Veroilmoituksen täydennysten pitää olla perillä määräpäivänä

Lakanamallinen, taiteltava esitäytetty veroilmoitus jää tänä vuonna historiaan. Suomalaiset saavat huhtikuun aikana tarkistettavaksi lakanamallisen esitäytetyn veroilmoituksen sijaan ensimmäistä kertaa A4-tulosteen verotustiedoista.

Jos tulosteen tiedot ovat oikein, ei saajan tarvitse tehdä mitään. Verohallinnon suositus on, että tietoja täydennetään OmaVero-palvelussa. Jos veroilmoitusta täydentää paperilla, on täydennykset tehtävä aiemmista vuosista poiketen erillisillä lomakkeilla. Postitse saatua esitäytettyä veroilmoitusta ei voi palauttaa. Lomakkeiden pitää olla Verohallinnossa perillä määräpäivänä, joten postin kulkuun kannattaa varata aikaa.

Viime vuonna esitäytettyä veroilmoitusta täydensi 1,45 miljoonaa suomalaista, heistä 60 prosenttia toimi verkossa.

– Esitäytetty veroilmoitus ja sen palautuskuori on lähtenyt aiemmin 5,4 miljoonalle suomalaiselle. Viime vuonna vain 600 000 heistä täydensi veroilmoitusta paperilla ja käytti palautuskuorta. Nyt emme lähetä enää esitäytetyn veroilmoituksen mukana kirjekuoria, koska suurimmalla osalla ei ole kuorelle tarvetta. Paperilla veroilmoituksensa palauttava saa edelleen palautuskuoren pyytämällä, ylitarkastaja Hilkka Pelander Verohallinnosta kertoo.

Tänä vuonna on ensimmäistä kertaa mahdollista, että veroilmoitukseen täydennyksiä tekevä voi valtuuttaa läheisensä hoitamaan täydennykset OmaVerossa. Valtuutuksen voi tehdä osoitteessa Suomi.fi/valtuudet.

Verohallinto muistuttaa, että saman tiedon voi ilmoittaa vain kerran: jos täydennät tietoja paperilla, älä enää täydennä tietoja OmaVerossa.

Tarkista esitäytetyltä veroilmoitukselta, mitä lomakkeita tarvitset. Esitäytetyllä veroilmoituksella näkyy verotuksen perusteena olevat tiedot. Jokaisen esitäytetyn kohdan vieressä on kerrottu, millä lomakkeella kyseisiä tietoja voi täydentää. Älä tee täydennyksiä saamaasi tulosteeseen, vaan käytä erillisiä lomakkeita. Matkakuluille ja kotitalousvähennykselle on omat lomakkeensa.

Älä käytä vanhojen verovuosien lomakkeita, koska lomakkeet on uudistettu marraskuussa 2018. Asiakkaan palauttamat paperiset lomakkeet muutetaan Verohallinnossa sähköiseen muotoon. Myös tästä syystä on tärkeä käyttää oikean vuoden lomakkeita. Kaikille ilmoitettaville tiedoille on oma erillinen lomake.

Tulosta lomakkeet vero.fistä tai soita ja tilaa. Lomakkeet veroilmoituksen täydentämiseen voi tulostaa itse osoitteesta vero.fi/lomakkeet. Toinen vaihtoehto on tilata tarvittavat lomakkeet ja palautuskuori puhelimitse numerosta 029 497 030 (suomeksi) tai 029 497031 (ruotsiksi).

Täytä tiedot huolellisesti kenttien sisälle. Tiedot luetaan optisesti lomakkeen täyttökentistä, joten täytä tiedot huolellisesti kenttien sisälle. Merkitse nimi ja henkilötunnus lomakkeen jokaiselle sivulle. Merkitse lomakkeeseen myös verovuosi, jonka tietoja ilmoitat, tässä tapauksessa vuosi 2018. Älä niittaa lomakkeita yhteen.

Kuitteja tai tositteita ei tarvitse liittää mukaan. Kuitteja ei tarvitse lähettää Verohallintoon, mutta ne pitää säilyttää itsellä kuusi vuotta verovuoden päättymisen jälkeen. Verohallinto pyytää tarvittaessa kuitteja tarkistettavaksi.

Lomakkeen palautusosoite löytyy lomakkeen etusivulta. Jos lähetät lomakkeet postissa, käytä lomakkeen etusivulta löytyvää osoitetta. Lomakkeet voi jättää myös verotoimistoon mieluiten kirjekuoressa. Esitäytetyn veroilmoituksen mukana ei ole palautuskuorta. Tarvittaessa palautuskuoren saa verotoimistosta tai palvelunumerosta 029 497 030.

