Näin teet makoisaa tyrnihilloa

1 l tyrnimarjoja

0,5 dl vettä

3 dl hillosokeria

Laita kattilaan vesi sekä tyrnit ja kuumenna kunnes seos höyryää. Lisää hillosokeri vähitellen varovasti sekoittaen. Keitä 15 minuuttia.

Kuori vaahto pinnalta ja nosta kattila levyltä. Anna jäähtyä puolisen tuntua ja purkita kuumennettuihin purkkeihin.

Näin koirakaveri matkustaa turvallisesti autossa

Koira tarvitsee aina pannan, valjaat tai tunnisteen, jossa on omistajan yhteystiedot.

Maailman eläinten päivää vietetään 4. lokakuuta. Koiran turvallisuus on matkalla vähintään yhtä tärkeää kuin sen hyvinvoinnistakin huolehtiminen. Tukevasti kiinnitetty kuljetushäkki, takakontti turvaverkolla tai auton turvavyöhön kiinnitetyt valjaat pitävät koiran turvassa ja vähentävät riskejä esimerkiksi äkkijarrutuksissa.

Yrittäjät: Hyväksikäyttöön puututtava, kanneoikeus ei ole ratkaisu

– On erittäin tärkeää, että hyväksikäyttöä voidaan kitkeä tehokkaasti, koska se on paitsi väärin myös vahingoittaa oikein toimivia työnantajia ja vääristää kilpailua, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo tiedotteessa.

Yksityisteiden muutoksista sopiminen ensiksi naapureiden kanssa säästää aikaa ja kustannuksia

Yksityistietoimitus.

Kun yksityistiehen halutaan tehdä muutoksia, ensimmäinen askel on sopia asiasta muiden tienkäyttäjien ja maanomistajien kanssa. Maanmittauslaitoksen mukaan se nopeuttaa asian etenemistä ja säästää rahaa.

Liikennepolttoaineiden verotus kevenee

Moottoribensiinin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden veronkevennys on yhteensä keskimäärin 2,7 senttiä litralta. Dieselin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden vero alenee yhteensä keskimäärin 2,4 senttiä litralta.

Puiden erittämillä yhdisteillä saattaa olla yllättävän suuri vaikutus ilmakehän koostumukseen

Puiden erittämät, diterpeeneinä tunnetut yhdisteet saattavat vaikuttaa toistaiseksi tuntemattomin tavoin hiukkasten muodostumiseen ilmakehässä.

Furuholm: Suomalaisen ammattiurheilun keskeytymistä ei voi hyväksyä – hallituksen toimittava kiireellisesti

Kansanedustaja Timo Furuholm (vas.) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvan uudistamisesta. Pohjola Vakuutus on lopettamassa ammattiurheilijoiden lakisääteisen vakuuttamisen vuoden 2026 alusta, mikä uhkaa keskeyttää laajan osan ammattiurheilusta Suomessa.

Alkolukko estäisi merkittävän osan henkilöautojen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista

Alkolukko vakiovarusteena olisi voinut ehkäistä noin kolmanneksen henkilöautojen kuolinkolareista viime vuonna.

Nykyinen turvatekniikka ei estä päihtyneen kuljettajan virheitä. Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan alkolukko vakiovarusteena olisi voinut ehkäistä noin kolmanneksen viime vuoden henkilöautojen aiheuttamista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, pois lukien sairaskohtaukset ja tahallaan aiheutetut tapaukset.

Suun terveydenhuollolle yksi asiointinumero Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) alueella asuvilla on jatkossa asioidessaan suun terveydenhuollossa käytössään vain yksi puhelinnumero (p. 02 313 5555), josta palvellaan kaikkia varsinaissuomalaisia.

Bittimittarin uusi karttanäkymä ja automaattiset mittaukset tekevät nettiyhteyden seuraamisesta helpompaa

Mittauspaikan väri kertoo, kuinka hyvin yhteyden laatu on vastannut käyttäjän netinkäyttötarpeita – tummansininen kertoo erinomaisesta laadusta, punainen puolestaan heikosta.

