Turussa kuvataan legendaarisesta norjalaisesta merihirviöstä kertovaa elokuvaa
Kansainvälisen Kraken-elokuvan kuvaukset siirtyvä Norjan vuonoilta Turkuun 30. syyskuuta. Legendaarisesta norjalaisesta merihirviöstä kertovan elokuvan tuottaa Nordisk film Production As yhteistyössä Handmade Films in Norwegian Woodsin kanssa. Suomalaisena osatuottajana elokuvassa toimii Mikko Kodisoja. Elokuvan ohjaa muun muassa The Tunnel-elokuvasta tunnettu ohjaaja Pål Øie. Elokuvan kokonaisbudjetti on 5,3 miljoonaa euroa ja sen kansainvälisestä levityksestä vastaa TrustNordisk.
Tuotantopalveluista vastaa turkulainen Filmgate Finland Oy.
Elokuva on jo toinen norjalainen yhteistuotanto Turussa ja lisää on tulossa jo ensi vuonna. Tuotantopalveluista vastaa turkulainen Filmgate Finland.
Elokuvaa Suomessa ovat tukeneet Business Finland ja Länsi-Suomen elokuvakomissio.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















