TFO:n ohjelmassa runojen innoittamia teoksia
Turun filharmonisen orkesterin konsertissa perjantaina 20. syyskuuta kello 18 Konserttitalossa on luvassa runojen innoittamia teoksia. Richard Straussin sinfoninen runo Don Juan perustuu runoilija Nikolaus Lenaun tulkintaan liehittelijästä, joka täydellistä rakkauden kohdetta löytämättä ajautuu epätoivon partaalle. Arnold Schönbergin teos Verklärte Nacht, eli ”Kirkastettu yö” perustuu Richard Dehmelin tekstiin, jossa rakastavaiset kävelevät läpi pimeän metsän kuutamoisena yönä ja käyvät läpi suurien tunteiden kirjon.
Perjantai-illan päätteeksi tunnelmoidaan koko orkesterin voimin soivan Johannes Brahmsin kvarteton pauloissa, jonka on orkestroinut Arnold Schönberg.
Konsertin johtaa Kensho Watanabe, joka on nopeasti vakiinnuttamassa asemaansa kansainvälisesti taiteilijana, joka tunnetaan yhteistyöhaluisesta johtajuudestaan ja älykkäästi muotoilluista ohjelmistoistaan. Viime kaudella Metropolitan-oopperassa menestyksekkäästi debytoinut Watanabe johti Kevin Putsin oopperan The Hours ja Terrence Blanchardin oopperan Champion, ja tällä kaudella Watanabe palaa Metiin johtamaan The Hoursia. Konserttia edeltää Varaslähtö Konserttitalon kahviossa kello 17.15. Tilaisuudessa tutustutaan illan ohjelmaan ja tavataan taiteilijoita.
Turun filharmonisen orkesterin uutuuslipulla, opastetulla Konserttitalokierroksella, tutustutaan lavan takaiseen elämään ja Konserttitalon kiehtovaan historiaan. Kierroksella kuullaan muun muassa, montako akustiikkareikää konserttisalin seinässä on, miksi yhdessä huoneessa on trooppinen ilmasto, ja miten säilykepurkki liittyy Konserttitaloon. Kierros järjestetään illan konsertin yhteydessä, ja lippuun sisältyy väliaikatarjoilut. Syksyllä on neljä kierrosta: torstaina 26. syyskuuta kello 17.15, torstaina 10. lokakuuta kello 17.15, perjantaina 8. marraskuuta kello 16.15 ja torstaina 28. marraskuuta kello 17.15.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















