Demokratia ja hybridiuhat nousivat esiin Itämeri-konferenssissa

Suomalaiset kansanedustajat esittivät uusia avauksia kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi ja verkossa tapahtuvan vaikuttamisen torjumiseksi Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa Saksan Lyypekissä 30.8.–1.9.

Konferenssissa käsiteltiin Itämeren alueen turvallisuutta, demokratian vahvistamista, nuorten osallistumista sekä alueen muuttunutta geopoliittista tilannetta.

Teemoja korostettiin myös konferenssin hyväksymässä päätöslauselmassa, jossa painotetaan kriittisen infrastruktuurin suojelua, kyber- ja informaatioturvallisuutta sekä tiivimpää yhteistyötä hybridiuhkien torjumiseksi.

Aalto-Setälä esittää yhteistä ennakkovaroitusjärjestelmää Itämerelle

Kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä (kok.) nosti puheenvuorossaan esiin Itämeren turvallisuusympäristön muutoksen ja kriittisen infrastruktuurin merkityksen, kun turvallisuusuhat kohdistuvat yhä useammin yhteiskuntien elintärkeisiin toimintoihin, kuten energia-, tietoliikenne- ja logistiikkayhteyksiin.

Aalto-Setälä ehdotti yhteisen Itämeren korkean riskin seuranta- ja ennakkovaroitusjärjestelmän perustamista. Järjestelmä yhdistäisi esimerkiksi SafeSeaNet-, Thetis-, AIS- ja satelliittitietoja poikkeavan käyttäytymisen tunnistamiseksi.

– Jokaiselle öljytankkerille tehtäisiin dynaaminen riskiluokitus, jolloin mahdollisista riskeistä saataisiin ennakkovaroitus ajoissa. Suomella on tässä luonteva aloitteentekijän rooli, Aalto-Setälä ehdotti.

Kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.) varoitti puheenvuorossaan, että somen valeprofiilit ovat kasvava uhka demokraattiselle keskustelulle ja kansalaisten luottamukselle.

Ratkaisuksi hän esitti, että sosiaalisen median henkilökohtaisten käyttäjätilien luomiseen vaadittaisiin vahva sähköinen tunnistautuminen. Käyttäjä voisi silti esiintyä nimimerkillä, mutta somealusta tietäisi tilin omistajan olevan oikea ihminen.

– Vahva tunnistautuminen vaikeuttaisi bottiarmeijoiden toimintaa ja suojelisi lapsia ja nuoria verkossa toimivilta seksuaalirikollisilta. Kansalaisten tulee myös voida osallistua demokraattiseen keskusteluun tietäen, että he ovat tekemisissä aitojen ihmisten kanssa eivätkä bottien, jotka on suunniteltu manipuloimaan heitä, Nikkanen perusteli.

Hän korosti myös eurooppalaisten ratkaisujen merkitystä ja näki EU:n digitaalisen identiteetin kehittämisen eli digilompakon tarjoavan uusia mahdollisuuksia turvallisemman verkkoympäristön rakentamiseen.

Suomen valtuuskuntaan kuului Aalto-Setälän ja Nikkasen lisäksi kansanedustaja Eeva-Johannan Eloranta (valtuuskunnan puheenjohtaja, sd.). Eduskunnasta mukana ovat myös Pohjoismaiden neuvoston presidentti Ville Väyrynen (kok.), varapresidentti Kim Berg (sd.) sekä Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston Itämeri-raportoija Jouni Ovaska (kesk.).

Väyrynen korosti puheenvuorossaan Pohjoismaiden neuvoston ja Itämeren parlamentaarikkokonferenssin alueellista yhteistyötä. Hän kertoi lisäksi Pohjoismaiden neuvoston Suomen ja Ahvenanmaan puheenjohtajuusohjelmasta, jossa korostetaan kokonaisturvallisuutta ja yhteiskunnan kriisinsietokykyä sekä kansainvälistä yhteistyötä varautumisessa.

Konferenssin päätteeksi Itämeren parlamentaarikkokonferenssin BSPC:n (Baltic Sea Parliamentary Conference) puheenjohtajuus siirtyi Schleswig-Holsteinilta Islannille.