Varaa postin kulkuun aikaa, vältä myöhästymismaksu. Lomakkeiden pitää olla perillä Verohallinnossa viimeistään määräpäivänä. Määräpäivät ovat tänä vuonna 7. toukokuuta, 14. toukokuuta, tai 21. toukokuuta. Oma määräpäivä täydennyksille näkyy esitäytetyn veroilmoituksen etusivulta. Jos tietoja täydentää myöhässä, Verohallinto voi määrätä 50 euron myöhästymismaksun. Sähköisen ilmoittamisen etuna on, että OmaVerossa veroilmoitusta voi täydentää vielä viimeisenäkin palautuspäivänä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tutkimus: Saunominen voi hyödyttää myös immuunipuolustusta

Uuden suomalaistutkimuksen mukaan saunominen vapauttaa verenkiertoon valkosoluja, jotka ovat keskeisiä elimistön puolustautumisessa erilaisia taudinaiheuttajia ja sairauksia vastaan.

Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä

Saako purra?

Kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä nähdään 18. huhtikuuta kello 19 kantaesitys Saako purra? Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä ja suomalaista identiteettiä nukketeatterin keinoin.

Iäkästä naista etsitään Naantalissa

89-vuotias nainen poistui sunnuntaina illalla noin kello 21 kotoaan Naantalin keskustasta. Nainen on fyysisesti hyväkuntoinen, mutta ei välttämättä löydä takaisin kotiin.

Hannes-myrskyn kaatamien puiden korjuu edennyt odotettua hitaammin

Hannes-myrskyn kaatamia puita Etelä-Pohjanmaalla.

Hannes-myrskyn aiheuttamien metsätuhojen määrä on varmentunut viime kuukausina. Myrskytuhojen pinta-ala on kasvanut jo noin 50 000 hehtaariin. Myrskyssä kaatui puuta vähintään noin 3,2 miljoonaa kuutiometriä.

Kaarina-salissa nautitaan flamencomusiikista

Joonas Widenius, David Sorroche ja Ricardo Padilla esiintyvät flamenco-illassa.

Kaarina-saliin saadaan perjantaina 17. huhtikuuta kansainvälisiä vieraita, kun esiintymään saapuu granadalainen flamencolaulaja David Sorroche . Sorroche esiintyy yhdessä kitaristi Joonas Wideniuksen sekä perkussionisti Ricardo Padillan kanssa.

Hallitus laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta kuluttajille

Hallitus on 1. huhtikuuta antanut eduskunnalle esityksen, joka laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta. Uusi esitys antaisi ulosmyyntioikeuden kaikille kotimaisille alkoholin pientuottajille kuten panimoille, tilaviinin tuottajille ja tislaamoille.

Ketä tai mitä kohtaan empatiaa lopulta tunnetaan?

Maija Tammen näyttelyssä pohditaan empatian kysymyksiä eläinhahmojen johdolla. Yksityiskohta teoksesta Hulda & Lilli (2023).

Maija Tammen näyttely Hulda, Lilli ja torakka on esillä Ars Novassa 17.4.–13.9.

Naantalissa paloi irtaimistoa varastorakennuksessa

Naantalissa paloi irtaimistoa vajaan 3 000 neliön kokoisessa varastorakennuksessa sunnuntaina aamupäivällä. Palo sammutettiin eikä tilanteesta aiheutunut henkilövahinkoja.

Miksi kompostointi kannattaa?

Lounais-Suomen Jätehuolto on järjestänyt kompostointi-iltoja jo kolmen vuoden ajan.

Miksi kompostointi kannattaa? Miten valita itselleen sopiva kompostori? Mitä kompostoriin voi laittaa? Miten kompostorin saa toimimaan? Näihin kysymyksiin vastataan Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) järjestämissä maksuttomissa kompostointi-illoissa. Illan jälkeen on mahdollisuus loistaa jätehuoltoviranomaisen järjestämässä kompostointitarkastuksessa, jos sellainen omalle kohdalle osuukin.

Maakoodilliset mikrosirut käyttöön vaiheittain koirilla, kissoilla ja freteillä

EU-lainsäädännön muutokset asettavat uusia vaatimuksia koirien, kissojen ja frettien tunnistimille ja tunnistamiselle. Muutokset astuvat voimaan vaiheittain vuodesta 2028 alkaen.

Takakonttikirppis uuteen ennätykseen

Takakonttikirppiksellä riitti vilskettä.

Metsämäen raviradalla tempaistiin pitkäperjantaina 3. huhtikuuta. Ilmaiset perheravit monine lasten tapahtumineen ja Littoisten lions-klubin järjestämä takakonttikirppis keräsivät peräti 9 236 kävijää paikalle. Aikaisempi ennätys ylitettiin yli tuhannella.

Maneerat Sae-Jueng sai opit ravintolaruokaan kotoa

Maneerat Sae-Juengin (vas.) omistaman Ravintola Maneeratin arjessa sisko Jasmine Törmänen ja äiti Suphaphan Törmänen ovat aktiivisesti mukana.

Thaimaalaisen ruoan ystäviä on hemmoteltu Käsityöläiskadulla jo toistakymmentä vuotta. Ravintola Maneerat on paikka, jonka kanta-asiakasjoukosta on muodostunut laaja ja monipuolinen. Pienessä ravintolassa käy parhaimmillaan melkoinen vilske.

