Maskun Kalustetalo uudisti päämyymälänsä Maskussa
Maskun Kalustetalo uudisti päämyymälänsä ”kotipesässään” Maskun Humikkalassa. Uuteen konseptiin muutettu Maskun myymälä on yli 3 000-neliöinen suurmyymälä. Se sisältää uutuutena Suomen suurimman huonekalujen outlet-osaston.
Myymälän välittömässä yhteydessä toimii uusi noutovarasto, josta asiakkaat saavat tavarat heti mukaansa. Uudistetun myymälän avajaisia vietetään perjantaista alkaen.
– Täältä Maskun tarina alkoi vuonna 1983. Rakensin silloin kuntaan suuren huonekaluhallin, jolloin perustin Maskun Kalustetalon. Yhden miehen huonekaluhallista kehittyi Suomen suurin kotimainen huonekalualan perheyritys. Uskon vahvasti kauppapaikkaan, jonka takia teimme ison työn ja satsauksen myymälän uudistamiseen, Maskun Kalustetalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Toivo Sukari kertoo.
Masku on panostanut uudessa konseptimyymälässä eri huonekalubrändien esillepanoon.
– Maskun uudistettu myymälä on uuden sisustuskonseptimme mukainen, jossa myymälän valikoima, esillepano ja toiminnallisuus on suunniteltu tarkasti asiakkaita kuunnellen. Uusi myymälä edustaa uudenlaista ajattelua koko Masku-ketjussa, Maskun toimitusjohtaja Hanna Kuronen kertoo.
Maskun myymälässä on esillä erityisesti Maskun oma mallisto. Huonekalustevalmistajat ovat räätälöineet Maskulle uniikin valikoiman.
– Tärkein asia on edullinen hintataso. Oman mallistomme ja suurten sisään ostojen ansiosta pystymme tarjoamaan kaikkien hintakategorioiden tuotteet asiakkaillemme markkinoiden alhaisimpaan hintaan. Lisäksi on tärkeää tuntea suomalaisten sisustusmaku, josta meillä on jo 32 vuoden kokemus. Siksi yli puolet valikoimassamme olevista huonekaluista on Suomessa suunniteltuja, Kuronen jatkaa.
Viime vuonna Maskun Raisiossa avatun konseptimyymälän avajaiset saivat aikaan suuren yleisöryntäyksen.
– Uudistetun myymälän avajaisiin olemme varanneet avajaistarjoustuotteita, joista annamme poikkeukselliset avajaisalennukset. Lisäksi Topi Sukari tarjoaa kakkukahvit perjantaina ja lauantaina. Esittelemme myös Topin kautta aikojen ensimmäisen myydyn sohvakaluston 40 vuoden takaa, Maskun myymäläpäällikkö Petri Lompolo hehkuttaa.
Uudistetun konseptimyymälän ovet avataan perjantaina kello 10.
Maskulla on Suomessa 42 myymälää sekä verkkokauppa. Virossa ja Ruotsissa Maskulla on yhteensä kolme myymälää. Masku työllistää lähes 300 henkilöä.