Itämeren parlamentaarikkokonferenssi kokoaa vuosittain yhteen alueen parlamenttien edustajia edistämään turvallisuutta, kestävää kehitystä, alueellista yhteistyötä ja demokraattisia arvoja.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Talouden elpyminen heijastuu asuntokauppaan viipeellä

Positiiviset uutiset Suomen talouden elpymisestä eivät näy asuntomarkkinoilla. Asuntokauppaa jarruttavat edelleen alhainen kuluttajien luottamus, heikko työllisyystilanne sekä epävarmat korkonäkymät. Sp-Kodin toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Jukka Rantasen mukaan ensimmäisiä signaaleja kaupan vilkastumisesta ja sijoittajien palaamisesta markkinoille on kuitenkin jo nähtävissä.

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

Demokratia ja hybridiuhat nousivat esiin Itämeri-konferenssissa

Suomalaiset kansanedustajat esittivät uusia avauksia kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi ja verkossa tapahtuvan vaikuttamisen torjumiseksi Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa Saksan Lyypekissä 30.8.–1.9.

Kirjamessujen uutuuksia Lugemo ja viralliset jatkot

Kirjamessujen ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen.

Ajankohtaiset kirjailijat, taiteilijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat tapaavat 2.–4. lokakuuta Turun Kirjamessuilla Logomossa. Viikonlopun aikana nähdään yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Ohjelmaa järjestetään seitsemällä eri lavalla. Kirjailijoiden lisäksi keskusteluihin osallistuu poliitikkoja, tutkijoita, vaikuttajia ja kulttuuri- ja taidealan toimijoita.

KKV: Maatilojen tuotantopäätöksiä ohjaa eniten tuottajahinta

Tutkimuksen mukaan tuottajahinnan muutokset vaikuttivat selvästi enemmän maataloustuottajien arvioihin tuotannon lisäämisestä tai vähentämisestä kuin tuotantokustannusten tai tukien muutokset. Vaikka tuottajat haluaisivat reagoida muutoksiin, tuotantoa ei aina ole mahdollista sopeuttaa nopeasti.

Topinojan lajitteluasema syksyllä avoinna myös lauantaisin

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Topinojan ja Korvenmäen lajitteluasemilla palvellaan syys–lokakuussa myös lauantaisin.

Turun Topinojan lajitteluasema ja Salon Korvenmäen lajitteluasema ovat syys–lokakuussa auki arkipäivien lisäksi joka lauantai kello 9–16. Ensimmäinen lauantaiaukiolo on 5. syyskuuta.

Eloranta: Itämeren suojelu ei saa jäädä muiden kriisien varjoon

Itämeren parlamentaarikkokonferenssin 35. vuosikokous järjestettiin 30.8.–1.9. Lyypekissä Saksassa. Konferenssin teemana oli Youth.Set.Sail. – For a Thriving Baltic Sea Region, ja keskusteluissa painottuivat nuorten osallistuminen, demokratian vahvistaminen, alueellinen turvallisuus sekä Itämeren alueen kestävä tulevaisuus.

Tutkijat kehittivät uuden väriä vaihtavan materiaalin

Davynen värimuutos tulee esiin vain infrapunavalossa. Kuvat on otettu UV-altistuksen jälkeen valkoisessa valossa (vaalea kuva) ja lähi-infrapunavalossa NIR-LED:in alla (tumma kuva). Pyöreällä alustalla on vierekkäin davynea ja hackmaniittia. Valkoisessa valossa davyne on pysynyt valkoisena, mutta hackmaniitti on muuttunut liilaksi. Infrapunavalon alla myös davynen värimuutos voidaan havaita, ja se näkyy kuvassa tummempana kuin hackmaniitti.

Turun yliopiston älykkäiden materiaalien kemian tutkimusryhmä kehitti uuden materiaalin, davynen, joka vaihtaa väriä lähi-infrapuna-alueella. Värinvaihdosta ei voi havaita paljaalla silmällä, vaan ainoastaan spektrometrillä tai infrapunaherkällä kameralla. Materiaalia voisi soveltaa esimerkiksi näkymättömänä turvamerkintänä.

Yritykset kutsuvat löytöretkelle Naantaliin

Lähes 40 paikallista yritystä yhdistää voimansa Osta parasta Naantalista – Lähilauantai -tapahtumassa lauantaina 5. syyskuuta kello 11–15.

Uuden satamaradan rakennustyöt käynnistyvät

Matkustajajunayhteys Turun satamaan siirtyy kokonaan uudelle reitille joulukuussa 2027. Radan rakentaminen aloitetaan 4. syyskuuta. Muutos edistää kaikkien liikennemuotojen kulkua autolauttojen ensi maaliskuussa käyttöön otettavalle yhteisterminaalille. Turun linnan eteläpuolella kulkeva nykyraide ja sen kahdeksan tasoristeystä puretaan alkuvuodesta 2028.

