Kamarikuoro Key Ensemble esittää Adrian Willaertin musiikillisen monumentin Kakskerran kirkossa
Flaamilainen säveltäjä Adrian Willaert toimi peräti 35 vuotta kapellimestarina Venetsian Markuksenkirkossa, mistä käsin hänestä tuli yksi keskeisen 1500-luvun vaikutusvaltaisimmista muusikoista. Hän julkaisi monta suosittua musiikkikokoelmaa, ja nuoremmat muusikot saapuvat Euroopan joka kolkasta Venetsiaan opiskelemaan Willaertin johdolla.
Hänen julkaisuista varsinainen voimannäytös on vuonna 1559 valmistunut Musica Nova, joka sisältää sekä kirkollista että maallista musiikkia. Tätä kokoelmaa tutkittiin sittemmin ahkerasti ympäri Eurooppa musiikillisen kontrapunktin ihanne-esimerkkinä, mutta myös sen uudesta tavasta yhdistää sanoja ja säveliä ilmaisuvoiman lisäämiseksi, varsinkin maallisessa musiikissa. Tämä olikin kaiketi sitä varsinaista uutta, “Nova”, mihin Willaert kokoelman otsikossa viittasi.
Key Ensemble ja luutisti Mikko Ikäheimo avaavat musiikkikokokoelmaa vanhan musiikin asiantuntija Mats Lillhannuksen johdolla osana AboAstra – Vanhan musiikin festivaalia Kakskerran kirkossa sunnuntaina 22. syyskuuta kello 18.
Konsertin kesto on noin 60 minuuttia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















