Otteluanalyysi: Tulosta tulee, tyylistä viis

Tommi Pikkarainen ja Solomon Duah. Tommi Pikkarainen ja Solomon Duah. Kuva: Lasse Virtanen

Voitto huonollakin peliesityksellä. Sellaisista on mestaruudet ja nousujuhlat tehty. Voitto ja pisteet on kaivettava, vaikka peli ei parhaalla mahdollisella tavalla kulkisikaan. Juuri niin teki TPS, joka nousi Kupittaalla tappioasemasta 2-1-voittoon TPV:stä ja samalla miesten jalkapalloilun Ykkösen kärkeen.

Nousujuna on edelleen raiteillaan. Peli ei ollut kylläkään sitä, mitä kotiyleisö odotti, mutta alkukausi on silti ollut tuloksellisesti parempi kuin mihin on totuttu. Tästä on hyvä jatkaa.

Maalit: 37. Aldayr Hernandez, oma maali 0-1, 42. Eliecer Espinosa (Albijon Muzaci) 1-1, 70. Solomon Duah 2-1.

Yleisöä: 1 869.

Kentän kunkku: Sekavahkossa pelissä ei ollut kunkkuja, mutta papukaijamerkin saa Solomon Duah, joka viimeisteli voittomaalin. Se oli tärkeä maali.

Matsin surkeinta: TPV:n maali oli TPS-puolustuksen täyttä koomailua. Maalivahti Anton Lepola lähti vastaan pystysyöttöä ja olisi saanut pallon, mutta toppari Aldayr Hernandez ehti ensin ja purki tilanteen huonosti suoraan TPV:n Arjan Goljahanpoorille, joka puski kohti tyhjää maalia. Hernandez sai vielä kosketuksen palloon, joka kuitenkin painui Lepolan ulottumattomiin TPS-verkkoon. Huonosti pelattu tilanne, jossa kommunikaatio petti. Joko sitä ei ollut tai pelaajat eivät ymmärtäneet tosiaan.

Tuhlaajapoika: Tilanteita oli vähän, eivätkä nekään olleet kovin hyviä, joten titteli jää jakamatta.

Illan erikoisuus: TPV-vahti Tuomas Karjanlahti tarjoili ottelun alussa melkoista komediaa. Paria karmivaa avausharhasyöttöä seurasi tukku hutipotkuja ja puolihuteja. Suurin jännitysmomentti aluksi olikin osuuko Karjanlahti palloon vai ei ja millä tavalla. Pelin myöhäisemmisä vaiheissa Karjanlahti kuitenkin osoitti, että pelaaminen jalalla onnistuu aivan hyvin. Alku meni ehkä hermoilun ja jännityksen piikkiin.

Kuka pääsi helpoimmalla?: Ei ainakaan valmentaja Tommi Pikkarainen, joka hämmästeli esityksen tahmeutta. Luonnehdinta pelaamisesta kumisaappaat jalassa on kuvaava. Kulmikasta, kömpelöä ja hidasta. Analysoitavaa jäi paljon ja työ jatkunee klippejä katselemalla, vaikka peli on ohi.

Mitä sanottiin?:

Solomon Duah, TPS: Eka maali Tepsin paidassa virallisessa ottelussa. Se on siistiä. Ehkä vähän jännitti eka kotipeli alussa. Kun toisen puoliajan alussa lähti rullaamaan, niin se oli sitä, mitä halutaankin. Mestoja oli aika paljon.

Tommi Pikkarainen, TPS: Ensimmäinen puoliaika oli kauhea, se oli tosi heikko. Ensisijaisesti täytyy miettiä omaa vastuuta. Ei saatu oikein mitään osa-aluetta toimimaan. Puolustettiin isoa aluetta oudosti ja hyökkäyspelaaminen meni ihan kummalliseksi nyhjäämiseksi ja pallojen menetykseksi. Ei siinä oikein ollut mitään elementtejä, joita aikaisemmin on ollut. En oikein tajua miksei. Toisella parannettiin merkittävästi hyökkäyspelaamista. Ei se ollut superhyvää, mutta oli siinä ainakin aihioita. En ole tyytyväinen peliin, mutta saatiin tulos. Tulemme parantamaan todella paljon. Oli niin kuin olisi ollut kumisaappaita jalassa. Tauolla taisi päästä rumakin sana.

