Väitös: Immuunivastetta säätelevä proteiini voi myös auttaa leukemiasoluja selviytymään luuytimessä

Arno Ylitalo.
Arno Ylitalo. Kuva: Turun yliopisto

Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus tuo uutta tietoa siitä, miten akuutin myelooisen leukemian ja myelodysplastisten oireyhtymien solut säilyvät luuytimen suojaavassa ympäristössä. Tutkimuksessa havaittiin, että Clever-1-proteiinia esiintyy puolustussolujen lisäksi myös osassa leukemiasoluja. Löydös avaa uuden näkökulman siihen, miten leukemiasolut voivat hyödyntää immuunijärjestelmän säätelyä, solunsisäistä kuljetusta ja aineenvaihduntaa selviytyäkseen.

Akuutti myelooinen leukemia ja myelodysplastiset oireyhtymät ovat vakavia verisyöpiä, joissa luuytimen normaali verisolujen tuotanto häiriintyy. Tällöin elimistö ei tuota riittävästi toimivia punasoluja, valkosoluja ja verihiutaleita. Seurauksena voi olla anemiaa, infektioherkkyyttä ja verenvuototaipumusta. Vaikka hoidot ovat kehittyneet viime vuosina, taudin uusiutuminen ja hoitojen tehon hiipuminen ovat edelleen merkittäviä ongelmia.

LL Arno Ylitalon väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten leukemiasolut säilyvät luuytimen suojaavassa ympäristössä ja miten tätä kykyä voitaisiin heikentää uusilla hoitokeinoilla. Luuydin ei ole leukemiasoluille vain kasvupaikka, vaan ympäristö, jossa puolustussolut, ravintoaineet ja solujen välinen viestintä voivat vaikuttaa taudin kulkuun.

Tutkimuksen keskiössä oli Clever-1-proteiini, joka tunnetaan erityisesti puolustussolujen, kuten makrofagien, toimintaa säätelevänä proteiinina. Clever-1 liittyy sekä immuunivasteen säätelyyn että solujen sisäisiin kuljetusreitteihin, joiden avulla solut käsittelevät ympäristöstään peräisin olevaa materiaalia.

Väitöstutkimuksessa havaittiin, että Clever-1:tä esiintyy luuytimen puolustussolujen lisäksi myös osassa leukemiasoluja. Sen esiintyminen oli erityisen selvää tietyissä akuutin myelooisen leukemian alatyypeissä, joissa leukemiasolut muistuttavat monosyyttejä eli veren myelooisia puolustussoluja. Nämä ovat hoidon kannalta kiinnostavia, sillä niihin on liitetty hoitovasteen kannalta haastavia piirteitä.

Aiemmat geeniaineistot ovat lisäksi viitanneet siihen, että Clever-1-proteiinia koodaavan STAB1-geenin runsas ilmentyminen liittyy taudissa heikompaan ennusteeseen ja suurempaan uusiutumisriskiin.

– Clever-1 esiintyy myös osassa leukemiasoluja itsessään. Tämä on kiinnostavaa, koska näissä soluissa se näyttää liittyvän aineenvaihdunnallisiin selviytymismekanismeihin, jotka voivat auttaa leukemiasoluja säilymään hoitopaineen alla. Tämä luo poikkeuksellisen asetelman: Clever-1:n esto voi sekä muokata puolustussolujen toimintaa että vaikuttaa leukemiasolujen omiin selviytymisreitteihin, Ylitalo kertoo.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös beksmarilimabia, Turussa kehitettyä Clever-1:een kohdistuvaa vasta-ainehoitoa. Tulokset osoittivat, että Clever-1:n esto ei vaikuttanut leukemiasoluihin ensisijaisesti perinteisen solunsalpaajahoidon tavoin tappamalla niitä suoraan. Sen sijaan vaikutukset liittyivät enemmän solujen toimintatilan muuttamiseen. Potilasnäytteissä ja varhaisessa kliinisessä tutkimuksessa havaittiin viitteitä siitä, että proteiinin esto voi muokata luuytimen immuuniympäristöä ja lisätä myelooisissa soluissa antigeenin esittelyyn liittyviä piirteitä. Antigeenin esittely auttaa immuunijärjestelmää tunnistamaan poikkeavia soluja.

Solutason tutkimuksissa havaittiin lisäksi, että Clever-1 liittyy leukemiasoluissa solunsisäisiin kuljetusreitteihin, lipidien eli rasva-aineiden käsittelyyn sekä mitokondrioiden toimintaan. Mitokondriot vastaavat solujen energiantuotannosta, ja niiden toiminta on tärkeää erityisesti hoitopaineen alla säilyville leukemiasoluille.

Clever-1:n esto vaikutti siihen, miten kolesteroli ja muut rasva-aineet kulkeutuvat mitokondrioihin ja heikensi leukemiasolujen kykyä ylläpitää energiantuotantoaan aineenvaihdunnallisen rasituksen aikana.

