Herrankukkaro ja Pentti-Oskari Kangas finalisteina Finnish Travel Galassa

Karioskari Kangas ja Pentti-Oskari Kangas (oik.) sekä kaksi Herrankukkaron asuttavaa linnunpönttöä.
Karioskari Kangas ja Pentti-Oskari Kangas (oik.) sekä kaksi Herrankukkaron asuttavaa linnunpönttöä.

Turun saaristossa sijaitseva Herrankukkaro ja sen sydän ja sielu, Pentti-Oskari Kangas, ovat saaneet tunnustusta matkailualan suunnannäyttäjinä. Yritys on finalistina kahdessa eri sarjassa Finnish Travel Galassa. Kangas on ehdolla Vuoden matkailuvaikuttaja -sarjassa ja Herrankukkaro Vuoden majoitusliike -sarjassa.

– Nämä finaalipaikat tulivat meille aivan yllätyksenä. Oikein huimaa päästä, kun olemme niin kovassa seurassa, iloitsee Kangas tiedotteessa.

Kankaan rinnalla Vuoden matkailuvaikuttaja -kategoriassa on ehdokkaina televisiostakin tuttuja nimiä, kuten Ella Kanninen ja Mikko ”Peltsi” Peltola.

Vuoden majoitusliike -sarjassa oli tänä vuonna ehdolla kaikkiaan 87 kohdetta ympäri Suomen. Herrankukkaro kilpailee voitosta muiden Break Sokos Hotel Kolin ja Hotel & Spa Järvisydämen kanssa.

– Nämä ehdokkuudet ovat todella hieno juttu sekä Naantalille että koko alueellemme. Saaristo on alueemme ehdoton valtti, ja sen suosio on kovassa kasvussa. Herrankukkaro on juuri sellainen kohde, jolle on kysyntää: siellä pääsee vanhan kalastajakylän fiilikseen, paikka on toteutettu luonnonläheisesti ja siellä toimitaan vastuullisesti monin tavoin, kuten tarjoamalla lähiruokaa ja villikalaa, sanoo Visit Naantalin toimitusjohtaja Tarja Rautiainen.

– Sanoisin myös, että tavalliset hotellihuoneet on jo niin nähty, nyt kannattaa kokeilla yöpymistä linnunpöntössä.

Liki 30 vuoden ajan Naantalin Rymättylässä toiminut Herrankukkaro on kokous- ja virkistyspaikka, jossa käy yli 10 000 asiakasta vuodessa. Paikka on keskittynyt ryhmiin, mutta se järjestää myös yksittäisille vieraille kuukausittain muun muassa savusaunatapahtumia, unikouluja ja neuloositapahtumia. Herrankukkaro on rakentunut vanhan kalastajatilan ympärille, ja sen erikoisuus ovat asuttavat linnunpöntöt.

– Pöntöt saavat ihmisissä aikaan erikoisia reaktioita. Juuri taannoin esittelin yhtä uutta linnunpönttöä kahdelle vieraallemme, ja toinen heistä alkoi itkeä ja toinen nauraa. Meidän linnunpönttömme eivät jätä ketään kylmäksi. Olenkin varma siitä, että finaalipaikat Finnish Travel Galassa liittyvät juuri näihin linnunpönttöihin ja niiden erikoisuuteen, sanoo Kangas.

Kangas kertoo, että sai idean asuttavista linnunpöntöistä aikoinaan unessa. Herrankukkaron linnunpönttökylä kasvaa koko ajan, ja tavoitteena on usean kymmenen linnunpöntön muodostama kokonaisuus. Pöntöt kiinnostavat myös kansainvälisesti.

– Matkailualalla tarvitaan rohkeita suunnannäyttäjiä ja innovatiivisia elämyksiä – juuri tätä Pentti-Oskari Kangas yrityksensä kanssa edustaa. Saaristomme on edelleen löytämätön helmi kansainvälisten matkailijoiden keskuudessa ja linnunpönttöjen kaltaisia yksilöllisiä ja yllättäviä tuotteita tarvitaan kiinnostuksen herättämiseksi. Olemme koko matkailualueena erittäin iloisia Finnish Travel Galan finaalipaikoista, summaa Visit Turku Archipelagon toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovi.

