Ihmisiä lasketaan harjoituksessa alas Tuomiokirkon tornista
Varsinais-Suomen pelastuslaitos järjestää yhdessä Turun tuomiokirkkoseurakunnan kanssa keskiviikkona 24. huhtikuuta kello 9 alkaen pelastusharjoituksen Turun tuomiokirkossa.
Tilanteessa harjoitellaan samaa kuin vuosi sitten eli ihmisiä lasketaan alas tornista.
Harjoitusalue eristetään harjoituksen ajaksi. Yleisölle järjestetään täksi ajaksi pääsy kirkkoon kirkon sivuovesta. Tuomiokirkkoseurakunnan vahtimestareita on paikalla huolehtimassa yleisön turvallisuudesta.
Turun tuomiokirkon torni ei ole suurelle yleisölle avoinna, sillä reitti sisältää kapeita kierreportaita ja muita vanhoja rakenteita. Harjoituksella halutaan testata mahdollisuutta saada esimerkiksi loukkaantunut henkilö alas tornista, koska paarien kantaminen sisäkautta tornista on käytännössä mahdotonta. Tornin korkeus merenpinnasta on 85 metriä, mutta harjoitus tapahtuu suunnilleen kellotornin puolivälistä kellotaulun alapuolelta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















