Otteluanalyysi: Inter vei derbyn kahdella puskumaalilla
Lisää tätä. Lämmin iltapäivä, täysi tupa, fanien laulut ja tifot. Harvinaista herkkua suomalaisessa jalkapalloilussa. Itse pelikin, ensimmäinen paikallismatsi jalkapalloilun Veikkausliigassa lähes kuuteen vuoteen Interin ja TPS:n välillä, oli ihan kelpo ottelu. Yleensä derbyt ovat asemasotaa, jossa tapahtumia on vähän mutta nyt oli toisin. Kovia taklauksia nähtiin mutta myös tilanteita.
Ennakkosuosikki Inter oli parempi maalein 2-1, ansaitusti. TPS pisti kampoihin minkä voi mutta eväitä ei ollut enempään. Inter jatkaa sarjan kärjessä ja repii kaulaa muihin. Inter näyttää tässä vaiheessa kautta mestarikandidaatilta.
Inter–TPS 2–1 (2-1).
Maalit: 16. Alie Conteh (Clinton Jephta) 1-0, 29. Lasse Ikonen (Elmer Vauhkonen) 1-1, 41. Jasse Tuominen (Loic Essomba) 2-1.
Yleisöä: 8 102.
Kentän kunkku: Juuso Hämäläinen, Inter. Ikoni Inter-faneille, inhokki TPS-faneille. Vesa Vasara valitsi kapteeni Hämäläisen johtamaan joukkoja ja ihan syystä. Hämäläinen toi kentälle paitsi kokemusta myös johtajuutta. Ja kovia otteita. Otti varoituksen rappaamalla laidalla liukkaan Marius Könkkösen kentän pintaan. Se oli niin sanottu ammattilaisvirhe. Kortti piti ottaa. TPS painoi lopussa mutta Hämäläisen johdolla Inter puolusti tiukasti boksia. Rivit pitivät.
Päivän erikoisuus: Iso ottelu. Ensimmäinen paikallismatsi liigassa lähes kuuteen vuoteen. Kentällä oli jännitettä. Katsomo oli loppuunmyyty. Fanikulttuuri on ottanut isoja askeita sitten ensimmäisen liigaderbyn vuonna 1996. Kannattajat näkyvät ja kuuluvat. Tunnelma oli täysin poikkeuksellinen Veikkausliigassa. Tätä on kaivattu ja tätä tarvitaan lisää. Turkua on taas pienen tauon jälkeen tituleerattu Suomen jalkapallopääkaupungiksi. Lauantai näytti, ettei maine tule tyhjästä.
Matsin surkeinta: Paljon katsojia, joten paljon myös jonoja. Kaikki eivät ehtineet omalle paikalleen ennen ottelun alkua. Se oli kokemattomuutta sekä katsojilta että järjestäjiltä. Ei ole totuttu isoihin katsojamääriin. Tullaan paikalle liian myöhään eikä osata odottaa jonoja. Tiukat turvatarkastukset ovat ymmärrettäviä. Soihtujen vuoksi peli on jo kertaalleen keskeytetty Turussa tällä kaudella. Mutta hankalinta näytti olevan pääsy Olympiakatsomoon, jossa ei ollut faniryhmiä. Myös järjestäjiltä on lupa vaatia pelisilmää.
Kentälle lensi ilmeisesti myös roinaa kesken pelin, sillä kenttäkuuluttaja joutui muistuttamaan, että kaikenlaisten esineiden heittäminen kentälle on ehdottomasti kielletty. Tyhmää ja vaarallista. Pakolliset soihdut syttyivät TPS-päädyssä 69. minuutin kohdalla. Peliä ei keskeytetty mutta uhasta varoitettiin.
Tuhlaajapoika: Timo Zaal, TPS. TPS:lla oli toisella jaksolla pari hyvää maalipaikkaa. Paras niistä oli Zaalilla. Albijon Muzaci riisti pallon boksissa Johannes Yli-Kokolta. Hässäkän päätteeksi Zaal pääsi ampumaan parista metristä. Löysä kuti meni selvästi ohi. Heikko esitys.
Kuka pääsi helpoimmalla?: Erotuomari Mohammad Al-Emara ei päässyt helpolla mutta hän piti kuuman matsin jämerästi otteessa. Korttejakin alkoi nousta vasta pelin lopussa vaikka kovia taklaustilanteita piisasi.
Mitä sanottiin?
Vesa Vasara, Inter: Hyvät fiilikset, hieno tunnelma. Lisää näitää. Selvästi ykköstapahtuma Veikkausliigassa. Voitettiin taistelu selkeästi kentällä ja katsomossa. Kolme pistettä, jatketaan matkaa. Olen todella tyytyväinen siihen. Iso tapahtuma, iso voitto. Olen tyytyväinen tämänhetkiseen tuloskuntoon. Tänään juhlitaan, tiistaina pitää jatkaa taas.
