Anneli Saariston juhlakonsertti ekumeenisessa taidekappelissa
Anneli Saaristolla on syytä kolminkertaiseen juhlaan, sillä 75-vuotissyntymäpäivänsä ohella hän on ollut estradilla 55 vuotta. La Dolce Vitan euroviisuesityksestä tulee kuluneeksi 35 vuotta. Saaristo on ollut laulajattaren uran ohella myös näyttelijänä muun muassa Turun kaupunginteatterissa. Vuonna 2005 hän näytteli Timo Koivusalon elokuvassa Kaksipäisen kotkan varjossa.
Juhlakonsertti kantaa nimeä La Dolce Diva. Konsertti on Turun Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa sunnuntaina 3. marraskuuta kello 17. Luvassa on suuria tunteita, unohtumattomia ja rakastetuimpia kappaleita koko Saariston pitkältä levytysuralta, kuten Evakon laulu, Appelsiinipuita aavikkoon, Sinun kanssasi, sinua ilman – ja luonnollisesti La Dolce Vita, joka vuoteen 2023 asti oli Suomen kaikkien aikojen menestynein suomen kielellä laulettu euroviisukappale.
Laulujen välissä kuullaan tarinoita kappaleiden takaa Saariston pitkän uran varrelta.
Saaristoa säestää pianisti Eliina Mäkiranta Taal. Hän on musiikin maisteri ja pianopedagogi, freelance-pianisti, joka rakastaa jazzmusiikkia, mutta toimii myös laajasti erilaisissa yhtyeissä ja säestystehtävissä kevyen musiikin saralla.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