Tänä vuonna viidettä kertaa järjestettävä Finnish Travel Gala on vuosittainen tapahtuma, jossa palkitaan vuoden matkailutekoja ja -ilmiöitä useissa eri sarjoissa. Vuoden 2023 voittajat julkistetaan Finnish Travel Galassa Helsingissä 3. marraskuuta.

Pentti-Oskari Kankaan ja hänen poikansa Karioskari Kankaan luotsaamaan yrityskokonaisuuteen kuuluva höyrylaiva Ukkopekka on myös noteerattu poikkeukselliseksi matkailuelämykseksi. Ukkopekka ja sen illallisristeily Loistokarin saarelle on yksi finalisteista vuoden 2023 Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailussa. Kisa tuo esiin Suomen ruokamatkailun kärkituotteita ja innovatiivisia ratkaisuja.

Matkustajahöyrylaiva s/s Ukkopekka kuljettaa kesäkaudella päivittäin matkustajia Turusta Naantaliin ja iltaisin Aurajoelta Loistokarin saarelle. Matka Loistokarille kestää noin tunnin, ja perillä tarjolla on ruokaa, juomaa ja laituritanssit.

– Olemme todella onnellisia siitä, että myös tämä matkailukonsepti on huomioitu, sillä Ukkopekka on Saaristomeren viimeinen aito matkustajahöyrylaiva. Illallisristeilyt tarjoavat helpon tavan päästä ihailemaan ainutlaatuista Turun saaristoa ja nauttimaan saariston makuja, sanoo Pentti-Oskari Kangas.

Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailuun osallistui kaikkiaan liki 50 tuotetta eri puolilta Suomea. Finalisteja on 15, ja kilpailun raati tekee parhaillaan arviointikäyntejä kohteissa. Voittajat palkitaan 30. marraskuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tutkimus: Saunominen voi hyödyttää myös immuunipuolustusta

Uuden suomalaistutkimuksen mukaan saunominen vapauttaa verenkiertoon valkosoluja, jotka ovat keskeisiä elimistön puolustautumisessa erilaisia taudinaiheuttajia ja sairauksia vastaan.

Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä

Saako purra?

Kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä nähdään 18. huhtikuuta kello 19 kantaesitys Saako purra? Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä ja suomalaista identiteettiä nukketeatterin keinoin.

Iäkästä naista etsitään Naantalissa

89-vuotias nainen poistui sunnuntaina illalla noin kello 21 kotoaan Naantalin keskustasta. Nainen on fyysisesti hyväkuntoinen, mutta ei välttämättä löydä takaisin kotiin.

Hannes-myrskyn kaatamien puiden korjuu edennyt odotettua hitaammin

Hannes-myrskyn kaatamia puita Etelä-Pohjanmaalla.

Hannes-myrskyn aiheuttamien metsätuhojen määrä on varmentunut viime kuukausina. Myrskytuhojen pinta-ala on kasvanut jo noin 50 000 hehtaariin. Myrskyssä kaatui puuta vähintään noin 3,2 miljoonaa kuutiometriä.

Kaarina-salissa nautitaan flamencomusiikista

Joonas Widenius, David Sorroche ja Ricardo Padilla esiintyvät flamenco-illassa.

Kaarina-saliin saadaan perjantaina 17. huhtikuuta kansainvälisiä vieraita, kun esiintymään saapuu granadalainen flamencolaulaja David Sorroche . Sorroche esiintyy yhdessä kitaristi Joonas Wideniuksen sekä perkussionisti Ricardo Padillan kanssa.