Anssi Ylinen, TPV: Ekalla jaksolla oltiin hyvin pelissä mukana. Meillä ei ollut mitään hätää. Tasainen jakso. Tokalla jaksolla ei aloitettu niin hyvin. Ei pystytty pitämään rutiinitasoa riittävänä. Olen älyttömän tyytyväinen pelaajiin.

Analyysi: TPS avasi Ykkösen kotipelinsä koruttomasti ja karulla tavalla. Hyvää oli voitto ja kolme pistettä, huonoa tapa, jolla se tuli. Avauspuolisko ei ollut Ykkösen tasoista peliä ollenkaan. Eikä sitä voi kutsua edes koheltamiseksi, koska vauhtia ei ollut niin paljon, että määritelmä täyttyisi. Idea oli kateissa puolin ja toisin ja ideattomuutta täydensivät virheet, harhasyötöt ja huono harkinta. Maaleja tehtiin kumminkin, yksi kumpaankin päähän, vaikka TPS teki molemmat maalit. Jakso oli joka tapauksessa tasainen.

Toisella jaksolla TPS paransi merkittävästi. Syöttöihin alkoi tulla rytmiä ja järkeä. Joakim Latonen juoksi tauolta kentälle ja oli yksi syy kohentuneeseen esitykseen. Turhien menetysten määrä putosi ja maalitilanteitakin alkoi syntyä. Voittomaali syntyi, kun Latonen ampui tarkan kudin tolppaan. Duah seurasi tilanteen hyvin ja runttasi paluupallon verkkoon.

Kysymysmerkkejä jäi paljon. Puolustuksessa on kommunikaatio-ongelmia, pelinrakentelu ontui. Mutta oli hyvääkin. Kärkipäässä on terävyyttä. Eliecer Espinosa teki maalin ja näytti muutoinkin, että käyttöä varmasti on. Mika Ääritalo on edelleen ruudikas ja terävä. Duahin nopeutta tarvitaan myös. Keskikentän ankkurimies Alim Moundi jätti itsestään kelpo kuvan.

Pelikiellossa ollutta Rasmus Holmaa tuurasi topparina Sami Rähmönen, Jonni Peräaho luuti laitapakkina. Rosterissa on leveyttä, penkiltä on juoksuttaa miestä, jotka pystyvät kääntämään pelin suunnan. Latonen oli sellainen pelaaja ja Jani Virtanen on myös sellainen pelaaja. Oskari Jakonen ei vielä saanut peliaikaa ja vuoroaan odottavat myös Hradeckyn veljekset Tomas ja Matej.

Nousijajoukkue TPV jätti kelpo kuvan itsestään. Maalinteko on ollut tervaa toistaiseksi, mutta pelillisesti se ei jäänyt jyrän alle.

TPS: Anton Lepola; Tatu Varmanen (77. Jessy Lando), Aldayr Hernandez, Sami Rähmönen, Jonni Peräaho; Solomon Duah, Mika Mäkitalo (67. Jani Virtanen), Alim Moundi, Albijon Muzaci (46. Joakim Latonen); Mika Ääritalo, Eliecer Espinosa.

TPV: Tuomas Karjanlahti; Giorgi Ositashvili, Juho Mattila, Ardian Kovaqi, Mauno Siren; Tommi Smeets, Riku Oras (79. Tomi Ylinen), Paavo Näykki (74. Eetu Räisänen); Arjan Goljahanpoor, Eetu Kolu, Eino-Veikko Ek (65. Jesse Oksanen).

Erotuomari: Toni Pohjoismäki.

Varoitukset: Moundi, TPS. Mattila, TPV.

Lasse Virtanen

Tutkimus: Saunominen voi hyödyttää myös immuunipuolustusta

Uuden suomalaistutkimuksen mukaan saunominen vapauttaa verenkiertoon valkosoluja, jotka ovat keskeisiä elimistön puolustautumisessa erilaisia taudinaiheuttajia ja sairauksia vastaan.

Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä

Saako purra?

Kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä nähdään 18. huhtikuuta kello 19 kantaesitys Saako purra? Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä ja suomalaista identiteettiä nukketeatterin keinoin.

Iäkästä naista etsitään Naantalissa

89-vuotias nainen poistui sunnuntaina illalla noin kello 21 kotoaan Naantalin keskustasta. Nainen on fyysisesti hyväkuntoinen, mutta ei välttämättä löydä takaisin kotiin.