Bittimittari.fi-mobiilisovellus on saanut uusia ominaisuuksia, jotka tekevät netin mittaamisesta ja laadun seuraamisesta entistä helpompaa. Sovellus tekee mittaukset halutessasi automaattisesti ja näyttää tulokset kartalla. Näin näet suoraan, miten hyvin netti on toiminut eri paikoissa.

Boostii-etua hyödyntänyt jo lähes 10 000 turkulaista lasta ja nuorta

Turun kaupungin tarjoama Boostii-etu on auttanut jo lähes 10 000 turkulaista lasta ja nuorta löytämään itselleen mielekkään harrastuksen. Viime kuukausina erityisesti Varissuon alueen käyttöluvut ovat olleet merkittävässä kasvussa.

Kysely: Yritysten tunnelmiin vaikuttaa julkinen keskustelu

Erityisen selkeästi yritysten kasvua rajoittaa edelleen heikko kysyntä, joka on korostunut entisestään verrattuna aikaisempiin kyselyihin.

Yritysten arviot suhdannetilanteesta ottivat kauppamarien tuoreimmassa talouskyselyssä takapakkia verrattuna kevääseen. Varsinaissuomalaisten yritysten avoimissa vastauksissa pessimististen yleistunnelmien syyksi luetaan muun muassa vallitseva negatiivinen julkinen ilmapiiri. Kyselyyn vastasi valtakunnallisesti yli 1 300 yritystä, joista 144 sijaitsee Varsinais-Suomessa.

Lapsi kuoli jäätyään polkupyörällään kuorma-auton alle Mynämäellä

Pieni lapsi menehtyi liikenneonnettomuudessa Mynämäen keskustan tuntumassa tänään perjantaina kello 12.20. Poliisille tulleen ilmoituksen onnettomuus tapahtui, kun kuorma-auton kuljettaja ajoi Jussilantietä ja kääntyi kulkusuunnassaan oikealle Keskuskadulle. Kuorma-auton kääntyessä polkupyörällä liikkunut pieni lapsi jäi auton alle ja menehtyi onnettomuuspaikalla.

Runo-Kaarina-kilpailun voittajan Annimaria Laukola-Lehtosen runokokoelmateos julkaistiin kirjamessuilla

Annimaria Laukola-Lehtonen.

Valtakunnallisen Runo-Kaarina-esikoiskokoelmakilpailun voittaja on Annimaria Laukola-Lehtonen kokoelmalla Juurakko, jonkun katto .

Raisio-Naantalin Nuorkauppakamari juhlii 50-vuotista taivaltaan

Raisio-Naantalin Nuorkauppakamari täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestö kokoaa yhteen jäsenistönsä, yhteistyökumppaninsa ja alueen vaikuttajat juhlimaan vuosikymmenten mittaista työtä nuorten aikuisten johtajuuden, verkostoitumisen ja yhteisöllisyyden hyväksi.

Tapahtumasyksy jatkuu Turussa vilkkaana

Meksikolainen kokki Colibrí Jiménez.

Turun lokakuu tarjoaa kulttuurinnälkäisille monipuolisen kattauksen makuelämyksiä ja kulttuuria. Lokakuun tapahtumahuuman kruununa koetaan kansainvälinen hyvän ruuan kaupunkifestivaali Food & Fun Festival.

Kysely: Lähes puolet kansalaisista pitää koronarokotetta terveydelleen tärkeänä

Suomen Rokotepalvelun ja Norstatin tuore kysely paljastaa, että jopa 44 prosenttia vastanneista pitää koronarokotetta tärkeänä omalle terveydelleen. Rokotteen merkitys korostui selkeästi vanhemmissa ikäryhmissä – 60–79-vuotiaista jopa 70 prosenttia piti koronarokotetta tärkeänä tai erittäin tärkeänä.