Eurojackpotissa perjantaina jaossa 23 miljoonaa euroa

Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina tarjolla on 23 miljoonan euron potti.

Seppo J. Rantalan valokuvanäyttely Tuorlan Majatalossa

Seppo J. Rantala.

Raisiolaisen valokuvaaja Seppo J. Rantalan näyttely Siveltimellä ja kameralla on esillä 1.–29. syyskuuta Tuorlan Majatalossa. Näyttelyssä nähdään Suomen taiteen kultakauden tunnetut teokset uudessa muodossa, kun 1800-luvun suomalaisten taiteilijoiden klassikkomaalaukset heräävät eloon lavastettuina valokuvina.

Yliopistoyhteisö avasi lukuvuoden

Turun yliopiston lukuvuoden 2026–27 avajaisjuhlaa vietettiin yliopiston päärakennuksessa 1. syyskuuta. Juhlassa kuultiin rehtori Marjo Kaartisen avajaispuhe, jossa hän käsitteli tieteen ja yliopistojen kohtaamia haasteita, tieteen riippumattomuutta ja vaikuttavuutta sekä luottamusta tieteeseen. Avajaispäivänä jaettiin myös vuoden opettajan ja ohjaajan tunnustukset sekä väitöskirjapalkinnot.

Keppiä vai porkkanaa?

Topinojan jätekeskuksessa lajiteltiin käsin 2 100 kiloa kotitalouksilta kerättyä sekajätettä eli tavallisia roskapusseja.

Sekajätteen määrä vähenee. Se on hyvä uutinen. Sekajätettä kertyi asukasta kohden vuodessa 169 kiloa vuonna 2022. Viime vuonna määrä oli 143 kiloa.

Hirvensalon Rinki-ekopiste suljetaan tilapäisesti

Hirvensalon ekopiste suljetaan asfaltointitöiden vuoksi. Osoitteessa Vanha Kakskerrantie 2 sijaitseva piste avataan jälleen 15. syyskuuta. Lähin korvaava Rinki-ekopiste sijaitsee osoitteessa Kyyrläntie 10.

Myllyyn avataan Pancho Villa

Pia ja Kimmo Viitaharju.

Suomalainen, meksikolaistyylisestä ruoastaan tunnettu Pancho Villa avaa uuden ravintolan Kauppakeskus Myllyyn helmikuussa. Uutta ravintolaa luotsaa kokeneet Pancho Villa -yrittäjät Kimmo Viitaharju ja Pia Viitaharju , joilla on entuudestaan jo kolme Pancho Villa -ravintolaa Turussa ja Raisiossa.

Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää Tampere–Turku-taajamajunayhteyden vuoropuhelun käynnistämistä

Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmä esittää, että kunta- ja aluevetoisesti valmisteltu esitys Tampere–Turku–Naantali-junayhteyden kehittämisestä sisällytetään henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmisteluun. Varsinais-Suomen edustajat katsovat, että liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) esittämät vastalauseet hankkeen edistämiselle ovat periaate- ja neuvottelukysymyksiä.

Kiinteistöliiton toive parveketupakoinnin kieltämisestä lailla ei sisälly hallituksen esitykseen

Taloyhtiö voi jatkossa itse päättää parveke- ja huoneistopihatupakointikielloista sekä asuintilan sisäosaan määrättävästä tupakointikiellosta mutta viranomainen ei niitä enää valvo.

Kiinteistöliiton ensisijainen toive parveke- ja huoneistopihojen tupakoinnin kieltämisestä lailla taloyhtiöissä ei sisälly hallituksen 27. elokuuta antamaan tupakkalain muutosesitykseen. Parveke- ja huoneistopihatupakoinnin kieltäminen suoraan lailla kohtelisi samassa taloyhtiössä asuvia osakkaita ja vuokralaisia tulevaisuudessa yhdenvertaisesti. Lakiesitys sisältää kuitenkin muita merkittäviä muutoksia asuntoyhteisöjen tupakointikieltosääntelyyn.

Näköislehti

Urheilu

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

TPS tarvitsee superkaudella onnistumisia monella sektorilla

Lukas Wernblom on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella.

Jääkiekon odotettu Liiga-kausi ”superkausi” käynnistyy tänään. TPS kohtaa sarja-avauksessa Turkuhallissa viime kevään hopeajoukkue KooKoon. Miltä Palloseuran lähtökohdat näyttävät ja mitkä asiat ratkaisevat TPS:n menestyksen alkavalla kaudella?

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.