Viimeinen kesä hurjien poikien kodissa
Alcatraz, Spandau, Bastilji... Maailmassa on lukuisia tunnettuja vankiloita, joihin liittyy lukuisia tarinoita. Vaikka Suomessakin on useita tunnettuja vankiloita, ei millään toisella suomalaisvankilalla ole yhtä myyttistä mainetta kuin 1853 valmistunut Kakola.
Kakolanmäen päällä kohoavan kivilinnan legendaariselle maineelle on monia syitä. Vaikka se nyt kohoaa kaupungin keskeisellä paikalla, aikanaan se rakennettiin kauas kaupungin ulkopuolelle. Mäelle, jonne kaupungin ei koskaan ajateltu ulottuvan. Se on jylhä ja näkyvä maamerkki, vankilan rakentamisessa käytetty graniitti on saanut oman kutsumanimen kakoliitti.
Kakolaan rakennettiin sekä auburnilainen ja philadelphialainen sellisiipi. Se toimi myös poikkeuksellisen pitkään vankilana.
Kakolalla on ollut suuri vaikutus myös populaarikulttuuriin. Se on esiintynyt kirjoissa, elokuvissa ja lauluissa. Vankilan tyhjennyttyä 2007 sitä on käytetty myös elokuvien kuvauspaikkana ja Kakolan tarinaa on nähty myös musikaalissa.
Suurin yksittäinen tekijä Kakolan maineelle on sen asukkaissa. Vankilan 150-vuotisen historian aikana monet Suomen vaarallisimmista vangeista lusivat kakoliitin suojissa. Ilman ”meriittejä” Kakolan ovi ei edes auennut. Kakola oli elinkautisvankien ja murhaajien koti.
Reijo Hammar, Juha Valjakkala, Matti ”Volvo” Markkanen, ”Jammu” Siltavuori, Kanaali-Koskinen... Lähes kaikki Suomen itsenäisyyden ajan vaarallisimmat vangit suorittivat ainakin osan tuomiostaan Kakolassa.
Kuten aina vankiloissa, vangit pitivät omasta hierarkiastaan tiukasti kiinni. Hurjien poikien kodissakin jotkut olivat hurjempia kuin toiset. Vangit mittelivät toisinaan varsin kekseliäästi, joskaan eivät kohteliaasti siitä, kuka oikeasti oli Kakolan vaarallisin vanki. Joidenkin vankien mukaan siviilissä tehdyt tapot olivat merkittävin kriteeri. Toiset taas arvottivat Kakolan seinien sisäpuolella tehtyjen murhien mukaan vankilan kuninkaan.
Koska Kakolassa tuomiotaan istui Suomen pahamaineisimmat vangit, myös pakoyritykset olivat arkipäivää. Monista kuuluisista paoista yksi tunnetuimmista oli 1980-luvun lopulla Reijo Hammarin pako. 2000-luvulla Hammar oli myös itse Kakolan kierroksella kertomassa omakohtaisesti, miten pako toteutettiin.
Hammarin pakokesänä, 1988, Kakolasta pääsi karkaamaan myös muita vankeja. Kakola saikin tuolloin lempinimen Pakola. Nimi jäi osin pysyväksi, vaikka Kakolan muurit sittemmin pitivätkin asukkaat paremmin muurien sisäpuolella.
Eikä kukaan Kakolasta paennut vanki jäänyt lopullisesti tavoittamattomiin, mikä on Kakolan pitkän historian huomioiden kertoo vankilan seinien tiiviydestä.
Kakola-kierroksia järjestetään tänä kesänä viimeistä kertaa.