Nostalginen Turku: Koko kansan kiekkostara
JääkiekkoilijaMatti ”Mölli” Keinonen (1941–2021) tunnettiin ovelista pirueteista ja harhautuksista kaukaloissa. Möllin pirueteista kasvoi käsite. Maaotteluissa Keinosen taidot purivat erityisesti Ruotsiin ja hänet ristittiinkin ”Ruotsin tappajaksi”.
Nimitys sai alkunsa vuoden 1965 kotikisoista, jossa Mölli kieputti kaksi osumaa länsinaapurin verkkoon. Ruotsi-tasapeli valoi uskoa siihen, että myös Suomi pystyi horjuttamaan suurempia arvokisoissa.
Keinonen opetteli luistelemaan Rauman piskuisella Paskalammella. Pienen rannikkokaupungin kasvatti nousi Lukon tähtipelaajaksi ja oli voittamassa sinikeltaisille historiallista Suomen mestaruutta vuonna 1963. Vuonna 1965 Keinonen teki siirron, jota ei Raumalla todellakaan hyvällä katsottu. Porilainen tehdasjoukkue Rosenlewin Urheilijat –38 kokosi tähtisikermää, johon myös Keinonen houkuteltiin rahalla. Siirtoa seurasi melkoinen karanteenisotku, mutta Keinonen pääsi vuolemaan kultaa myös Porissa keväällä 1967.
Mölli palasi vähin äänin Raumalle, mutta 1970-luvun taitteessa miestä vietiin Helsinkiin. Nyt puolestaan HJK oli kasaamassa huippujengiä, mutta Mölli loukkaantui heti avauspelissä. Viihteen monitoimimies Matti ”Pikkis” Kuusla houkutteli sairasvuoteella levänneen virtuoosin MTV:n Katapultti-viihdeohjelmaan. Keinosesta tuli pian koko kansan tuntema julkkis.
Keinosen vauhti hiipui Helsingin vuosien aikana, mutta hän yritti vielä kerran paluuta, tällä kertaa Turussa. Möllin TPS-ura jäi kuitenkin vain kahden matsin mittaiseksi.
Värikäs Mölli värvättiin uudeksi TPS:n luotsiksi vuonna 1983. TPS-jääkiekon toiminnanjohtaja Johan Hollsten oli ideoinut seuralle tunnuslauseen ”Kulta on värimme”, jota Keinonen tuli toteuttamaan. Seura uusi logon, haali taakseen sponsoreita ja näkyi tiuhaan lehtien palstoilla.
Keinosen TPS-pesti huipentui loppuotteluihin Ilvestä vastaan keväällä 1985. Finaalisarja muistetaan siitä, että Tepsi johti sarjaa 2–0, mutta niin vaan Ilves kipusi takaa mestaruuteen. Kun TPS jälleen epäonnistui maljajahdissa, sai muu Suomi aihetta pilkkaan ja slogan sai muodon ”Multa on värimme”. Tosiasiassa hopeakin on aina kova saavutus.
1980-luvulla TPS voitti runkosarjan neljästi, mutta mestaruus tuli vasta Hannu Jortikan johtamana keväällä 1989. Keinonen valmensi myös Lukon hopealle ja palautti Ässät liigakartalle. Oli hieno juttu, että Keinonen ehti kokea vielä kasvattajaseuransa Lukon vuoden 2021 Suomen mestaruuden.


