Koirahyökkäyksen kohteeksi joutuneiden lasten perheet jättivät kansalaisaloitteen uhrien aseman parantamiseksi

Helsingin Vallilan koirahyökkäyksessä viime vuonna loukkaantuneen lapsen isä Eetu Tapio ja syyskuussa Paimiossa poliisikoiran puremaksi joutuneen lapsen vanhemmat Mari ja Petri Loikkanen ovat yhdessä jättäneet koirahyökkäyksiä ehkäisevän kansalaisaloitteen .

Biopohjaisten muovien ympäristövaikutukset voivat olla fossiilisia vaihtoehtoja suuremmat

Biopohjaisten muovien raaka-aineena käytetään Suomessa rypsiä ja rapsia, maailmalla usein risiinikasvia. Viljely edellyttää maankäyttöä ja ympäristöresursseja, mikä voi kasvattaa tuotteiden elinkaarisia ympäristövaikutuksia.

Muovin biopohjaisuus ei yksin takaa sen ympäristöystävällisyyttä. Tutkimus osoittaa, että ratkaisevaa on muovin koko elinkaari sekä se, mihin käyttöön materiaali valitaan. Ympäristön kannalta kestävimmät vaihtoehdot voivat löytyä bio- ja fossiilipohjaisten raaka-aineiden yhdistelmistä, esimerkiksi komposiiteista.

Urheilu

Theo Kolehmainen Hamaran kortille

Theo Kolehmainen (vas.) otteli Makwan Amirkhania vastaan Turussa syyskuun alussa.

Ice Cage 5:n pääottelussa pikavauhtia Makwan Amirkhanille hävinnyt Espoon Kehähaiden Theo Kolehmainen nähdään tänä syksynä toisenkin kerran ottelemassa Turussa. Kolehmainen on kiinnitetty Hamara 8:n ottelukortille. Hamara 8 otellaan 8. marraskuuta Kupittaan palloiluhallilla.

Lacrossen SM-finaalit Turussa lauantaina

Turku Titans on moninkertainen Suomen mestari. Kuvassa Jarno Aaltonen vuonna 2022.

Lacrossen Suomen mestaruudet ratkaistaan lauantaina 4. lokakuuta Turussa. SM-finaalit pelataan Impivaaran jalkapallohallissa. Tapahtuma tuo yhteen lajin huippujoukkueet ja tarjoaa turkulaisille mahdollisuuden kokea vauhdikasta ja näyttävää urheilua aivan kotikulmilla.

Puukkokatsomo: Nousukamppailu omissa käsissä

Jalkapallon Ykkösliigan nousukamppailu on kahden kauppa. Ensi vuonna Veikkausliigassa pelaa joko TPS tai Lahti.

Helén pikkuhuuhkajiin lokakuun maaotteluihin

Alle 21-vuotiaiden miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Mika Lehkosuo on nimennyt joukkueensa lokakuun maaotteluihin.

Ei eläkkeelläkään Jerry rauhaa saa

Jerry Kvarnström on yksi eniten ammattilaisvapaaotteluita otelleista suomalaisista. 20 vuotta kestänyt ammattilaisura päättyy Kupittaalla lokakuun alussa. Myös Petri Palomäki (vas.) ottelee Turku Fightin illassa.

Yksi luku turkulaista, ja suomalaista, kamppailu-urheiluhistoriaa päättyy Kupittaan palloiluhallissa 4. lokakuuta. Tuolloin järjestetään Turku Fightin 15-vuotisjuhla. Tapahtumassa viimeisen vapaaottelunsa ottelee turkulaisen kamppailu-urheilun ehdottomiin legendoihin lukeutuva Jerry Kvarnström .

Otteluanalyysi: TPS kärsi karun tappion ottelussa, jossa hienouksia ei nähty

Torjuntavastuun lauantaina saanut Dan Lauri ei voinut ottelun ainoalle maalille mitään.

TPS kärsi karun tappion, kun Jippo vieraili Turussa. TPS:n viiden ottelun tappioton putki katkesi ottelussa, jossa ei juuri hienouksia nähty. Kun lauantaina FC Lahti voitti oman ottelunsa, siirtyi Lahti Ykkösliigan kärkipaikalle ohi TPS:n.