Hannes-myrskyn kaatamien puiden korjuu edennyt odotettua hitaammin

Hannes-myrskyn kaatamia puita Etelä-Pohjanmaalla.

Hannes-myrskyn aiheuttamien metsätuhojen määrä on varmentunut viime kuukausina. Myrskytuhojen pinta-ala on kasvanut jo noin 50 000 hehtaariin. Myrskyssä kaatui puuta vähintään noin 3,2 miljoonaa kuutiometriä.

Kaarina-salissa nautitaan flamencomusiikista

Joonas Widenius, David Sorroche ja Ricardo Padilla esiintyvät flamenco-illassa.

Kaarina-saliin saadaan perjantaina 17. huhtikuuta kansainvälisiä vieraita, kun esiintymään saapuu granadalainen flamencolaulaja David Sorroche . Sorroche esiintyy yhdessä kitaristi Joonas Wideniuksen sekä perkussionisti Ricardo Padillan kanssa.

Hallitus laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta kuluttajille

Hallitus on 1. huhtikuuta antanut eduskunnalle esityksen, joka laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta. Uusi esitys antaisi ulosmyyntioikeuden kaikille kotimaisille alkoholin pientuottajille kuten panimoille, tilaviinin tuottajille ja tislaamoille.

Ketä tai mitä kohtaan empatiaa lopulta tunnetaan?

Maija Tammen näyttelyssä pohditaan empatian kysymyksiä eläinhahmojen johdolla. Yksityiskohta teoksesta Hulda & Lilli (2023).

Maija Tammen näyttely Hulda, Lilli ja torakka on esillä Ars Novassa 17.4.–13.9.

Naantalissa paloi irtaimistoa varastorakennuksessa

Naantalissa paloi irtaimistoa vajaan 3 000 neliön kokoisessa varastorakennuksessa sunnuntaina aamupäivällä. Palo sammutettiin eikä tilanteesta aiheutunut henkilövahinkoja.

Miksi kompostointi kannattaa?

Lounais-Suomen Jätehuolto on järjestänyt kompostointi-iltoja jo kolmen vuoden ajan.

Miksi kompostointi kannattaa? Miten valita itselleen sopiva kompostori? Mitä kompostoriin voi laittaa? Miten kompostorin saa toimimaan? Näihin kysymyksiin vastataan Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) järjestämissä maksuttomissa kompostointi-illoissa. Illan jälkeen on mahdollisuus loistaa jätehuoltoviranomaisen järjestämässä kompostointitarkastuksessa, jos sellainen omalle kohdalle osuukin.

Maakoodilliset mikrosirut käyttöön vaiheittain koirilla, kissoilla ja freteillä

EU-lainsäädännön muutokset asettavat uusia vaatimuksia koirien, kissojen ja frettien tunnistimille ja tunnistamiselle. Muutokset astuvat voimaan vaiheittain vuodesta 2028 alkaen.

Takakonttikirppis uuteen ennätykseen

Takakonttikirppiksellä riitti vilskettä.

Metsämäen raviradalla tempaistiin pitkäperjantaina 3. huhtikuuta. Ilmaiset perheravit monine lasten tapahtumineen ja Littoisten lions-klubin järjestämä takakonttikirppis keräsivät peräti 9 236 kävijää paikalle. Aikaisempi ennätys ylitettiin yli tuhannella.

Maneerat Sae-Jueng sai opit ravintolaruokaan kotoa

Maneerat Sae-Juengin (vas.) omistaman Ravintola Maneeratin arjessa sisko Jasmine Törmänen ja äiti Suphaphan Törmänen ovat aktiivisesti mukana.

Thaimaalaisen ruoan ystäviä on hemmoteltu Käsityöläiskadulla jo toistakymmentä vuotta. Ravintola Maneerat on paikka, jonka kanta-asiakasjoukosta on muodostunut laaja ja monipuolinen. Pienessä ravintolassa käy parhaimmillaan melkoinen vilske.

Loton potti kohoaa kahteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi lauantaina jaossa on kahden miljoonan euron potti.

Lisää rehellisyyttä raitiotiestä

mitä enemmän raitiotietä suunnittelee, sen korkeammaksi kustannukset kasvavat, arvioi kirjoittaja.

Arvoisa lukija, pyydän anteeksi. Paitani sai juuri uutta väriä ja kuviota, sillä niin lahjakkaasti hörppäsin teevedet väärän kurkkuuni Turun Raitiotien toimitusjohtajan mielipidettä lukiessani ( Aamuset 19.3.)

