovat yhä työn alla.
Uusi sivusto on tarkoitus ottaa käyttöön alkuvuonna 2025.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















