Kun aistiärsykkeen osat vääristävät kokonaisuuden

Kuva: Anu Nurminoro ja Mari Erävaara

Galleria Räyhässä on esillä Mari Erävaaran ja Anu Nurminoron näyttely Illuusio 29. syyskuuta saakka. Illuusio eli havaintoharha on hahmotusvirhe, joka syntyy kun aistiärsykkeen osat vääristävät kokonaisuuden.

Kuvataiteilija Mari Erävaara ja keraamikko Anu Nurminoro muodostavat yhdessä hyvin aktiivisen työryhmän [Under Construction], joka pyrkii taiteellaan ottamaan kantaa ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin teemoihin.

Heidän voimavaroinaan ovat vankka osaaminen sekä kuvataiteen, muotoilun, että keramiikan sektoreilla.

– Elämänhallinta on silkka illuusio. Minkälaisena illuusiona yksilö mieltää maailman, itsensä ja ympäröivän nykyhetken. Elämme harhaluulossa, että voisimme hallita omaa elämäämme. Todellisuudessa emme voi hallita yhtään mitään. Ulkoistamme omia tunteitaimme, todetaan tiedotteessa.

Näyttely käsittelee illuusiota siitä miten keraaminen kivi voisi toimia tunteensiirron kohteena. Kivi antaa turvaa, suojaa, lohdutusta tai edustaa elämän painoa.

– Näyttelyn valokuvien kautta kerromme tarinaa siitä, miten ihminen voisi kohdata oman itsensä ja samaan aikaan olla itsensä ulkopuolinen tarkkailija.

Kuvat muodostavat kuvapareja ja kahdentumia samasta lavastetusta hetkestä.

– Prosessin lähtökohtana oli ottaa jokaisesta hetkestä vain yksi hyvin sommiteltu ja suunniteltu kuva polaroidkameralla, jonka jälkeen siirryimme seuraavaan asetelmaan. Polaroidkuvista otimme uuden valokuvan, jolloin kuva taas saattoi hiukan muuttua, antaen taas oman jälkensä lopputulokselle.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Merkittävä lahjoitus lasten ja nuorten diabetestutkimukseen TYKS-säätiön 25-vuotisjuhlavuonna

Marita ja Heikki Vaiste lahjoittavat TYKS-säätiön 25-vuotisjuhlavuonna 500 000 euroa lasten ja nuorten diabetestutkimukseen. Tyypin 1 -diabetes tuli heille tutuksi perheenjäsenen sairastuttua alle kaksivuotiaana.

ÅST:n teatteritalolla edessä mittava peruskorjaus, teatteri siirtyy Taiteen taloon

Åbo Svenska teaterin taloa peruskorjataan vuosina 2027-28.

Suomen vanhimmalla teatteritalolla Åbo Svenska Teaterilla on edessään mittava peruskorjaus vuosina 2027–28. Työt kattavat koko rakennuksen – kellarista vinttiin – ja niiden tavoitteena on uudistaa talon tekniset järjestelmät sekä varmistaa, että teatteri säilyy tulevaisuudessa modernina ja saavutettavana näyttämötaiteen ja kulttuurin kohtaamispaikkana.

Raisio Oyj:n liikevaihto laski mutta liiketulos parani

Raisio Oyj:n liikevaihto oli heinä–syyskuussa oli 56,7 (59,1) miljoonaa euroa, jossa on laskua 4,2 prosenttia. Vertailukelpoinen käyttökate oli 11,0 (9,0) miljoonaa euroa, mikä on 19,3 (15,2) prosenttia liikevaihdosta.

Osa Nauvon jalankulku- ja pyöräilyväylän viimeistelytöistä siirtyy keväälle

Jalankulku- ja pyöräilyväylä rakennetaan Saaristotien pohjoispuolelle Prostvikin lauttarannasta noin kolmen kilometrin osuudelle.

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloitti kesäkuussa jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisen Saaristotiellä (mt 180) välille Prostvikin lauttaranta–Parolabackenin luontopolku. Alun perin väylän oli tarkoitus valmistua lokakuun loppuun mennessä, mutta kolmannen osapuolen johtosiirtotöiden takia osa väylän viimeistelytöistä siirtyy ensi kevääseen.

Linnanniemen kehittämisen uusi vaihe käynnistyy

Merellisen Linnanniemen alueen kehittäminen etenee, kun rakenteilla oleva sataman yhteisterminaali vapauttaa tilaa kaupunkiuudistukselle. Linnanniemi on yksi suurimmista Turun strategisen maankäytön hankkeista. Linnanniemen kehitystyö on edennyt, ja hankkeelle vuonna 2019 laadittuja kehittämisperiaatteita on sen myötä tarkennettu muutamin muutoksin. Periaatteet ohjaavat alueen kilpailutuksia ja asemakaavoitusta.

Liedon budjetti alijäämäinen ensi vuonna, veroprosentti ennallaan

Liedon kaupunki investoi ensi vuonna noin 20 miljoonalla eurolla.

Liedon ensi vuoden talousarvio osoittaa noin 1,68 miljoonan euron alijäämää, mutta kaupungilla on edelleen vahva tase ja kertynyttä ylijäämää aiemmilta vuosilta. Kaupunginvaltuusto vahvisti 10. marraskuuta tuloveroprosentiksi 7,1 prosenttia ja yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 1,3 prosenttia.