Hallitus laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta kuluttajille

Hallitus on 1. huhtikuuta antanut eduskunnalle esityksen, joka laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta. Uusi esitys antaisi ulosmyyntioikeuden kaikille kotimaisille alkoholin pientuottajille kuten panimoille, tilaviinin tuottajille ja tislaamoille.

Ketä tai mitä kohtaan empatiaa lopulta tunnetaan?

Maija Tammen näyttelyssä pohditaan empatian kysymyksiä eläinhahmojen johdolla. Yksityiskohta teoksesta Hulda & Lilli (2023).

Maija Tammen näyttely Hulda, Lilli ja torakka on esillä Ars Novassa 17.4.–13.9.

Naantalissa paloi irtaimistoa varastorakennuksessa

Naantalissa paloi irtaimistoa vajaan 3 000 neliön kokoisessa varastorakennuksessa sunnuntaina aamupäivällä. Palo sammutettiin eikä tilanteesta aiheutunut henkilövahinkoja.

Miksi kompostointi kannattaa?

Lounais-Suomen Jätehuolto on järjestänyt kompostointi-iltoja jo kolmen vuoden ajan.

Miksi kompostointi kannattaa? Miten valita itselleen sopiva kompostori? Mitä kompostoriin voi laittaa? Miten kompostorin saa toimimaan? Näihin kysymyksiin vastataan Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) järjestämissä maksuttomissa kompostointi-illoissa. Illan jälkeen on mahdollisuus loistaa jätehuoltoviranomaisen järjestämässä kompostointitarkastuksessa, jos sellainen omalle kohdalle osuukin.

Maakoodilliset mikrosirut käyttöön vaiheittain koirilla, kissoilla ja freteillä

EU-lainsäädännön muutokset asettavat uusia vaatimuksia koirien, kissojen ja frettien tunnistimille ja tunnistamiselle. Muutokset astuvat voimaan vaiheittain vuodesta 2028 alkaen.

Takakonttikirppis uuteen ennätykseen

Takakonttikirppiksellä riitti vilskettä.

Metsämäen raviradalla tempaistiin pitkäperjantaina 3. huhtikuuta. Ilmaiset perheravit monine lasten tapahtumineen ja Littoisten lions-klubin järjestämä takakonttikirppis keräsivät peräti 9 236 kävijää paikalle. Aikaisempi ennätys ylitettiin yli tuhannella.

Maneerat Sae-Jueng sai opit ravintolaruokaan kotoa

Maneerat Sae-Juengin (vas.) omistaman Ravintola Maneeratin arjessa sisko Jasmine Törmänen ja äiti Suphaphan Törmänen ovat aktiivisesti mukana.

Thaimaalaisen ruoan ystäviä on hemmoteltu Käsityöläiskadulla jo toistakymmentä vuotta. Ravintola Maneerat on paikka, jonka kanta-asiakasjoukosta on muodostunut laaja ja monipuolinen. Pienessä ravintolassa käy parhaimmillaan melkoinen vilske.

Loton potti kohoaa kahteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi lauantaina jaossa on kahden miljoonan euron potti.

Lisää rehellisyyttä raitiotiestä

mitä enemmän raitiotietä suunnittelee, sen korkeammaksi kustannukset kasvavat, arvioi kirjoittaja.

Arvoisa lukija, pyydän anteeksi. Paitani sai juuri uutta väriä ja kuviota, sillä niin lahjakkaasti hörppäsin teevedet väärän kurkkuuni Turun Raitiotien toimitusjohtajan mielipidettä lukiessani ( Aamuset 19.3.)

Sukelluslaivalla maapallon ympäri

Idea kirjan toteuttamisesta esitykseksi virisi pitkän linjan nukketeatteritaiteilijoiden Merja Pöyhösen ja Timo Väntsin kesken.

Tehdas Teatterissa saa perjantaina 17. huhtikuuta kello 18 ensi-iltansa nukketeatteritulkinta Jules Vernen klassikkoromaanista Sukelluslaivalla maapallon ympäri . Tieteiskirjallisuuden pioneerin romaani ilmestyi vuonna 1869 – aikana, jolloin sukelluslaivaa ei oltu vielä edes keksitty.

