Uusi Akvaario muuttaa – 78 akvaariota vaihtaa osoitetta

78 akvaariota siirtyy Tuureporinkadulta Käsityöläiskadulle. 78 akvaariota siirtyy Tuureporinkadulta Käsityöläiskadulle. Kuva: Ben Serlo

Vuonna 1994 perustettu akvaarioalan erikoisliike Uusi Akvaario muuttaa elokuussa Tuureporinkadulta isompiin tiloihin Käsityöläiskadulle. Muutto on liikkeen historian toinen. Urakka vaatii tarkkaa suunnittelua, sillä uuteen osoitteeseen siirtyy myymälän mukana 78 akvaariota, joissa ui tavallisesti tuhansia kaloja.

Yliopistonkadulla (1994–2009) liikettä ehdittiin kertaalleen laajentaa 2000-luvun puolella, kunnes vuonna 2009 liike muutti isompiin tiloihin Tuureporinkadulle. Valikoiman ja vuonna 2020 avatun verkkokaupan

kasvaessa tila on jälleen käynyt ahtaaksi. Käsityöläiskadulla tilaa tulee olemaan puolet enemmän kuin Tuureporinkadulla.

– Tällaista muuttoa ei tehdä kevein perustein. Pienyritykselle muutto ja uudet tilat ovat merkittävä investointi. Muutto ja 78 altaan siirtäminen on valtava operaatio, joka on vaatinut kuukausien valmistelun aikataulujen, pohjapiirustusten, remontin ja logistiikan suunnittelun osalta, sanoo yrittäjä Merja Kankare tiedotteessa.

Akvaarioliikkeen muutto tapahtuu vaiheittain. Osa altaista perustetaan uuteen liikkeeseen etukäteen, jotta ne ovat valmiina vastaanottamaan kalat vanhasta liikkeestä sekä uudet tulokkaat tukusta. Muuton loppuvaiheessa jokainen Tuureporinkadun allas tyhjennetään, kalat pakataan kuljetusta varten ja kotiutetaan uusiin altaisiin Käsityöläiskadulle.

– Muuttomyynti keventää onneksi urakkaa hieman. Olen tyytyväinen, jos altaat saadaan myytyä niin tyhjiksi, että muutettavaksi jää alle tuhat kalaa, Kankare naurahtaa.

– 17 vuotta on pitkä aika ja asiakkaamme ovat tottuneet siihen, että liike löytyy samasta paikasta. Toivon, että vanhat asiakkaat löytävät tiensä myös Käsityöläiskadulle. Matkaa vanhasta liikkeestä on vain kymmenisen minuuttia kävellen, Kankare sanoo.

Pysäköinti ja kulkuyhteydet paranevat

Erikoisliikkeelle saavutettavuus on iso asia, sillä Uuteen Akvaarioon ajetaan kauempaakin. Asiakkaita käy säännöllisesti esimerkiksi saaristosta sekä Salon, Tampereen ja Helsingin suunnilta.

– Uuden liikkeen ympäristössä on enemmän pysäköintipaikkoja, ja myös linja-autoyhteydet ovat nykyistä paremmat.

Kankare perusti Uuden Akvaarion vuonna 1994 ja on luotsannut liikettä siitä saakka, yhteensä 32 vuotta. Sitä ennen hän työskenteli ostajana metallialan yrityksessä, kunnes vaihtoi ostajan työt oman erikoisliikkeen pyörittämiseen.

Vuosikymmenten varrelle mahtuu koko kaupan alan murros: kivijalkaliikkeitä on kadonnut keskustasta ja ostaminen on siirtynyt yhä enemmän verkkoon. Asiakkaiden toiveesta Uusi Akvaario avasikin oman verkkokaupan vuonna 2020. Vakioasiakkaissa on harrastajia, jotka ovat asioineet liikkeessä sen ensimmäisistä vuosista asti, osa jo perheen toisessa polvessa.

Liike palvelee Tuureporinkadulla perjantaihin 21. elokuuta asti. Liike on poikkeuksellisesti suljettuna lauantaina 22. elokuuta. Muutto itsessään viimeistellään viikonlopun 22.–23. elokuuta aikana. Maanantaina 24. elokuuta kello 10 liike avaa ovensa osoitteessa Käsityöläiskatu 7a.