Loton potti kohoaa kahteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi lauantaina jaossa on kahden miljoonan euron potti.

Lisää rehellisyyttä raitiotiestä

mitä enemmän raitiotietä suunnittelee, sen korkeammaksi kustannukset kasvavat, arvioi kirjoittaja.

Arvoisa lukija, pyydän anteeksi. Paitani sai juuri uutta väriä ja kuviota, sillä niin lahjakkaasti hörppäsin teevedet väärän kurkkuuni Turun Raitiotien toimitusjohtajan mielipidettä lukiessani ( Aamuset 19.3.)

Sukelluslaivalla maapallon ympäri

Idea kirjan toteuttamisesta esitykseksi virisi pitkän linjan nukketeatteritaiteilijoiden Merja Pöyhösen ja Timo Väntsin kesken.

Tehdas Teatterissa saa perjantaina 17. huhtikuuta kello 18 ensi-iltansa nukketeatteritulkinta Jules Vernen klassikkoromaanista Sukelluslaivalla maapallon ympäri . Tieteiskirjallisuuden pioneerin romaani ilmestyi vuonna 1869 – aikana, jolloin sukelluslaivaa ei oltu vielä edes keksitty.

Rengaspaineiden tarkistaminen unohtuu yllättävän usein

Kevään renkaidenvaihtosesonki on vilkasta aikaa autoilijoille. Samalla se on hetki, jolloin monet tärkeät, mutta arkiset turvallisuustoimet jäävät helposti tekemättä. Renkaiden kunto ja oikea käyttö vaikuttavat suoraan ajoturvallisuuteen, ja monet vahingot olisivat vältettävissä pienellä huolellisuudella, POP Vakuutuksen korvauspalvelusta muistutetaan.

Itäharjun Ajot jälleen toukokuussa

Itäharjun Ajot järjestetään helatorstaina.

Itäharjulla päästään jälleen nauttimaan moottorien jylinästä, kun Itäharjun Ajot 2026 näytösajotapahtuma järjestetään helatorstaina 14. toukokuuta. Tapahtuma kokoaa yhteen ajoneuvoharrastajat, perheet ja uteliaat katsojat viettämään keväistä päivää ainutlaatuisessa tunnelmassa.

Kirjojen lainaamisen suosio jatkaa kasvuaan

Painettujen kirjojen lainaus jatkoi viime vuonna kasvuaan. Ennätyksiä tehtiin jälleen sekä lasten kirjallisuuden että muunkielisen kirjallisuuden lainauksessa. Lainaajien, kirjastokäyntien ja tapahtumien määrät pysyivät tasaisina.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.

Kymmenvuotias Hertta Karvonen debytoi Metsämäen perheraveissa

Hertta Karvonen ja Matilda Korpi.

Metsämäen raviradalla järjestetetään pitkäperjantaina ilmaiset perheravit. Päivän aikana nähdään myös monelle nuorelle ohjastajalle ensimmäisiä kilpailuja. Yksi heistä on pian kymmenen vuotta täyttävä Hertta Karvonen .

Turku-Rastit täyttää 50 vuotta

Turun seudun suunnistuksen kulmakivi, Turku-Rastit, täyttää tänä vuonna 50 vuotta. 1970-luvun alussa käynnistynyt kuntosuunnistustoiminta on kasvanut vuosikymmenten aikana yhdeksi alueen suosituimmista liikuntamuodoista. Juhlavuoden kunniaksi on luvassa juhlarasteja, joissa pääsee testaamaan suunnistusmaastoja 1970-luvun karttojen kera. Turku-Rastien kausi alkaa keskiviikkona 1. huhtikuuta Impivaarassa.

Jaramillo ja Roquet eivät esiinny Loimun paidassa karsinnoissa

Samuel Jaramillo ja Max Roquet eivät jääneet odottelemaan liigakarsintojen alkua.

Runkosarjan viimeisen sijan kautta lentopallon Mestaruusliigan karsintoihin joutuvan Raision Loimun kaksi ulkomaalaispelaajaa, kolumbialaispassari Samuel Jaramillo ja jenkkiyleispelaaja Max Roquet , eivät halunneet jäädä viikoiksi odottamaan kauden jatkumista, vaan pelaajat pyysivät seuralta lupaa lähteä kotiin heti runkosarjan jälkeen. Loimu ei halunnut pitää ulkomaalaisia ammattilaisia tahtonsa vastaisesti viikkoja odottamassa karsintapelejä, vaan suostui pelaajien toiveisiin.

Turku Tuomiopäivän karsinnat käynnistyivät

Turku Tuomiopäivän loppukilpailuun karsitaan osallistujia.

Turku Tuomiopäivän karsinnat käynnistyvät maanantaina ja ovat käynnissä 12. huhtikuuta asti. Turku Tuomiopäivä on Suomen suurin CrossFit-lisensoitu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa – mutta ensimmäistä kertaa uudessa lokaatiossa Rajupaja Areenalla.