Debatti: Demari vs. Porvari
Kuntavaalit lähestyvät. Miten Turun hallintomallia pitäisi muuttaa?
Hartiala: Olin jo apulaiskaupunginjohtajakaudellani 20 vuotta sitten sitä mieltä, että nuorisotoimi erillisenä on huono ratkaisu. Etsivää nuorisotyötä tehtiin kadulla. Ihan turhaan. Lapset ovat kaikki koulussa. Opettajat olisivat pystyneet kertomaan kenelle menee huonosti. Kun nuorisotoimi toimisi saumattomasti opetuksen ja kasvatuksen kanssa, resursseja käytettäisiin hirveän paljon paremmin.
Rosenlöf: Konkreettisesti voi olla näin mutta se (lautakunta) on osa demokratiaa. Kun tehdään talousarviota, niin jos nuorisopuolella katsotaan että tarvitaan lisäys niin siitä käydään poliittisia neuvotteluja. Löydetään yhteisymmärrys, joka auttaa muitakin kuin vain suurinta puoluetta.
KH: Onneksi on menty eteenpäin. Nuorisotiloja on jo kouluissa. Koko nuorisotoimen voisi integroida sivistystoimeen. Ei tarvita erillistä lautakuntaa. Kasvatus- ja opetuslautakunnan pitää jo nimensä puolesta pitää huolta lasten ja nuorten kasvamisesta yhteiskunnan hyviksi jäseniksi, ei pelkästään matematiikan tai maantiedon opetuksesta.
JR: Tämän valtuustokauden aikana budjetteihin ei ole tehty yhtään muutosta.
KH: Ne on neuvoteltu etukäteen.
JR: On puhuttu 4–5 tuntia mutta mitään muutoksia ei ole tehty. Ei plussana, ei miinuksena. Onko demokratia tämmöistä?
KH: Lautakunnan näkökulmasta tämä on ollut paljon kehittyneempi malli. Lautakuntia on kuultu substanssiasioissa paljon enemmän kuin ennen. aiemmin lautakunta teki oman esityksensä ja sen yli käveltiin täydellisesti. Toki budjetit täytyy yhteensovittaa. Aina on halua käyttää rahaa enemmän kuin sitä on käytettävissä. Nythän on niin tapahtunut. Budjetissa ei ole pysytty. Ihmisiä on palkattu tolkuttomasti.
JR: Toista sataa ihmistä on tullut lisää.
KH: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on aivan hullu ajatus. Kunnan kaikki toiminnat pyrkivät siihen, että ihmiset voisivat hyvin. Ihan lähtien varhaiskasvatuksesta, liikunnasta, kulttuurista ja kaavoituksesta.
Erillistä lautakuntaa ei tarvita kuin antamaan lausuntoja. Hyvinvointi on kaupungin ykkösasia.
Lasse Virtanen


















