Luostarinmäen museokorttelin historia tulee osittain esille myös siellä aikoinaan asuneiden henkilöiden kautta. Museossa eläneistä naisista yksi tunnettu hahmo on Wilhelmina Palander (1821–82), jota on luonnehdittu tarmokkaaksi leskeksi. Luostarinmäellä 1800-luvulla pientä Höökarin puotia, panttilainaamoa sekä julkista saunaa pitäneestä Palanderista saatiin lisää tietoa aikoinaan museon uudistushankkeen myötä, joka alkoi 2018.

– Hänellä oli pieniä lapsia, kun hän jäi leskeksi joulukuussa 1861. Jäädessään leskeksi luultavimmin myös hänen varallisuustasonsa ei ollut se kaikkein korkein, kertoo Luostarimäen museon amanuenssi Venla Kuronen.

Kurosen mukaan ”Miina” oli ollut naimisissa kirvesmieskisälli Johan Mattson Wikströmin (s.1830) kanssa. Heidät vihittiin 11. lokakuuta 1853 ilman morsiuskruunua.

– Ainoastaan siveillä, eli toisin sanoen neitsyinä vihittävillä naisilla, oli oikeus tulla vihityksi juhlavaatteissa ja morsiuskruunussa. Kirkkokurin alaisten luettelosta ei kuitenkaan löydy Wilhelminaa eikä miestään Johania. Tähän luetteloon nimittäin päätyi usein salavuoteudesta tai avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista, Kuronen avaa.

Kuronen kertoo, että Luostarimäellä asuneen perheen talouteen vaikutti luonnollisesti paljon se, että jos mies kuoli. Sillä näin nainen joutui hankkimaan elannon yksin.

– Miinan kohtalo ei ole poikkeuksellinen, joten se miten hän on lähtenyt hämärille teille voi mahdollisesti johtua myös hänen taloustilanteesta, Kuronen pohtii.

Leskeydestä johtuva heikompi taloustilanne sai mahdollisesti Miinan etsimään elantoa hieman epätoivoisimminkin keinoin, mistä kertovat myös hänen aikakautensa uutiset.

Kuronen kertoo, että Miinasta oli mainintaa lehdissä hämärien kauppojen myötä. Hufvudstadsbladet kirjoitti 5. maaliskuuta 1872 tapauksesta, jonka otsikko on ”Mordbrandsanläggningen å Spinnhuset i Åbo” eli Turun kehruuhuoneessa oli tapahtunut tuhopolton suunnittelu tai yritys.

– Wilhelmina Palander mainitaan jutussa. Ilmeisesti tuhopolton suunnittelusta epäilty tai syytetty porilainen entinen piika oli ottanut jonkun toisen nimissä tai tekaistulla nimellä ”trenne doffelkappor” eli kolme dohveliviittaa, jotka hän sitten Turussa oli kanittanut ”timmergesällsenkan” Wilhelmina Palanderilla. Voidaan päätellä, että Wilhelmina harjoitti jonkinlaista kanitus tai osto- ja myyntitoimintaa miehensä kuoleman jälkeen, Kuronen kertoo.

Miina Palanderin pitämä julkinen sauna oli siihen aikaan tyypillinen ilmiö Turussa, sillä Kurosen mukaan saunoja ei ollut kodeissa.

– Ihmiset kävivät julkisessa saunassa pientä maksua vastaan, ja Luostarinmäelläkin on ollut muutama julkinen sauna, Kuronen kertoo.

Hämäriä kauppoja ja katoamisuutisia: Luostarinmäen naisia lehtien palstoilla -illassa museokorttelissa kerrottiin Luostarinmäen elämänmenosta ja naisten elämästä. Historiantutkija FT Satu Sorvali kertoi miniluentonsa aikana siitä, miten naiset näkyivät 1800-luvun lopun suomalaislehdistön yleisönosastoilla.

Marianne Rovio