Missäs oot?: Sigyniä pohtiva etätyöläinen
Tavoitimme Forum Marinumin amanuenssi Pauli Kivistön perjantaina kello 10.10.
Missäs oot?
– Olen etätöissä kotonani.
Turun tärkeistä laivoista puhuttaessa Sigyn on jäänyt hieman Suomen Joutsenen varjoon varsinkin kansallisesti. Mistä tämä johtuu?
– Se on hyvä kysymys, jota mekin olemme paljon pohtineet. Tietyllä tavalla siihen vaikuttaa se, että Suomen Joutsenesta on tullut vuosikymmenten aikana brändi. Myös Suomen Joutsenen vaiheita on tehty tunnetuksi aika aktiivisesti vuosikymmenten aikana. Mutta on Sigynilläkin pitkä historia. Se on myös Suomen ensimmäinen museolaiva.
Sigynillä siis olisi potentiaalia suurempaankin tunnettavuuteen?
– Kyllä. Keväästä asti on ollut käynnissä selvitystyö, jossa on selvitetty Sigynin merkitystä kaupunkilaisille ja pohdittu Sigynin tulevaisuutta, miten se saataisiin vahvemmin esille. Samalla Sigynin tilanne kytkeytyy koko jokivarren kehitykseen.
Mitä selvityksessä on selvinnyt ja mitä sen aikana on tehty?
– Se jatkuu vuoden loppuun asti, jonka jälkeen tiedämme enemmän. Selvitykseen liittyy myös monia työryhmiä, jotka ovat miettineet Sigynin tulevaisuutta eri näkökulmista. Olemme myös tutustuneet esimerkkitapauksiin maailmalla, miten maailmanlaajuisesti tunnettuja aluksia on tuotu esiin. Esimerkiksi, miten Cutty Sark -purjelaivaa on brändätty ja tuotu ihmisten tietoisuuteen.
Ilkka Lappi


















