Juha Kontiosta Turun ammattikorkeakoulun vararehtori
Turun ammarttikorkeakoulun Tekniikan ja liiketoiminnan sektorin koulutusjohtaja, KTT Juha Kontio on valittu Turun AMK:n uuteen vararehtorin tehtävään. Jatkossa Turun AMK:ssa toimii kaksi vararehtoria. Vararehtorina hän vastaa ensisijaisesti koulutustoiminnan ohjaamisesta ja kehittämisestä.
Kontio valittiin uuteen vararehtorin tehtävään Turun AMK:n hallituksen yksimielisellä päätöksellä. Samalla Turun AMK:n vararehtoreiden määrä tuplaantuu Juhani Soinin jatkaessa toisena vararehtorina keskittyen erityisesti TKI-toiminnan ohjaamiseen ja kehittämiseen.
Turun ammattikorkeakoulun ylin johto on muodostunut rehtori-toimitusjohtajasta ja vararehtorista vuodesta 2014 lähtien. Opiskelijamäärän ja TKI-toiminnan kasvaessa merkittävästi ammattikorkeakoulun johdon työmäärä on lisääntynyt.
− Tämän kokoiselle organisaatiolle johto on ollut niukka. Turun AMK:n opiskelijamäärä on kasvanut vuodesta 2014 liki 50 prosenttia ja ulkoinen TKI-rahoitus on noussut merkittävästi. Tähän tarpeeseen on haluttu muodostaa toinen vararehtorin tehtävä entisen rinnalle, kertoo Turun AMK:n hallituksen puheenjohtaja Niko Aaltonen.
Kontion valinnan perusteena olivat muun muassa vahva kokemus Turun AMK:n strategisesta johtamisesta ja hyvät yhteistyöverkostot. Aaltonen kuvailee, että Kontio on tehnyt erittäin hyvää työtä Turun AMK:n eri rooleissa. Lisäksi Kontiolla on vahva alueen ja eri yhteistyökumppaneiden tuntemus.
Työnsä ohella Kontio toimii maailmanlaajuisen tekniikan koulutuksen kehittämisverkosto CDIO:n johtajana yhdessä singaporelaisen kollegansa kanssa. Aiemmin hän toimi CDIO:n Euroopan alueen johdossa.
− Kiitollisena ja nöyränä otan vastaan koulutuksen vararehtorin tehtävät sekä luonnollisesti tyytyväisenä, että pääsen jatkamaan AMK:n koulutuksen kehittämistä organisaation seuraavalla tasolla, Kontio kertoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