Rengaspaineiden tarkistaminen unohtuu yllättävän usein

Kevään renkaidenvaihtosesonki on vilkasta aikaa autoilijoille. Samalla se on hetki, jolloin monet tärkeät, mutta arkiset turvallisuustoimet jäävät helposti tekemättä. Renkaiden kunto ja oikea käyttö vaikuttavat suoraan ajoturvallisuuteen, ja monet vahingot olisivat vältettävissä pienellä huolellisuudella, POP Vakuutuksen korvauspalvelusta muistutetaan.

Itäharjun Ajot jälleen toukokuussa

Itäharjun Ajot järjestetään helatorstaina.

Itäharjulla päästään jälleen nauttimaan moottorien jylinästä, kun Itäharjun Ajot 2026 näytösajotapahtuma järjestetään helatorstaina 14. toukokuuta. Tapahtuma kokoaa yhteen ajoneuvoharrastajat, perheet ja uteliaat katsojat viettämään keväistä päivää ainutlaatuisessa tunnelmassa.

Kirjojen lainaamisen suosio jatkaa kasvuaan

Painettujen kirjojen lainaus jatkoi viime vuonna kasvuaan. Ennätyksiä tehtiin jälleen sekä lasten kirjallisuuden että muunkielisen kirjallisuuden lainauksessa. Lainaajien, kirjastokäyntien ja tapahtumien määrät pysyivät tasaisina.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.

Kymmenvuotias Hertta Karvonen debytoi Metsämäen perheraveissa

Hertta Karvonen ja Matilda Korpi.

Metsämäen raviradalla järjestetetään pitkäperjantaina ilmaiset perheravit. Päivän aikana nähdään myös monelle nuorelle ohjastajalle ensimmäisiä kilpailuja. Yksi heistä on pian kymmenen vuotta täyttävä Hertta Karvonen .

Turku-Rastit täyttää 50 vuotta

Turun seudun suunnistuksen kulmakivi, Turku-Rastit, täyttää tänä vuonna 50 vuotta. 1970-luvun alussa käynnistynyt kuntosuunnistustoiminta on kasvanut vuosikymmenten aikana yhdeksi alueen suosituimmista liikuntamuodoista. Juhlavuoden kunniaksi on luvassa juhlarasteja, joissa pääsee testaamaan suunnistusmaastoja 1970-luvun karttojen kera. Turku-Rastien kausi alkaa keskiviikkona 1. huhtikuuta Impivaarassa.

Jaramillo ja Roquet eivät esiinny Loimun paidassa karsinnoissa

Samuel Jaramillo ja Max Roquet eivät jääneet odottelemaan liigakarsintojen alkua.

Runkosarjan viimeisen sijan kautta lentopallon Mestaruusliigan karsintoihin joutuvan Raision Loimun kaksi ulkomaalaispelaajaa, kolumbialaispassari Samuel Jaramillo ja jenkkiyleispelaaja Max Roquet , eivät halunneet jäädä viikoiksi odottamaan kauden jatkumista, vaan pelaajat pyysivät seuralta lupaa lähteä kotiin heti runkosarjan jälkeen. Loimu ei halunnut pitää ulkomaalaisia ammattilaisia tahtonsa vastaisesti viikkoja odottamassa karsintapelejä, vaan suostui pelaajien toiveisiin.

Turku Tuomiopäivän karsinnat käynnistyivät

Turku Tuomiopäivän loppukilpailuun karsitaan osallistujia.

Turku Tuomiopäivän karsinnat käynnistyvät maanantaina ja ovat käynnissä 12. huhtikuuta asti. Turku Tuomiopäivä on Suomen suurin CrossFit-lisensoitu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa – mutta ensimmäistä kertaa uudessa lokaatiossa Rajupaja Areenalla.