Riku Immonen jättää Turku Thaiboxing Clubin
Turku Thaiboxing Clubin kisaryhmää 15 vuotta valmentanut ja monia seuran kärkiottelijoita eteenpäin vienyt Riku Immonen on ajautunut kiistoihin seurajohdon kanssa. Riitojen seurauksena Immonen ei enää toimi seurassa. Immosen mukaan kesäkuun alussa kärjistyneen riidan juuret ulottuvat viime syksyyn.
– Syksyllä oli kyse pienestä projektista, johon olisi tarvittu seuran rahaa. Siitä tuli mielipide-eroja ja aloin miettiä, millä mallilla seuran talous on, kun ei rahaa projektiin löytynyt. Koska seura on rekisteröity yhdistys, kaikilla jäsenillä on mahdollisuus nähdä kirjanpito. Pyysin sitä puoli vuotta ja sitten minulle ilmoitettiin, etten ole seuran jäsen enkä ole koskaan ollut, Immonen kertaa.
Eniten Immosta närästää tapa, jolla seuran johto eväsi pääsyn kirjanpitoon.
– Mielestäni olen tehnyt seuran eteen niin paljon ja antanut viikoittain eniten tunteja, että tuollaiset puheet ovat minulle selvä signaali, ettei minua kaivata, 15 vuotta seuran päävalmentajana toiminut Immonen sanoo.
Hänen mukaansa syksyllä tapetilla olleet rahasummat eivät olleet merkittäviä.
– On ihan selvä, ettei seuran toiminnassa isot rahat pyöri. Olemme tyytyväisiä, kun saadaan vuokrat maksettua, mutta sitä ihmettelen, miksen kirjanpitoa saanut nähdä, Immonen toteaa.
Immonen korostaa, ettei hänen ja muiden päivittäisessä toiminnassa olevien seura-aktiivien välille jäänyt pahaa verta. Kyse on Immosen ja seuran johtokunnan välisestä skismasta.
– Ei minulla ole pahaa sanottavaa mukana olleista ihmisistä. Olen tuntenut heidät kauan, eikä minulla ole mitään katkeruutta.
Turku Thaiboxing Clubin sisältä asiaa ei haluta kommentoida millään tavalla.
Varsinkin Turku Thaiboxing Clubin ottelijoille Immosen lähdöllä on iso vaikutus. Immosen opeilla taitojaan hioneeseen kisaryhmään kuuluvat muun muassa kansainvälistäkin menestystä saavuttaneet Daniel Forsberg ja Jonna Suhonen.
– Asiasta on vielä sen verran vähän aikaa, etten ole ehtinyt miettiä, miten hommat jatkuvat. Sen Rikun lähtö ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa, etten saa samalla tavalla yksilöllistä treeniä kuin aiemmin. Toistaiseksi kuitenkin edustan Turku Thaiboxing Clubia. Täällä on kaikki harjoituskaverit ja sparrit jatkuvat kuten ennenkin. Ne ovat kuitenkin iso osa lajitreeniä, Forsberg toteaa.
Immosen tulevaisuudensuunnitelmat ovat toistaiseksi hämärän peitossa. Thainyrkkeilyä entinen maailmanmestari ei ole kuitenkaan jättämässä.
– En halua vielä paljastaa suunnitelmiani. Toisekseen en tiedä vielä tarkkaan, mitä tapahtuu. Kesän aikana kuvioiden on tarkoitus selvitä. Lajin parissa on joka tapauksessa tarkoitus jatkaa, Immonen toteaa.