Sukelluslaivalla maapallon ympäri

Idea kirjan toteuttamisesta esitykseksi virisi pitkän linjan nukketeatteritaiteilijoiden Merja Pöyhösen ja Timo Väntsin kesken.

Tehdas Teatterissa saa perjantaina 17. huhtikuuta kello 18 ensi-iltansa nukketeatteritulkinta Jules Vernen klassikkoromaanista Sukelluslaivalla maapallon ympäri . Tieteiskirjallisuuden pioneerin romaani ilmestyi vuonna 1869 – aikana, jolloin sukelluslaivaa ei oltu vielä edes keksitty.

Rengaspaineiden tarkistaminen unohtuu yllättävän usein

Kevään renkaidenvaihtosesonki on vilkasta aikaa autoilijoille. Samalla se on hetki, jolloin monet tärkeät, mutta arkiset turvallisuustoimet jäävät helposti tekemättä. Renkaiden kunto ja oikea käyttö vaikuttavat suoraan ajoturvallisuuteen, ja monet vahingot olisivat vältettävissä pienellä huolellisuudella, POP Vakuutuksen korvauspalvelusta muistutetaan.

Itäharjun Ajot jälleen toukokuussa

Itäharjun Ajot järjestetään helatorstaina.

Itäharjulla päästään jälleen nauttimaan moottorien jylinästä, kun Itäharjun Ajot 2026 näytösajotapahtuma järjestetään helatorstaina 14. toukokuuta. Tapahtuma kokoaa yhteen ajoneuvoharrastajat, perheet ja uteliaat katsojat viettämään keväistä päivää ainutlaatuisessa tunnelmassa.

Kirjojen lainaamisen suosio jatkaa kasvuaan

Painettujen kirjojen lainaus jatkoi viime vuonna kasvuaan. Ennätyksiä tehtiin jälleen sekä lasten kirjallisuuden että muunkielisen kirjallisuuden lainauksessa. Lainaajien, kirjastokäyntien ja tapahtumien määrät pysyivät tasaisina.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.

Kymmenvuotias Hertta Karvonen debytoi Metsämäen perheraveissa

Hertta Karvonen ja Matilda Korpi.

Metsämäen raviradalla järjestetetään pitkäperjantaina ilmaiset perheravit. Päivän aikana nähdään myös monelle nuorelle ohjastajalle ensimmäisiä kilpailuja. Yksi heistä on pian kymmenen vuotta täyttävä Hertta Karvonen .

Turku-Rastit täyttää 50 vuotta

Turun seudun suunnistuksen kulmakivi, Turku-Rastit, täyttää tänä vuonna 50 vuotta. 1970-luvun alussa käynnistynyt kuntosuunnistustoiminta on kasvanut vuosikymmenten aikana yhdeksi alueen suosituimmista liikuntamuodoista. Juhlavuoden kunniaksi on luvassa juhlarasteja, joissa pääsee testaamaan suunnistusmaastoja 1970-luvun karttojen kera. Turku-Rastien kausi alkaa keskiviikkona 1. huhtikuuta Impivaarassa.

Jaramillo ja Roquet eivät esiinny Loimun paidassa karsinnoissa

Samuel Jaramillo ja Max Roquet eivät jääneet odottelemaan liigakarsintojen alkua.

Runkosarjan viimeisen sijan kautta lentopallon Mestaruusliigan karsintoihin joutuvan Raision Loimun kaksi ulkomaalaispelaajaa, kolumbialaispassari Samuel Jaramillo ja jenkkiyleispelaaja Max Roquet , eivät halunneet jäädä viikoiksi odottamaan kauden jatkumista, vaan pelaajat pyysivät seuralta lupaa lähteä kotiin heti runkosarjan jälkeen. Loimu ei halunnut pitää ulkomaalaisia ammattilaisia tahtonsa vastaisesti viikkoja odottamassa karsintapelejä, vaan suostui pelaajien toiveisiin.

Turku Tuomiopäivän karsinnat käynnistyivät

Turku Tuomiopäivän loppukilpailuun karsitaan osallistujia.

Turku Tuomiopäivän karsinnat käynnistyvät maanantaina ja ovat käynnissä 12. huhtikuuta asti. Turku Tuomiopäivä on Suomen suurin CrossFit-lisensoitu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa – mutta ensimmäistä kertaa uudessa lokaatiossa Rajupaja Areenalla.