Pihavarasto, autotalli ja lato tulessa Pöytyällä

Pelastuslaitos sai yöllä kello 3.30 hälytyksen Pöytyällä Kyröntielle, jossa paloivat erillinen pihavarasto, autotalli ja lato-varastorakennus. Myös pihalla ollut henkilöauto koki palovahinkoja.

Igudesman & Joo -duo TFO:n konserteissa

Igudesman & Joo.

Ilmiöksi nousseen ja jäähyväisvuottaan viettävän Igudesman & Joo -duon Suomen ainoat orkesterikonsertit koetaan Turun filharmonisen orkesterin kanssa torstaina 13. marraskuuta kello 19 ja perjantaina 14. marraskuuta kello 18 Turun konserttitalossa.

Pakina: Taidetta vai töhryjä?

Kaupungin talojen kylkiin ilmaantuvat graffitit – joidenkin mielestä töhryt – herättävät paljon mielipiteitä. Usein lähtökohta on negatiivinen: puhutaan ilkivallasta, veronmaksajien rahoista ja rangaistuksista. Lähes aina asiaa tutkaillaan mustavalkoisesti ja vain yhdestä näkökulmasta.

Turun kaupungin kolmannen osavuosikatsauksen tulos hieman talousarviota parempi

Turun kaupungin kolmannen osavuosikatsauksen alijäämäennuste on 13,6 miljoonaa euroa. Ennuste on heikentymässä hieman edellisestä ennusteesta, mutta alittamassa kaupungin muutetun talousarvion 6,5 miljoonalla eurolla. Ennusteen positiiviseen kehitykseen ovat vaikuttaneet erityisesti toimintatuottojen kasvu ja toimintamenojen lasku. Sen sijaan verorahoituksen arvioidaan jäävän talousarviossa ennakoitua pienemmäksi.

Tutkimus: Suomi voi nousta ruokamatkailumaaksi arktisten makujen avulla

Suomalainen ruoka herättää kiinnostusta silloin, kun se koetaan yhdessä.

Visit Finland on teettänyt ensimmäistä kertaa kansainvälisen tutkimuksen siitä, miten Suomi nähdään ruokamatkailumaana. Ruoka kuuluu globaalisti matkailijoiden viiden kiinnostavimman teeman joukkoon, mutta Suomea ei vielä kovin usein yhdistetä tähän teemaan. Suomalaiseen ruokaan liitetään kuitenkin uteliaisuutta, ja siinä nähdään potentiaalia erityisesti puhtaiden arktisten makujen kautta.

Länsiradan ja Kupittaan alueen suurhankkeet etenivät kaupunginhallituksessa

Länsiradan kunnat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ja valtio sopivat ratahankkeen etenemisestä rakentamisvaiheeseen, kun neuvotteluissa saavutettiin sopu 31. lokakuuta.

Kaikki tulot eivät näy verotuksen julkisissa tiedoissa – yli miljoonan tienanneita lähes kolmannes enemmän

Verohallinto julkaisee vuoden 2024 tuloverotuksen julkiset tiedot keskiviikkona 12. marraskuuta. Julkisissa verotiedoissa eivät näy henkilön kaikki tulot: esimerkiksi mahdolliset verovapaat etuudet, pääomatulojen verovapaat osuudet ja korkotulot jäävät tietojen ulkopuolelle. Myös vähennykset pienentävät julkisissa tiedoissa näkyvää tuloa.

Nuoret tahtovat laivalle perheestään eniten äidin kanssa, vähiten isän kanssa

Suomalaisnuoret lähtevät laivalle mieluiten kumppaninsa kanssa. Yli puolet, 54 prosenttia, vastaajista risteilee mieluiten kumppaninsa seurassa. Toiseksi suosituin seuralainen nuorille on oma äiti. Niin sanoo 18 prosenttia. Perheenjäsenistä äiti on suosituin risteilyseuralainen.

Miksi rikokset kiehtovat meitä?

Sami Lalou ja Antti Reini.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu Turun kaupunginteatterin yleisölämpiössä keskiviikkona 12. marraskuuta, kun Tatu Hyttinen , Tero Vanhanen ja Laura Puumala keskustelevat rikosten kiehtovuudesta Päällikkö -näytelmän teemojen innoittamana.

Kymmenen kaupunkia kattaa kolme neljäsosaa kaikista Suomen pysäköintivirheistä

ParkkiPaten tilastot paljastavat eroja suomalaisten kaupunkien välillä. Oulussa tehdään ylivoimaisesti eniten pysäköintivirheitä, vaikka yleisessä turvattomuudessa Vantaa ja Turku johtavat synkkiä tilastoja. Helsinki puolestaan on pudonnut asukaslukuun suhteutettuna viidenneksi valvontamaksutilastoissa, kun taas Kuopio ja Pori erottuvat tilastoissa rauhallisimpina kaupunkeina.

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Ilmatieteen laitos: Sää muuttuu viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 10. marraskuuta tekemän ennusteen mukaan sää muuttuu alkaneen viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa. Maan pohjoisosassa tämä tietää runsasta lumisadetta, maan etelä- ja keskiosassa viikon loppua kohti laskevia lämpötiloja ja paikoin myös lumi- tai räntäsadetta.

Urheilu

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.