Pasta kuin riisinjyvä – orzopastaa kutsutaan myös risoniksi tai pepineteksi
Orzo on muodoltaan riisinjyvää muistuttava pastamuoto, jota kutsutaan myös nimellä risoni tai pepinette. Orzoa valmistetaan, kuten pastaakin keittämällä runsaassa suolalla maustessa vedessä, mutta se soveltuu myös käytettäväksi risottoriisin tapaan. Orzo-pasta sopii mainiosti esimerkiksi keittoihin ja salaatteihin. Lämmin orzo-pastasalaatti on täynnä kasviksia ja makua. Kasvikset pilkotaan ja paahdetaan uunissa, ja sekoitetaan keitettyyn orzo-pastaan.
Sekaan murennetaan fetajuustoa ja ripotellaan kikherneitä. Kastike sekoitetaan valmiista hummuksesta, lisäämällä siihen sitruunamehua, vettä, oliiviöljyä, valkosipulia ja mausteita. Täysin vegaanisen version salaatista saa helposti, ainoastaan vaihtamalla fetajuuston vegaaniseen juustoon. Salaatti koristellaan persiljalla ja se on valmista tarjoiltavaksi.
Orzopastasalaatti
4 dl orzo-pastaa (kuivana)
1 punainen paprika
3 porkkanaa
puolikas kukkakaali
1 kesäkurpitsa
1 punasipuli
1 purkki kikherneitä
reilu desi murennettua fetajuustoa
oliiviöljyä, suolaa ja pippuria
tuoretta persiljaa
kastike:
reilu desi hummusta
2 rkl sitruunamehua
2 rkl vettä
1 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi silputtuna
suolaa ja pippuria
Kuori ja pilko kaikki kasvikset pieniksi. Paprika, porkkanat, puolikas kukkakaali, kesäkurpitsa, punasipuli. Sekoita joukkoon loraus oliiviöljyä ja mausta suolalla sekä pippurilla. Paahda kasviksia puoli tuntia 220 asteessa leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä. Keitä orzo-pasta ohjeen mukaan.
Huuhtele kikherneet ja valuta neste. Lämmitä kikherneet mikrossa tai pannulla. Laita kaikki ainekset isoon salaattikulhoon ja murenna joukkoon fetajuusto. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään ja kaada salaatin päälle. Sekoita hieman ja koristele tuoreella persiljalla.
Henriikka Fingerborg













