Debatti: Kiinteistömoguli vs. Kulturelli
Elämäkertoja julkaistaan nykyään jo kolmekymppisistä ihmisistä. Mistä se kertoo.
Lappalainen: Nykyään ei enää jakseta odottaa mitään. Ei kuolemaakaan.
Lehtovaara: Tai edes eläkeikää, mikä olisi luonteva etappi elämäkerralle.
NL: Kimi Räikkösen elämäkerta osui sikäli oikeaan aikaan, että hän jäi silloin ajohommista eläkkeelle.
AL: Sehän oli se Kari Hotakaisen kirja. Siinä on lieventävänä asianhaarana se, että se on myös hyvää kirjallisuutta. Mutta kyllä tällä alalla mennään selkeästi markkinat edellä. Sellaiset tyypit kiinnostavat kustantamoita, jotka tekevät markkinointityönkin heidän puolestaan.
NL: Toisaalta on hyvä, jos lapset ja nuoret jollain tavalla intoutuisivat lukemaan enemmän, vaikka siten somevaikuttajien elämäkertoja. Muuten heistä tulee tyhmiä aikuisia. Kustantamot eivät ehkä tätä ajattele, mutta parhaimmillaan tämä johtaa siihen.
AL: On tämä mahdollista toki. Mutta en tiedä, onko se lukemattomuus ainoa syy siihen että on olemassa tyhmiä ihmisiä.
NL: On se lukemattomuus varmaan enemmän seurausta siitä, että tehdään mieluummin kaikkea sellaista mikä tekee ihmisestä tyhmän.
AL: Kuulin, että esimerkiksi Helsingin yliopistossa on jouduttu keventämään tenttikirjallisuuden määrää, koska nuoret opiskelijat eivät enää jaksa lukea niin paljon kuin ennen.
NL: Korkeakoulumaailmassa on tärkeä lukea alan peruseepokset. Kauppatieteissä niiden päälle luettiin tuoreemmat eeposta kannattelevat teokset suomeksi, ruotsiksi ja saksaksi. Se lähti jossain kohdassa lapasesta, että mikä on tarkoituksenmukainen määrä kirjoja tenttiin luettavaksi. Siitä tuli oppiaineiden välillä vähän kilpailuakin, että kenellä on rankimmat tenttivaatimukset.
AL: Tuo on hyvä pointti. Mutta ainakin humanistisilla aloilla opiskelija tulee kärsimään siitä, että lukemisen määrä vähenee. Meilläkin oli aivan jäätävä määrä lukemista tentteihin ja alussa ajattelin, ettei tästä mitään tule. Mutta kyllä siihen sitten tottui.
NL: Korkeakoulussa oppi lukemaan sillä tavalla, että sisällysluettelosta oppi poimimaan tärkeimmät teemat, joita luennoilla oli käsitelty. Ei niitä kirjoja kannesta kanteen tarvinnut lukeakaan.
Teemu P. Peltola


















