Donna kesän suosituin baari
Kesäkuukausien taksitilausten perusteella Turun suosituin baari kesän aikana oli ravintolalaiva Donna, johon tilattiin suurin osa kaikista kesän baareihin ja terasseille suuntautuneista kyydeistä. Toisella sijalla Turussa on Bar Toimisto ja kolmatta sijaa pitää Teerenpeli.
Toukokuun ja elokuun välisenä aikana taksiliikenne on suuntautunut runsaasti keskusta-alueen ravintoloihin, ja etenkin heinäkuussa taksiliikenne oli muita kesäkuukausia vilkkaampaa.
– Kesäkuu oli kesän kuukausista vilkkain valtakunnallisella tasolla, mutta kesäiset kelit näkyivät kyytimäärissä vielä elokuun lopussakin. Meillä kysyntä painottuu paljolti ilta- ja viikonloppuaikaan, sanoo 02 Taksin Sami Kultala.
Kymmenen kärjessä olivat oheiset terassit.
1. Ravintolalaiva Donna, 2. Bar Toimisto, 3. Teerenpeli, 4. Olavin Krouvi, 5. Forte, 6. Vaakahuoneen paviljonki, 7. Apollo, 8. Blanko sekä Tintå, 9. Night Club Marilyn sekä Night Club Vegas, 10. Kirkkopuiston terassi.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















