Varsinais-Suomen ELY-keskus edellyttää vedyn ja ammoniakin tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arvioinnin tarkentamista
Varsinais-Suomen ELY-keskus on yhteysviranomaisena antanut 16. syyskuuta perustellun päätelmän Green North Energy Oy:n Naantaliin suunnitteleman vihreän vedyn ja ammoniakin tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta.
Green North Energy Oy suunnittelee vihreän vedyn ja ammoniakin tuotantolaitosta Naantaliin, Naantalin sataman itäpuolella sijaitsevalle Luolalan teollisuusalueelle, noin kahden kilometrin etäisyydelle Naantalin keskustasta. Hankealue on tällä hetkellä kallioista metsämaata ja sen koko on noin 11 hehtaaria.
Suunnitellussa laitoksessa vihreän ammoniakin valmistuksessa tarvittava vety on tarkoitus tuottaa uusiutuvista energianlähteistä saatavalla sähköllä. Laitoskokonaisuuteen kuuluvat sähkönsiirtoyhteyden lisäksi elektrolyysi- ja ammoniakkilaitos, vety- ja ammoniakkivarastot sekä kuljetusputket.
Hankkeen YVA-menettelyssä tarkasteltiin yhtä toteutusvaihtoehtoa (VE1), jossa tuotantolaitoksessa tuotetaan enintään 45 000 tonnia vetyä ja 210 000 tonnia ammoniakkia vuodessa. Lisäksi tuotetaan enintään 177 000 tonnia typpeä, 406 000 tonnia happea ja 3 300 tonnia argonia. Lisäksi tarkasteltiin hankkeen toteuttamatta jättämistä.
Hankkeen vedenotolle tarkasteltiin kahta eri vaihtoehtoa, joissa tarvittava vesi otetaan joko jo olemassa olevasta Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n vedenottamosta (vaihtoehto VEO1) tai laitosta varten rakennetaan kokonaan uusi vedenottamo (VEO2). Laitoksen toimintaan tarvitaan huomattavia määriä vettä.
Yhteysviranomainen totesi perustellussa päätelmässä, että hankkeen vaihtoehtojen asettelu ja vertailu ei ole toteutunut ihanteellisella tasolla, koska tarkasteltiin vain yhtä varsinaista toteutusvaihtoehtoa. Yhteysviranomainen katsoi hankkeen todennäköisesti merkittäviksi ympäristövaikutuksiksi vaikutukset maankäyttöön, kaavoitukseen ja liikenteeseen sekä melun ja tärinän aiheuttamat vaikutukset ja ympäristöriskit. Lisäksi etenkin vesien tilaan, luontoon ja yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arviointia on tarkennettava lisäselvityksillä ympäristölupavaiheessa vaikutusarviointien epävarmuuksien ja osittain puutteellisten selvitysten vuoksi.
Hankkeen vaihtoehto VE1 todettiin toteuttamiskelpoiseksi, edellyttäen, että tarvittavat lisäselvitykset toteutetaan ympäristölupavaiheessa. Vedenoton vaihtoehdon VEO1 arvioitiin olevan ympäristövaikutuksiltaan vähäisempi, koska se ei vaadi vedenpohjan ruoppausta ja siten aiheuta siihen liittyviä haitallisia vaikutuksia.
Suunniteltu laitos on hakenut ympäristölupaa sekä lupaa jäähdytysvedenottoa varten ja saanut etusijan lupamenettelyssä vihreään siirtymään liittyvän ei merkittävää haittaa -periaatteen (DNSH) mukaisesti. Laitoksen ympäristölupahakemus kuulutettiin ennen YVA-selostuksen ja perustellun päätelmän valmistumista. Yhteysviranomainen piti YVA-selostusta edeltäneessä arviointiohjelmavaiheessa tärkeänä, että hankkeen YVA- ja lupamenettelyt hoidetaan laadukkaasti ja sujuvasti, mutta vaihtoehtojen vertailu ja vaikutusten arviointi eivät ole YVA-selostuksessa toteutuneet ihanteellisella tasolla. Ympäristöluvan kuuluttamista ennen perustellun päätelmää ei voida pitää suositeltavana menettelynä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















