Karaoken MM-kilpailut lauletaan Logomossa
Karaoken maailmanmestaruuskilpailu huipentuu Logomossa järjestettävään finaaliin 7.–12. lokakuuta. Kilpailuun odotetaan osallistuvan 60 laulajaa yli 30 maasta. Myös Suomea MM-kilpailussa edustavat suomenmestarit valitaan Logomossa.
Karaoken maailmanmestaruuskilpailu (Karaoke World Championships, eli KWC) on maailman suurin harrastajien laulukilpailu. Alkukarsintoja käydään samanaikaisesti yli kolmessakymmenessä eri maassa, ja tuhannet laulajat ponnistelevat päästäkseen omiin kansallisiin loppukilpailuihinsa ja lopulta MM-finaaliin.
Suomenmestarit ja Suomea MM-kilpailussa edustavat laulajat valitaan Logomossa 30.–31. elokuuta. Suomea edustaa MM-finaalissa neljä solistia ja kaksi duettoa.
Lokakuiseen MM-kilpailuun on jo tähän mennessä ilmoittautunut osallistujamaita ennätyksellinen määrä.
Kilpailua jo yli kymmenen vuoden ajan tuottanut Luca Gargano on kilpailun vetovoimasta innoissaan.
– Tuntuu erityisen hienolta, että ennätysmäärä osallistujia saapuu juuri Turkuun ja Logomosta tulee kansainvälisen laulujuhlan keskus. Laulun riemua tullaan kokemaan Logomon lisäksi ympäri Turkua runsaasti pitkin kesää ja alkusyksyä. Turku on tänä vuonna koko maailman karaokepääkaupunki, Gargano iloitsee.
Kilpailun järjestää kotimainen karaokepalvelu Singa. Suomenmestaruuden alkukarsinnat ovat käynnissä toukokuun loppuun saakka lukuisissa karaokebaareissa ja somessa.
Kilpailussa kruunataan karaoken maailmanmestarit soolo- ja duettosarjoissa. Voittajille on tarjolla rahapalkintoja 14 000 euron edestä ja soolosarjan voittaja kutsutaan esiintymään seuraavan vuoden finaaliin. Voittajaa odottaa myös kansainvälinen levytys.
Turun kaupungin tapahtumajohtaja Antti Kirkkolan mukaan Turun kaupungin ja järjestäjän toiveissa on, että maailmanmestaruus ratkotaan lähivuosinakin Turussa.
– Turku ja Logomon upeat puitteet ovat herättäneet kansainvälisissä kisaajissa poikkeuksellisen suurta kiinnostusta. On hienoa, että ennätysmäärä kansainvälisiä ja kotimaisia karaokehuippuja saapuu Turkuun näyttämään mitä karaoke voi parhaimmillaan olla. Uskon, että karaoken maailmanmestaruuskilpailut tulevat muuttamaan monen käsityksen karaokesta, Kirkkola kertoo.
KWC on maailman suurin ja pitkäikäisin kansainvälinen karaokekilpailu. Yli 20 vuoden ajan ovat tuhannet laulajat vuosittain osallistuneet omien maidensa KWC-kilpailuihin, ja parhaat ovat edustaneet maitaan MM-finaalissa. Suomi on sijoittunut kilpailussa useasti kolmen parhaan joukkoon ja voittanut kahdesti kultaa soolosarjassa sekä kerran duettosarjassa.
Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003, ja maailmanmestaruudesta on kisattu mm. Bangkokissa, Killarneyssa, Helsingissä, Tukholmassa, Singaporessa, Vancouverissa, Tokiossa, Årnesissa ja Panamassa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















