Seitsemän metriä pitkä ja 1 800 kiloa painava Purussaurus neivensis saattoi jopa vaikuttaa kasvinsyöjien kantojen kokoon, fossiiliaineisto vihjaa.

Mioseenikauden aikainen Etelä-Amerikka oli pelottava paikka. Yli kymmenen miljoonaa vuotta sitten suurinta osaa mantereesta peitti valtava järvi, jossa eli jättiläiskilpikonnia ja krokotiilejä.

Järven rannoilla saalistivat monenlaiset pedot, kuten anakondat, sapelihammaspedot, lentokyvyttömät ”kauhulinnut” sekä krokotiilieläinten maalla eläneet sukulaiset, sebekidit

Tuore tutkimus osoittaa, että juuri krokotiilieläimet olivat ympäristön merkittävin petoryhmä.

– Saalista oli niin paljon, etteivät nisäkäspedot voineet syödä kaikkea, kertoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Oscar Wilson tiedotteessa.

– Uusi tutkimuksemme osoittaa, että nimenomaan krokotiilieläimet olivat aikakautensa Etelä-Amerikan tärkeimpiä petoja etenkin suurikokoisen riistan metsästämisessä.

Järven rannoilla eli useita kasvissyöjiä kuten jättimäisiä maalaiskaljuja, vyötiäisten sukulaisiin kuuluvat glyptodontteja sekä useita sorkkaeläinten ryhmiä, kuten astrapoteriitteja (”salamapetoja”) ja toxodontiditteja. Aikakauden sorkkaeläimet saattoivat painaa toista tuhatta kiloa.

Mutta kokoa oli pedoillakin. Aikakauden suurin petoeläin oli seitsemän metriä pitkä ja 1800 kiloa painava krokotiilieläin, nykyisten kaimaanien sukulainen Purussaurus neivensis. Ravintoketjun huipulla se saattoi vaikuttaa jopa kasvinsyöjien kantojen kokoon, uudessa tutkimuksessa arvioidaan.

Tutkimus perustuu museoissa olevien fossiilien analysointiin. Kasvinsyöjien fossiileihin jääneet petojen kynsien ja hampaiden jäljet ovat ainoita suoria todisteita eri lajien välisestä vuorovaikutuksesta. Iältään fossiilit olivat 10,5–16 miljoonaa vuotta vanhoja.

– Purussauruksen todennäköisesti jättämien jälkien yleisyys viittaa siihen, että laji oli tärkeä saalistaja näissä trooppisissa ekosysteemeissä, Wilson kommentoi.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Vertebrate Paleontology.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)