Mirka Muukkonen yksimielisesti Turun Vasemmistoliiton pormestariehdokkaaksi
Mirka Muukkonen on valittu Turun Vasemmistoliiton pormestariehdokkaaksi. Valinnan telki Turun Vasemmistoliitto. Muukkosen mukaan valinta oli yksimielinen.
– Haemme tuntuvaa vaalivoittoa tehdäksemme turkulaisille paremman kaupungin. Viimeksi olimme kuntavaaleissa kolmanneksi suurin puolue. Nyt haemme vahvistusta asemaamme, jotta pääsemme vaikuttamaan painokkaammin kaupungin kehittämiseen ja erityisesti Turun kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuteen, linjaa Muukkonen tiedotteessa.
Muukkonen on tällä hetkellä Turun apulaispormestari, jonka vastuualueena on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.
– Paras tapa ehkäistä syrjäytymistä on vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia. On sanottu syrjäytyneiden nuorten olevan Suomen suurin turvallisuusuhka, joka todettiin ministeri Sandra Bergvistin käydessä Turussa. Nuorisopalvelut kaipaavat kunnianpalautusta. Niissä tehdään äärettömän tärkeää työtä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