Beksmarilimabin kliiniset tutkimukset myelooisissa verisyövissä ovat edelleen käynnissä. Ylitalon väitöstutkimus auttaa ymmärtämään Clever-1-eston moninaisia vaikutusmekanismeja näissä taudeissa ja sitä, millaiset biologiset muutokset voivat liittyä potilailla havaittuihin hoitovasteisiin. Samalla tutkimus voi tukea tulevien tutkimusten suunnittelua, kuten sitä, missä taudin vaiheessa hoitoa olisi tarkoituksenmukaista tutkia ja miten sitä voitaisiin yhdistää muihin leukemiahoitoihin.

Tutkimuksen tulokset tukevat ajatusta, että leukemia ei ole vain geenimutaatioiden ja hallitsemattoman solunjakautumisen sairaus, vaan myös sairaus, jossa syöpäsolut käyttävät selviytymisensä tukena luuytimen ympäristöä, immuunijärjestelmän säätelyä ja joustavaa aineenvaihduntaa.

– Parempi ymmärrys leukemiasolujen ja luuytimen vuorovaikutuksesta voi tulevaisuudessa auttaa kehittämään hoitoja, jotka kohdistuvat myös mekanismeihin, joiden avulla syöpäsolut piiloutuvat, sopeutuvat ja uusiutuvat, Ylitalo selittää.

LL Arno Ylitalo esittää väitöskirjansa Disrupting Immune Evasion and Metabolic Vulnerabilities in Myeloid Malignancies – A Therapeutic Perspective on Clever-1 julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 29. toukokuuta kello 12 (Turun yliopisto, Medisiina C, Osmo Järvi -sali, Kiinamyllynkatu 10).

Vastaväittäjänä on hematologian ja sisätautien erikoislääkäri Martin Jädersten (Karoliininen instituutti ja Karoliininen yliopistosairaala, Tukholma, Ruotsi) ja kustoksena dosentti Maija Hollmén (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on immunologia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Bensapopulismin sijaan kaivataan aitoa keskustelua suomalaisten ostovoimasta

Kirjoittajat moittivat perussuomalaisia bensapopulismista.

Perussuomalaisten Sini Laine ilmaisi ( Aamuset 29.9.) huolensa polttoaineen hinnoista ja esitti ratkaisuksi veronalennuksia, jotka hänen itsensäkin mukaan heikentäisivät valtiontaloutta.

Johan Ekman jatkaa Turun Vasemmistoliiton puheenjohtajana

Turun Vasemmistoliitto valitsi syyskokouksessaan lauantaina 10. lokakuuta Johan Ekmanin puheenjohtajaksi ja Jenni Jäntin varapuheenjohtajaksi seuraavalle toimintavuodelle 2027.

Menneisyys elävänä materiaalina

Hannu Palosuo, Yesterday is not so sharp, 2026, 80 x 115 cm.

Hannu Palosuon näyttely Then and Now on esillä Auran Galleriassa 22.10.–10.11. Avajaisia vietetään keskiviikkona 21. lokakuuta kello 16–18.

Kansaneläkeindeksi tuo 2,3 prosentin korotuksen osaan Kelan etuuksista – moni etuus pysyy kuluvan vuoden tasolla

Kela on vahvistanut kansaneläkeindeksin pisteluvun 1.1.2027 alkaen. 2,3 prosentin suuruinen indeksitarkistus tehdään vuodenvaihteessa vain osaan etuuksista.

Äitiyspakkauksen jakelu alkaa

Uusi äitiyspakkaus sisältää aiempaa enemmän tuotteita.

Uusi äitiyspakkaus sisältää aiempaa enemmän tuotteita, sillä äitiysavustuksen arvo suureni tänä vuonna. Kela on alkanut jaella pakkausta asiakkaille.

Tunturiluonto muuttuu hälyttävää vauhtia

Turun ja Oulun yliopiston tutkijat vertasivat Ritničohkka-tunturin nykyistä kasvillisuutta vuonna 1990 havaittuun lajistoon. Etenkin monet tunturipaljakalle erityisistä sammalista ja jäkälistä ovat uhattuina, sanoo väitöskirjatutkija Inka Kuusisto .

Purjelaiva Sigyn avaa ovensa ensimmäistä kertaa syyspimeällä

Uusi tapahtuma Valojen ja varjojen ilta Sigynillä avaa museolaivan portit ensimmäistä kertaa syyspimeällä.

Merikeskus Forum Marinumin vanhin laiva Sigyn avaa poikkeuksellisesti porttinsa lokakuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin valot, varjot ja aavemainen tunnelma kutsuvat tutkimaan laivan hämäriä sopukoita. Uusi tapahtuma Valojen ja varjojen ilta järjestetään Sigynillä perjantaina 30. lokakuuta ja lauantaina 31. lokakuuta.

Poliisihallitus antanut aiempaa enemmän sakkoja ja kieltoja arpajaislain vastaisesta markkinoinnista

Lainvastaisia rahapelejä markkinoidaan aktiivisesti. Poliisihallituksen arpajaishallinto puuttuu lainvastaiseen markkinointiin erilaisin keinoin, joista tärkein on kieltopäätös.

Kilpi saa kuudennen jäsenen – koskettimet palaavat osaksi yhtyeen soundia

Kilpi.