Avajaisviikon päätteeksi lauantaina 29. elokuuta uudessa liikkeessä on kahvitarjoilu kello 10–14. Vanhassa liikkeessä on käynnissä muuttomyynti, ja verkkokauppa palvelee normaalisti koko muuton ajan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Bensapopulismin sijaan kaivataan aitoa keskustelua suomalaisten ostovoimasta

Kirjoittajat moittivat perussuomalaisia bensapopulismista.

Perussuomalaisten Sini Laine ilmaisi ( Aamuset 29.9.) huolensa polttoaineen hinnoista ja esitti ratkaisuksi veronalennuksia, jotka hänen itsensäkin mukaan heikentäisivät valtiontaloutta.

Johan Ekman jatkaa Turun Vasemmistoliiton puheenjohtajana

Turun Vasemmistoliitto valitsi syyskokouksessaan lauantaina 10. lokakuuta Johan Ekmanin puheenjohtajaksi ja Jenni Jäntin varapuheenjohtajaksi seuraavalle toimintavuodelle 2027.

Menneisyys elävänä materiaalina

Hannu Palosuo, Yesterday is not so sharp, 2026, 80 x 115 cm.

Hannu Palosuon näyttely Then and Now on esillä Auran Galleriassa 22.10.–10.11. Avajaisia vietetään keskiviikkona 21. lokakuuta kello 16–18.

Kansaneläkeindeksi tuo 2,3 prosentin korotuksen osaan Kelan etuuksista – moni etuus pysyy kuluvan vuoden tasolla

Kela on vahvistanut kansaneläkeindeksin pisteluvun 1.1.2027 alkaen. 2,3 prosentin suuruinen indeksitarkistus tehdään vuodenvaihteessa vain osaan etuuksista.

Äitiyspakkauksen jakelu alkaa

Uusi äitiyspakkaus sisältää aiempaa enemmän tuotteita.

Uusi äitiyspakkaus sisältää aiempaa enemmän tuotteita, sillä äitiysavustuksen arvo suureni tänä vuonna. Kela on alkanut jaella pakkausta asiakkaille.

Tunturiluonto muuttuu hälyttävää vauhtia

Turun ja Oulun yliopiston tutkijat vertasivat Ritničohkka-tunturin nykyistä kasvillisuutta vuonna 1990 havaittuun lajistoon. Etenkin monet tunturipaljakalle erityisistä sammalista ja jäkälistä ovat uhattuina, sanoo väitöskirjatutkija Inka Kuusisto .

Purjelaiva Sigyn avaa ovensa ensimmäistä kertaa syyspimeällä

Uusi tapahtuma Valojen ja varjojen ilta Sigynillä avaa museolaivan portit ensimmäistä kertaa syyspimeällä.

Merikeskus Forum Marinumin vanhin laiva Sigyn avaa poikkeuksellisesti porttinsa lokakuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin valot, varjot ja aavemainen tunnelma kutsuvat tutkimaan laivan hämäriä sopukoita. Uusi tapahtuma Valojen ja varjojen ilta järjestetään Sigynillä perjantaina 30. lokakuuta ja lauantaina 31. lokakuuta.

Poliisihallitus antanut aiempaa enemmän sakkoja ja kieltoja arpajaislain vastaisesta markkinoinnista

Lainvastaisia rahapelejä markkinoidaan aktiivisesti. Poliisihallituksen arpajaishallinto puuttuu lainvastaiseen markkinointiin erilaisin keinoin, joista tärkein on kieltopäätös.

Kilpi saa kuudennen jäsenen – koskettimet palaavat osaksi yhtyeen soundia

Kilpi.

Turkulainen heavy metal -retkue Kilpi täydentää kokoonpanoaan, kun muusikko ja musiikintuottaja Tuomas Riihimäki liittyy yhtyeen kuudenneksi jäseneksi kosketinsoittajan roolissa. Uuden jäsenen myötä koskettimet palaavat osaksi Kilven musiikillista ilmaisua vuosien tauon jälkeen. Samalla muutos avaa uusia mahdollisuuksia ja yhtye suuntaa katseensa tulevan musiikin rakentamiseen.

Varha-sovelluksen chat-palvelun tekninen häiriö koski noin 200 asiakasta

Varha-sovelluksen chat-palveluissa oli tekninen häiriö, joka alkoi torstaina 8. lokakuuta kello 9.10 aamulla ja päättyi maanantaina 12. lokakuuta kello 15.

