Yksityislääkärin palkkioista maksetut Kela-korvaukset painottuivat Lounais-Suomeen
Kela maksoi viime vuonna eniten lääkekorvauksia Itä-Suomeen. Yksityislääkärin palkkioista maksetut korvaukset painottuivat Lounais-Suomeen. Tiedot selviävät Kelan sairausvakuutustilastosta 2023.
Kela maksoi viime vuonna sairaanhoitokorvauksia yhteensä 3 783 100 henkilölle. Korvauksia sai kaksi kolmesta suomalaisesta eli noin 67 prosenttia väestöstä.
Maakuntien välillä oli vaihtelua siinä, mitä korvauksia kullakin alueella saatiin eniten. Peruskorvattavista lääkkeistä korvauksia saatiin eniten itäisessä Suomessa. Koko maan suurin osuus oli Etelä-Savon maakunnassa, jossa 61 prosenttia väestöstä sai korvauksia. Vastaava väestöosuus oli pienin Ahvenanmaalla (44 prosenttia).
Erityiskorvattavista lääkkeistä korvausta saaneiden osuus oli suurin Kainuun maakunnassa (30 prosenttia) ja pienin Ahvenanmaalla (17 prosenttia).
Yksityislääkärin palkkioista maksetut korvaukset puolestaan painottuivat Lounais- ja Etelä-Suomeen. Korvausta yksityislääkärin palkkioista sai Varsinais-Suomessa 31 prosenttia väestöstä. Pienin osuus, kymmenen prosenttia, oli Ahvenanmaalla.
Matkakorvauksia Kela maksoi eniten Kainuussa ja Lapissa, missä välimatkat ovat pitkiä. Kainuussa matkakorvauksia sai 18 prosenttia väestöstä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