Ivan Piñol, TPS: Yritimme houkutella (Interiä) blokilla ja luoda tilaa ja kääntää peliä. He yrittivät päinvastaista. Meillä oli paikkamme. Tämä on suurin peli Suomessa, se on normaalia.
Analyysi: Derbyt eivät yleensä pelillisesti nouse "suuriksi" otteluiksi mutta nyt nähtiin varsin tilanteikas ja viihdyttävä ottelu, vaikka joukkueet olivat kovan paineen alla. Inter otti pelin heti haltuun alussa. Maali nähtiin vartin pelin jälkeen. Clinton Jephta ryöväsi pallon laitapakki Tobias Karkulowskilta ja keskitti oivan passin takatolpalle, jossa Alie Conteh puski pelivälineen maaliin.
Ote säilyi Interillä mutta TPS pääsi sekin välillä hyökkäämään. Lasse Ikonen yllätti Eetu Huuhtasen kaukaa lähes 30 metristä lähteneellä komealla laukauksella.
TPS joutui pelaamaan vajaalla, kun kreikkalaiskärki Theodoros Tsirigotisia paikattiin kentän laidalla. Pakka valui liian alas ja Inter rankaisi. Loic Essomban keskitys löysi takatolpalta Jasse Tuomisen, jonka Karkulowski jätti vaille vartiointia. Tuominen puski pallon maaliin ja tilanne oli 2-1. Tsirigotis ei enää palannut kentälle, vaan tilalle juoksi Luke Ivanovic.
TPS sai toisella puoliajalla tunnin pelin jälkeen juonesta kiinni ja pelin hallinta siirtyi vieraille. Tilanteitakin syntyi. Zaal tuuppasi pallon avopaikasta ohi ja Ivanovic ampui yläkierteisen vapaapotkun niukasti ohi.
Lopun hallinta ei auttanut, vaan Inter vei pelin. Se oli etenkin avauspuolikkaalla selvästi parempi. TPS ei lähtenyt aggressiiviseen prässiin, vaan yritti pitää paketin niin sanotusti kasassa. Ongelma oli se, etteivät vieraat saaneet riistoja, joista peliä olisi pystynyt kääntämään hyökkäyssuuntaan.
Interin syömähampaita olivat laitalinkit Jephta ja Essomba, joiden keskityksistä maalit syntyivät. Essomba oli Eetu Turkille aivan liian liukas ja laitapakin iltapäivästä tuli hikinen. Karkulowskilla oli yhtä vaikeaa oikealla laidalla Jephtan kanssa. Karkulowski todisti Interin voittomaalia läheltä ja lahjoitti pallon Jephtalle avausosumassa. Maalit olivat kopiota toisistaan. Hyvä keskitys ja takatolpalta pusku verkkoon.
Interin rivit kestivät helposti TPS:n loppurynnistyksen kapteeni Hämäläisen johdolla.
Inter voitti ansaitusti, sen verran parempi se oli. TPS paransi toisella jaksolla mutta se sai lopulta vain yhden laukauksen kohti maalia. Se olikin sitä komeampi kuti, Ikosen maalilaukaus,
TPS:n parhaimmistoa olivat vikkelät Elmer Vauhkonen ja Könkkölä. Vastaiskuvoima oli heidän varassaan. Tsirigotisin loukkaantuminen on paha takaisku. Kreikkalainen nilkutti tauolta keppien varassa nilkka jääpusiin peittämänä. Tilalle tullut Ivanovic tosin pelasi ihan kelpo pelin. Keskikentän Timo Zaal on pelannut hyvän alkukauden mutta derbyssä hän oli pahasti eksyksissä.
Summa summarum: hieno tapahtuma. Milloin on seuraava derby?
Inter: Inter (4–3–3): Eetu Huuhtanen; Jussi Niska (73. Seth Saarinen), Juuso Hämäläinen, Luka Kuittinen, Albin Granlund; Jasse Tuominen (60. Janne-Pekka Laine), Prosper Ahiabu, Johannes Yli-Kokko (73. Julius Tauriainen); Clinton Jephta, Alie Conteh (68. Jean Botué), Loic Essomba (68. Vincent Ulundu).
TPS (4–4–2): Elmo Henriksson; Eetu Turkki, Atte Sihvonen, Matej Hradecký, Tobias Karkulowski (80. Miika Kauppila); Lasse Ikonen (89. Samuel Junior Anini), Timo Zaal, Marius Könkkölä; Elmer Vauhkonen, Theodoros Tsirigotis (42. Luke Ivanovic), Albijon Muzaci.
Erotuomari: Mohammad Al-Emara.
Varoitukset: Hämäläinen, Saarinen Huuhtanen, Vuorjoki, Inter. Piñol, Hradecký ja Turkki, TPS.
Lasse Virtanen















