Isännöintiliitto: Lasikaiteiden turvallisuus selvitettävä – tarkastajalla tulee olla oikea pätevyys

Pääkaupunkiseudun rakennusvalvonnat suosittelevat taloyhtiöitä tarkistamaan parvekkeiden lasikaiteet. Isännöintiliitto pitää turvallisuuden kannalta erittäin tärkeänä, että taloyhtiöt ryhtyvät toimeen, mutta muistuttaa samalla varmistamaan tarkastajan pätevyyden.

Pääkaupunkiseudun rakennusvalvonnat ovat 3. heinäkuuta antaneet suosituksen, jonka mukaan taloyhtiöiden tulee tarkistaa parvekkeiden lasikaiteet. Vantaalla 19. kesäkuuta sattunut parvekeonnettomuus ja vuonna 2023 tapahtunut Vantaan parvekeonnettomuus ovat nostaneet esiin kysymyksen lasirakenteisten parvekekaiteiden turvallisuudesta.

– Parvekekaiteet ovat olleet hieman sokeapiste, jossa ongelmat ovat jääneet piiloon ja nyt traagisella tavalla ilmenneet näiden parveketurmien myötä, sanoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija Sara Rintamo tiedotteessa.

– Nyt on tärkeää muistaa kaksi asiaa: mahdolliset riskirakenteet on selvitettävä, mutta samalla taloyhtiöiden on pidettävä pää kylmänä. Aiheen ollessa ajankohtainen, taloyhtiöille voidaan yrittää myydä myös tarpeettomia testejä, tai tarkastajalla ei välttämättä ole tarvittavaa osaamista parvekekaiteiden turvallisuuden arviointiin. Kumpikaan ei lopulta lisää turvallisuutta, Rintamo sanoo.

Rakennusvalvontojen ohjeen mukaan erityistä huomiota kannattaa kiinnittää lasikaiteisiin, joissa lasi on tuettu vain kahdelta sivulta, yleensä ylhäältä ja alhaalta, lasilevyn yhteispaksuus on alle 9 millimetriä ja lasi ei ole karkaistua.

– Rakennusvalvontojen ohjeissa on listattuna tyypillisiä kohteita, mitkä voivat altistaa riskirakenteelle. Tähän listaan taloyhtiöiden on syytä tutustua. Jos taloyhtiössä on tällaiset parvekkeet, taloyhtiön kannattaa tiedottaa asukkailleen mahdollisesta riskirakenteesta ja turvallisuusriskistä sekä tutkituttaa parvekkeet, Rintamo lisää.

Isännöintiliitto pitää tärkeänä, että taloyhtiöt ottavat suosituksen vakavasti ja ryhtyvät selvittämään, koskeeko mahdollinen riski niiden rakennuksia.

– Rakennuksen omistajalla on velvollisuus huolehtia rakennuksen turvallisuudesta, muistuttaa Rintamo.

– Mikäli on tarpeen, taloyhtiö voi määrätä parvekkeet käyttökieltoon. Käyttökielto ei kuitenkaan voi olla vuosia kestävä pysyvä ratkaisu vaan taloyhtiön tulee ryhtyä tilanteen vaatimiin tarkastus- ja korjaustoimiin kohtuullisessa ajassa, jotta parvekkeet saadaan asukkaiden käyttöön jälleen turvallisesti, lisää Rintamo.

Rakennusvalvontojen ohjeessa muistutetaan, että jos taloyhtiö päätyy kieltämään parvekkeiden käytön, on varmistettava, että mahdollisessa hätätilanteessa varapoistumiseen tarkoitetut parvekkeet ovat käytettävissä pelastautumiseen tai että pelastautuminen on järjestetty muulla tavoin.

– Taloyhtiön tulee varmistaa, ettei parvekkeiden käyttökielto heikennä pelastusturvallisuutta. Mahdollisen tulipalon sattuessa hätäpoistumisteiden on oltava edelleen käytettävissä, Rintamo muistuttaa.

Tarkastajalta vaaditaan erityistä osaamista

Rakennusvalvontojen ohjeen mukaan tarkastamiseen liittyvät yksityiskohtaiset kysymykset, kuten mitä tarkastetaan, miten tarkastetaan ja mitkä ovat hyväksymiskriteerit, vaativat lasi- ja metallirakenteisiin perehtyneen asiantuntijan arviota. Tekijällä tulee olla riittävä osaaminen lasirakenteiden ja alumiini- tai teräsrakenteiden suunnittelusta, mitoituksesta, asennuksesta ja turvallisuusvaatimuksista. Tarvittaessa tarkastuksessa voidaan käyttää sekä rakennesuunnittelun että käytännön asennustyön asiantuntemusta.