Jääongelman syy selvisi, jäänhoitokoneen asetusvirhe ohensi jäätä liikaa

Turkuhallin jää hajosi vierasjoukkueen vaihtoaition edestä ennen TPS-Sport -ottelun alkua.

Perjantaina 9. lokakuuta siirretyn TPS–Sport-ottelun jääongelman syy on selvinnyt. Jää petti vaihtoaition edestä Turkuhallissa eikä peliä pystytty pelaamaan.

Pienenevät ikäluokat nostavat kasvatuksen kustannuksia kunnissa, pienissä kunnissa nousu jyrkintä

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lapsi- ja oppilaskohtaiset kustannukset ovat nousseet kaiken kokoisissa kunnissa vuosina 2021–25. FCG Finnish Consulting Groupin mukaan kustannuspaine kasvaa tulevina vuosina entisestään, kun lasten määrä vähenee suuressa osassa Suomea. Kustannuskehitystä voidaan hillitä sopeuttamalla palveluverkkoa, henkilöstöä ja muita rakenteita pieneneviin ikäluokkiin.

Koneiden ylivaltaa pelättiin jo 200 vuotta sitten – uutuuskirja avaa tekoälyn romanttisia juuria

Voivatko koneet syrjäyttää ihmisen ja ottaa vallan? Jo 1800-luvun romantikot pohtivat kysymyksiä, jotka hallitsevat nykyistä tekoälykeskustelua. Turun yliopiston erikoistutkijan Asko Nivalan uusi teos tarkastelee, miten koneisiin kohdistuneet pelot myös ruokkivat ajatusta ihmisen kanssa kilpailevasta koneälystä.

Li Andersson: EU-estosäädös käyttöön Trumpin kiristyksen torjumiseksi

Europarlamentaarikko Li Andersson (vas.) vaatii Suomen hallitusta vaikuttamaan EU-komissioon, jotta se lisäisi Kansainvälistä rikostuomioistuinta (ICC) kohtaan määrätyt yhdysvaltalaiset pakotteet EU:n niin sanotun estosäädöksen liitteeseen. EU voi käyttää estosäädöstä torjuakseen ja suojatakseen jäsenmaita sekä yrityksiä ulkopuolisten maiden lainsäädännön kautta tapahtuvalta kiristykseltä.

Metsälakirikkomusten määrä kasvoi hieman viime vuonna

Suunnitelluista hakkuista täytyy tehdä metsänkäyttöilmoitus.

Epäiltyjen metsälakirikkomusten määrä kasvoi viime vuonna ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen. Viime vuonna Metsäkeskuksen tietoon tulleita, epäiltyjä metsälakirikkomuksia oli kaikkiaan 104. Yleisin epäilty rikkomus oli metsän hakkuu ilman metsänkäyttöilmoitusta.

Digi- ja väestötietovirasto selvittää yli 100-vuotiaiden henkilöiden elossaoloa

Digi- ja väestötietovirasto on julkaissut julkisen kuulutuksen henkilöistä, joiden voidaan olettaa olevan kuolleita, mutta joiden kuolemasta ei ole saatu virallista tietoa väestötietojärjestelmään. Kyse on pääosin yli 100-vuotiaista ulkomailla oleskelevista henkilöistä, joiden myöhemmistä elämänvaiheista viranomaisilla ei ole tietoa.

NRC Groupille lisätilaus Turun raitiotien arkeologisista töistä

Havainnekuva raitiotievaunusta Juhana Herttuan Puistokadulla.

Turun Raitiotie Oy ja Turun kaupunki ovat sopineet raitiotien ensimmäisen rakentamisvaiheen arkeologisten kaivausten ja konservointien siirtämisestä Turun Raitiotieallianssin vastuulle. Raitiotiehankkeen sisällön laajuusmuutos on kokonaisarvoltaan noin 14 miljoonaa euroa, josta NRC Groupin osuus on noin 6,5 miljoonaa euroa.

Hengenpelastaja-rapin ensiesitys Asunnottomien yössä Tuomiokirkkotorilla

Turun Asunnottomien yö -tapahtumassa kuullaan ensiesitys Hengenpelastaja -kappaleesta. Kappaleen esittäjä on itse kokenut asunnottomuuden ja haluaa auttaa nyt muita.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.