Hirvensalon Rinki-ekopiste suljetaan tilapäisesti
Hirvensalon ekopiste suljetaan asfaltointitöiden vuoksi. Osoitteessa Vanha Kakskerrantie 2 sijaitseva piste avataan jälleen 15. syyskuuta. Lähin korvaava Rinki-ekopiste sijaitsee osoitteessa Kyyrläntie 10.
Kotitalouksille tarkoitetuille Rinki-ekopisteille voi tuoda maksutta kodin pakkausjä-tettä. Useissa Rinki-ekopisteissä kerätään myös paperia, hyväkuntoisia vaatteita ja kodin tekstiilejä. Lisäksi harrastekalastajat voivat kierrättää käytöstä poistetut muovia sisältävät kalaverkot, merrat ja katiskat 75 keräyspisteellä. Lajitteluohjeet löytyvät osoitteesta rinkiin.fi. Ohjeet ovat myös keräyssäiliöihin kiinni-tetyissä tarroissa.
Muut jätteet, esimerkiksi huonekalut ja vaarallista jätettä sisältävät pakkaukset on vietävä kunnan ohjeistamaan paikkaan.
Kierrätys säästää energiaa ja luonnonvaroja, sillä sen ansiosta vähenee tarve käyttää täysin uutta materiaalia tuotteiden valmistamiseen. Kierrätetyistä muovipakkauksista voidaan tehdä esimerkiksi muovipusseja, kartonkipakkauk-sista monenlaisia hylsyjä, lasipakkauksista lasipulloja ja metallista polkupyörän runkoja.
Palaute ekopisteiden toiminnasta on tärkeää. Rinki seuraa pisteiden täyttymistä ja siisteyttä päivittäin valvonnalla ja punnituksilla. Osoitteessa rinkiin.fi/ekopisteet on saatavilla arviot useista Rinki-ekopisteistä tyhjen-nys- ja siivousajoista, joihin esimerkiksi pyhäpäivät ja muut poikkeukset voivat vaikuttaa.
Jos ekopisteen keräyssäiliö on täynnä, siitä kannattaa ilmoittaa heti. Jätteitä ei saa jättää maahan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