– Tässä ei riitä, että joku käy katsomassa parvekkeita ja toteaa ne päällisin puolin hyväkuntoisiksi. Taloyhtiön pitää varmistaa, että tarkastajalla on juuri tällaisten rakenteiden arviointiin tarvittava osaaminen ja referenssi, Rintamo sanoo.

– Rakennusvalvontojen ohje selventää kuka on pätevä arvioimaan lasikaiteiden turvallisuutta. Tämä auttaa merkittävästi taloyhtiöitä valitsemaan päteviä tarkastajia, lisää Rintamo.

Isännöintiliitto muistuttaa, että tarkastuksiin ja korjaustoimiin ei pidä ryhtyä hätiköiden.

– On vaarana, että mennään ojasta allikkoon. Pahimmassa tapauksessa voidaan tehdä testejä, jotka eivät yksinään riitä takaamaan turvallisuutta, ja jotka antavat väärän kuvan tilanteesta. Toinen ääripää on sitten se, että taloyhtiö ei ryhdy mihinkään toimiin, vaikka kohteessa olisi riskirakenne, summaa Rintamo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen

Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.

Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa

Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11. lokakuuta. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Manifestissa erikoisilta Tommi Kitin kunniaksi

Unna Kitti.

Lauantaina 26. syyskuuta Monitaidefestivaali Manifestissa koetaan ilta yhden merkittävimmän suomalaiskoreografin, Tommi Kitin , parissa. Kulttuuritehdas Manillassa nähdään Kitin koreografia Spiraali , jossa esiintyvät tanssijat Mikko Makkonen ja Unna Kitti sekä muusikot Sampo Lassila ja Ville Hukkinen .

Turku järjestää asukastilaisuuden osana Korpilahdenpuiston suunnittelua

Vähäheikkiläntien varrella sijaitsevan Korpilahdenpuiston kehittämisen suunnittelu on aloitettu. Alue sijaitsee Europan 18 -suunnittelukilpailualueella. Kilpailun voittajatyö toimii suunnittelun pohjana. Alueen asukkailta toivotaan näkemyksiä kehitystyön avuksi.

Pernon telakka juhlii viisikymppisiään

Turun telakka maaliskuussa 1976.

Turun telakka täyttää tänään 50 vuotta. Pernossa vuonna 1974 käynnistynyt rakennushanke oli aikansa merkittävimpiä teollisuusinvestointeja Suomessa, ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki uuden telakan käyttöön 22. syyskuuta 1976. Telakka rakennettiin vastaamaan nopeasti kasvaneen laivanrakennuksen tarpeisiin ja mahdollistamaan entistä suurempien alusten rakentaminen.

Raision Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat valittu

Osa Erika Kallasmaan teoksesta.

Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu Raisioon rakennettavan uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.

Elokuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten

Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi elokuussa laskuun heinäkuuhun verrattuna, mutta vuoden takaisesta tilanteesta se on yhä heikompi. Alueen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 900 vähemmän kuin heinäkuussa, mutta 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,4 prosenttia. Se on edelleen pienempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta noussut 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lomautettujen määrä on sen sijaan hieman laskenut.

Turkulainen ohjelmistoyritys voitti Vuoden joukkoliikenneteko 2026 -palkinnon

Jaakko Rintamäki Fintrafficista (vas.) sekä Jouni Pohjola ja Petri Konkka (Weasel Softwarelta). Takana vasemmalta HSL:n toimitusjohtaja Vesa Silfver ja Kotkan kaupungin joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen joukkoliikenneteon valintaraadista sekä Kari Ström ja Johanna Wallin eli Suomen Paikallisliikenneliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja.

Fintrafficille rakennettu Koontipalvelu on valittu Vuoden joukkoliikenneteoksi 2026. Palvelun teknisestä toteutuksesta on vastannut turkulainen ohjelmistoyritys Weasel Software. Koontipalvelu kokoaa aiemmin satoihin eri rajapintoihin hajallaan ollutta joukkoliikennetietoa yhteen ja tekee siitä helpommin hyödynnettävää esimerkiksi reittioppaissa, matkustajainformaatiossa ja uusissa liikkumisen palveluissa.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa

Kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi.

Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta kello 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.

Wiklundin Prisma valmistuu lokakuun alkuun

Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1. lokakuuta. Wiklundin uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin kymmenen miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen.

Kuluttajat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne vahvistunut

Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.