Turkulainen heavy metal -retkue Kilpi täydentää kokoonpanoaan, kun muusikko ja musiikintuottaja Tuomas Riihimäki liittyy yhtyeen kuudenneksi jäseneksi kosketinsoittajan roolissa. Uuden jäsenen myötä koskettimet palaavat osaksi Kilven musiikillista ilmaisua vuosien tauon jälkeen. Samalla muutos avaa uusia mahdollisuuksia ja yhtye suuntaa katseensa tulevan musiikin rakentamiseen.

Varha-sovelluksen chat-palvelun tekninen häiriö koski noin 200 asiakasta

Varha-sovelluksen chat-palveluissa oli tekninen häiriö, joka alkoi torstaina 8. lokakuuta kello 9.10 aamulla ja päättyi maanantaina 12. lokakuuta kello 15.

Jääongelman syy selvisi, jäänhoitokoneen asetusvirhe ohensi jäätä liikaa

Turkuhallin jää hajosi vierasjoukkueen vaihtoaition edestä ennen TPS-Sport -ottelun alkua.

Perjantaina 9. lokakuuta siirretyn TPS–Sport-ottelun jääongelman syy on selvinnyt. Jää petti vaihtoaition edestä Turkuhallissa eikä peliä pystytty pelaamaan.

Pienenevät ikäluokat nostavat kasvatuksen kustannuksia kunnissa, pienissä kunnissa nousu jyrkintä

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lapsi- ja oppilaskohtaiset kustannukset ovat nousseet kaiken kokoisissa kunnissa vuosina 2021–25. FCG Finnish Consulting Groupin mukaan kustannuspaine kasvaa tulevina vuosina entisestään, kun lasten määrä vähenee suuressa osassa Suomea. Kustannuskehitystä voidaan hillitä sopeuttamalla palveluverkkoa, henkilöstöä ja muita rakenteita pieneneviin ikäluokkiin.

Koneiden ylivaltaa pelättiin jo 200 vuotta sitten – uutuuskirja avaa tekoälyn romanttisia juuria

Voivatko koneet syrjäyttää ihmisen ja ottaa vallan? Jo 1800-luvun romantikot pohtivat kysymyksiä, jotka hallitsevat nykyistä tekoälykeskustelua. Turun yliopiston erikoistutkijan Asko Nivalan uusi teos tarkastelee, miten koneisiin kohdistuneet pelot myös ruokkivat ajatusta ihmisen kanssa kilpailevasta koneälystä.

Li Andersson: EU-estosäädös käyttöön Trumpin kiristyksen torjumiseksi

Europarlamentaarikko Li Andersson (vas.) vaatii Suomen hallitusta vaikuttamaan EU-komissioon, jotta se lisäisi Kansainvälistä rikostuomioistuinta (ICC) kohtaan määrätyt yhdysvaltalaiset pakotteet EU:n niin sanotun estosäädöksen liitteeseen. EU voi käyttää estosäädöstä torjuakseen ja suojatakseen jäsenmaita sekä yrityksiä ulkopuolisten maiden lainsäädännön kautta tapahtuvalta kiristykseltä.

Metsälakirikkomusten määrä kasvoi hieman viime vuonna

Suunnitelluista hakkuista täytyy tehdä metsänkäyttöilmoitus.

Epäiltyjen metsälakirikkomusten määrä kasvoi viime vuonna ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen. Viime vuonna Metsäkeskuksen tietoon tulleita, epäiltyjä metsälakirikkomuksia oli kaikkiaan 104. Yleisin epäilty rikkomus oli metsän hakkuu ilman metsänkäyttöilmoitusta.

Digi- ja väestötietovirasto selvittää yli 100-vuotiaiden henkilöiden elossaoloa

Digi- ja väestötietovirasto on julkaissut julkisen kuulutuksen henkilöistä, joiden voidaan olettaa olevan kuolleita, mutta joiden kuolemasta ei ole saatu virallista tietoa väestötietojärjestelmään. Kyse on pääosin yli 100-vuotiaista ulkomailla oleskelevista henkilöistä, joiden myöhemmistä elämänvaiheista viranomaisilla ei ole tietoa.

NRC Groupille lisätilaus Turun raitiotien arkeologisista töistä

Havainnekuva raitiotievaunusta Juhana Herttuan Puistokadulla.

Turun Raitiotie Oy ja Turun kaupunki ovat sopineet raitiotien ensimmäisen rakentamisvaiheen arkeologisten kaivausten ja konservointien siirtämisestä Turun Raitiotieallianssin vastuulle. Raitiotiehankkeen sisällön laajuusmuutos on kokonaisarvoltaan noin 14 miljoonaa euroa, josta NRC Groupin osuus on noin 6,5 miljoonaa euroa.

Hengenpelastaja-rapin ensiesitys Asunnottomien yössä Tuomiokirkkotorilla

Turun Asunnottomien yö -tapahtumassa kuullaan ensiesitys Hengenpelastaja -kappaleesta. Kappaleen esittäjä on itse kokenut asunnottomuuden ja haluaa auttaa nyt muita.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.