Rakennusalan yrittäjä Juho Koskela luottaa paikallisiin tekijöihin
TurkulainenJuho Koskela oli aikaisemmin isänsä perustamassa rakennusalan perheyrityksessä töissä. Isän jäätyä eläkkeelle Koskela päätti perustaa kokonaan oman kivitalorakentamiseen erikoistuneen firman Rakennus Juhta Oy:n vuonna 2016.
– Halusin perustaa ihan oman yrityksen, mutta minulla oli toki ammattitaito, kokemus ja verkostotkin valmiina. Olemme rakentaneet Turun seudun lisäksi paljon myös pääkaupunkiseudulla, jossa kivirakentaminen on suosittua, Koskela kertoo.
Koskela on kiitollinen, että rakennusalan nykyisistä haasteista huolimatta hänellä on tilauskirja hyvällä mallilla, ja hän pystyy työllistämään kahdeksan henkeä.
– Onhan tässä käyty monta kriisiä läpi, kuten minun yritysvuosinani ihan ensimmäisenä korona. Mutta meillä oli siihen aikaan onneksi meneillään mittava peruskorjaus Kurjenlinnassa, joka palkittiin vuoden kestävänä kivitalohankkeena.
Koskela kertoo, että koronan jälkeisen kovan rakennuspiikin aikana oli paljon työtä rakennusalalla. Mutta sen jälkeen korko- ja energiakriisit ovat hiljentäneet rakennusalaa.
– Tässä on ollut myös hyvää tuuria mukana, sillä useammankin kriisin keskellä olemme saaneet projektit tilaukseen ennen pahinta tilannetta. Meillä on myös riittänyt yksityisasiakkaita, koska puskaradion kautta meitä on suositeltu.
Koskelan mielestä alalla on tärkeää panostaa rehelliseen työhön ja työllistää paikallisia ihmisiä, jos kilpailutuksella paikallinen firma vain pääsee läpi.
– Myös kuluttajan on hyvä katsoa mitä ostaa, sillä periaatteessa kuka tahansa voisi perustaa rakennusalan firman, mutta laatu ei ole välttämättä hyvää. Ja joskus halpa voi tulla kalliimmaksi.
Koskela uskoo, että rakennusalaa elvyttäisi se, jos korkovähennysoikeus palautettaisiin takaisin. Ostovoimaa alalla syövät Koskelan mukaan korkeat korot, ja kun ihmiset joutuvat maksamaan sen 25,5 prosenttia arvonlisäveroa.
– Olisi hyvä palauttaa asuntolainan korkovähennysoikeus. Ymmärrän, että korkovähennys on kallis valtiolle, mutta se ruokkisi kulutusta ja elvyttäisi taloutta, jos korkoraha saataisiinkin mieluummin kiertämään. Mutta rahan ostovoima heikkenee voimakkaasti Suomessa.
Usein todetaankin, että jos rakennusalalla menee hyvin, niin muillakin menee hyvin. Rakennusteollisuuden selvityksen (2021) mukaan joka viides työllisistä saa toimeentulonsa kiinteistö- ja rakentamisalalta tai siihen liittyvistä palveluista. Rakentamisen osuus on 15 prosenttia bruttokansantuotteestamme ja 60 prosenttia investoinneista.
– On tehty laskelma, että yksi rakennusmies työllistää kymmenen muuta henkilöä välillisesti. Se vaikuttaa niin moneen muuhun alaan, jotka saavat työtä ja elannon alihankintayrityksinä tai muina palveluina, Koskela sanoo.
Marianne Rovio












